Ihanaa

Hienoa kun löysin tämän foorumin. Luin sitä kuin nälkääni. Olen niin iloinen löydöstäni, että halusin kirjoittaa siitä.

Tunnen vetoa naisiin vaikka en ole koskaan miehen kanssa edes ollut. Ei sen takia etten olisi kelvannut vaan, en ole halunnut. Olen naisellinen nuori nainen, mutta miten uskaltaisin osoittaa mielenkiintoni toiselle naiselle ja miten voin varmistua väärältä reaktiolta.
Pitääkö siis pelata varman päälle ja lähteä ns. omiensa joukkoon. asun vain sen verran sivussa isoimmista kaupungeista, että täällä ei sellaisia ole tiedossa. Tämä foorumi tuo jo paljon lohtua elämääni.
2597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..omiensa joukkoon.Ei sitä heti tarvitse naistenbileisiin rynnätä, esim. netistä voi löytää keskustelu seuraa juuri näiltä foorumeilta ja deittipalveluista. Ja sitten rauhassa katsoa ja miettiä, että minne se johtaa...

Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että kun kerran menee sinne omiensa joukkoon, niin alkaa löytää jo omasta piskuisesta kaupungistaan kaltaisiaan.

Ja syrjäseutujenkin läheltä löytyy aina jotain toimintaa, katsopa vaikka Setan sivuilta, missä olisi paikkakuntaasi lähin Seta.

Itse kyllä löysin oman kultani ihan muualta kuin kaltaisteni seurasta, mutta sieltä on hyvä aloittaa, siinä sitten gayradar kehittyy:)

Aurinkoista kesän jatkoa:)

Äänestä

Pienestä kaupungista, ihastuksia on ollut lukemattomia, suuria ja suurempia, mutta en ole uskaltanut tehdä asialle (tähän asti) mitään. Jos ihastukseni kohde varmasti tuntisi samoin, voisin helposti kuvitella eläväni naisen kanssa. On monesti ollut aktiivisia silmäpelitapauksia (kuukausia kestäviä) jonkun naisen kanssa, mutta kun kumpikaan ei ole uskaltanut tehdä aloitetta, jutut ovat lopulta tyrehtyneet.

Kaikille mielenkiintoa miettiville haluaisin sanoa, että kannattaa koettaa onnea, jos toinen näyttää osoittavan jonkinlaista kiinnostusta. Eihän sitä koskaan tiedä... :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ninni kirjoitti:

Hienoa kun löysin tämän foorumin. Luin sitä kuin nälkääni. Olen niin iloinen löydöstäni, että halusin kirjoittaa siitä.

Tunnen vetoa naisiin vaikka en ole koskaan miehen kanssa edes ollut. Ei sen takia etten olisi kelvannut vaan, en ole halunnut. Olen naisellinen nuori nainen, mutta miten uskaltaisin osoittaa mielenkiintoni toiselle naiselle ja miten voin varmistua väärältä reaktiolta.
Pitääkö siis pelata varman päälle ja lähteä ns. omiensa joukkoon. asun vain sen verran sivussa isoimmista kaupungeista, että täällä ei sellaisia ole tiedossa. Tämä foorumi tuo jo paljon lohtua elämääni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu