Löysinpä tämänkin muistelman isäni ruutuvihkoja selatessani.
(tosin vähän sinistyneenä kosteudesta)
------------------
Olin normaalilla Fergusonin määräikaishuollolla eräällä maatilalla, jossa oli myös yskivällä äänellä säksättävä Algaier, jota käytettiin enään heinäkuormien siirtoon seipäiltä latoon entisestä hevosheinäkärrystä tehdyllä peräkärryllä, jossa oli puupuolaiset pyörät.
-Se Ferguson oli tarkoitettu jo varsinaiseen kyntö- ja maanmuokkaustyöhön ja hevonenkin sai lepäillä tallissaan eläkepäiviään
viettäen ja tuonakin päivänä tuo ruuna hamusi ruohoa kaulapantaan kytkettynä pitkällä ketjulla pihapiirin viereisellä niityllä ilman kuolaimia ja suitsia.
-Tapana oli siirtää raskasta nuppipäistä “seiväskankea” aina uudelle alueelle. Siinä kangessa oli kiinni tuon ketjun pään rautarengas.
-Siinä työskennellessäni entisessä ajokaluliiterissä alkoi pihalta kuulua melua ja tilan emäntä huusi ja kuulusteli talon kippurahäntäistä “Salla” nimistä suomenpystykorvaa huutaen että “minne veit!?”-Samalla hän napautti Sallaa luudanvarren päällä kankkuun. Salla makasi mahallaan maassa kuono etukäpälien välissä ja uikutti.
-Salla oli hyvä talonkoira ja tulessani tilalle se oli mahtavan haukkuryöpyn saattamana autosta noustuani heti kimpussani mutta nuo purentayritykset kilpistyivät jatsarisaappaisiini.
-Jonkin ajan kuluttua talon isäntä saapui pihalle siniharmaalla Volskwagenilla, joka oli varustettu kaksiosaisella pienellä takaikkunalla.
-Siihen aikaan oli volkkareissa jo suuret takaikkunat mutta luulen että tuo syvästi lestadiolainen perhe ei välittänyt mistään muusta kuin että koneet toimivat; ovatpa mitä vuosimallia tahansa.
-Kuulin kun talon emäntä kertoi isännälle että Salla on vienyt mummin tekohampaat.
-Selvisi, että mummi oli mennyt kammariin nukkumaan pienet päiväunet ja laittanut tekohampaansa vesilasiin sängyn viereen jakkaralle. Hurtta oli kulkenut huoneesta toiseen ja tuntenut luultavasti sopivan hajun ja kaatanut vesilasin napaten tekohampaat lattialta.
Mummi oli herännut kolinaan ja oli nähnyt koiran vilahtavan ulos ovesta.
-Koska koiran alkutervehdyksen jälkeen olin seurannut hurtan liikkumista vaistomaisesti niin muistin, että sehän oli vastikään kuopinut pihan kukkapenkkiä kuin jotain haudatakseen ja osoitin isäntäväelle paikan.
-Hammaskalusto löytyi osoittamastani paikasta kukkapenkistä mullan alta mutta kai niitä jotenkin piti pestä.
-Luultavasti ne kelpasivat mummille taas.
-Saatuani työni päätökeen emäntä kutsui minut tupaan ja joimme hyvät pullakahvit ja Sallakin oli siinä samassa seurassa istumassa lattialla odottamassa pientä norkopalaa.
-Huonoja ei muisteltu! Annoin Sallalle palan pullaa, eikä hurtta enään murissut minulle ollenkaan, vaan heilutti häntäänsä.
______________
Tässä entisen kirotun rasvakouran kirottu poika selaa isänsä muistelmia

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitos taas tuostakin tarinasta! Pengothan lisää kun ehdit?!
Kyllä näitä tekarijuttuja riittää näiltä vanhoilta hyviltä ajoilta, ei niitä oikein nykyään enään juuri kuulekaan. Liekö ihmisten purukalusto parantunut.
Meilläkin oli kylällä yksi poikamies, joka oli joutunut hommaamaan "pepsodent-hymynsä" tilalle tekohampaat. Kait niitä hampaita tehtiin silloin niin huolettomasti, että tääkin kaveri etsiskeli niitä hampaitaan milloin mistäkin, varsinkin kun kaveri oli kova taikajuoman käyttäjä. Yhdenkin kerran muistan hänen etsineen niitä hampaitaan mummolan ruusupensaasta mummon 50v. päivien jälkeen...
Enolla oli muuten harmaa ferguson, kultamaha, ties vaikka isäsi olisi joskus käväissyt sielläkin huoltokäynnillä.
Kylällämme oli kaksi harmaata fergusonia ja varsin vaiherikkaita tarinoita olisi niidenkin tiimoilta. Ainakin enon kultamaha oli huono lähtemään käyntiin talvella, oli letkulämmitintä ja keittolevyä. Melkoinen tivoli, että eno pääsi liikkeelle fergullaan talvella.
...mahtavaa kun viittit kirjoitella, tuloo mahtavan nostalginen tunnelma noista.Eiku lisää vaan. Ittelle pompahtaa vanhat muistot mieleen kun näen eläkkeellä olevan Valmetin huoltomiehen liikkeellä,joka silloin 50-60 luvun taitteessa kierteli maakuntaa.Ja joka tietysti kävi meidänkin Valluun määräaikaishuoltoja tekemässä.
En malta olla lisäämättä näihin hammasjuttuihin, kun kerran keskustelun aihe niihin meni.
Kunnalliskotiin tuli reipas kesälikka töihin ja jo ensipäivinään päätti olla tehokas ja jotenkin omaaloitteisesti hyödyksi... niinpä asukkaitten ollessa päivätorkuilla keräs kaikkien tekohampaat pesuvatiin ja pesi ne.
Ongelma ilmeni sitten, kun ne olis pitänyt palauttaa takaisin oikeille omistajille, jotka ei hekään tuosta paljoudesta omiaan tunteneet, että kokeiluksi se meni.... kaikilla oli hauskaa.
Hauska juttu tämäkin!
kukaan usko, varsinkaan luettuaan nimimerkkisi.
Olisiko, Sinä kakara, parempi ettet sekoilisi aikuisten juttuihin?
Kuuleppa nulikka minä olen leikkinuýt sotaromuilla ja mopoillut jo silloin, kun pappatunturia ei oltu vielä keksittykään.
Laske tuosta ..
Mikä vuosi se oli kun itse piereskelit vaippoihin.
Hammaslääkärinä voin vahvistaa tarinan ainakin siltä osin, että koirilla on jokin käsittämätön viehtymys hammasproteeseihin, purentalevyifin ja kaikenlaisiin aparaatteihin, mitä pidetään ihmisen suussa.
Mummon tekohampaat.
Hyvää itsenäisyyspäivää.