Puhdistan Savoy-teatterin vahtimestarien maineen

Henkilö, joka minut pahoinpiteli lauantaina, ei kuulunut Savoy-teatterin järjestysmiehiin. Olen käynyt vilkasta kirjeenvaihtoa teatterin johdon kanssa sekä myös jostain kumman syystä Anneli Sarin managerin kanssa, joka välttämättä halusi keskustella kanssani aiheesta. Ihmettelen syytä.

Pahoinpitely on tallentunut videokameralle ja miehen tunnistaa siitä helposti. Minulla on omat epäilykseni henkilöllisyydestä, mutta olen jättänyt asian poliisille virallisen rikosilmoituksen muodossa ja annan virkavallan hoitaa asian omia kanaviaan käyttäen.

Olen ollut järkyttynyt ja erehdyin eilisissä viesteissäni käyttämään epäasiallista kieltä. Pyydän anteeksi kaikilta, joita olen loukannut. Se vain joskus mättää, että vaikka kyse olisi ilmastonmuutoksesta tai lama-ajasta, joidenkin mielestä se on persoonani syytä. En nimittäin millään osaa laskea kaikkia maailman epäkohtia omalle kontolleni.

t. Mirkku
9892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

sanassakin sanotaan:Minä olen tie,Totuus ja Elämä.Kauheaa oli valkolaisena lukea kirjoituksesi.Ajattelin,että hävettää!Mutta me olemme vain ihmisiä ja sekaan mahtuu kaikenlaista.

Äänestä
  • joku kyseli, että herättääkö tällainen rikosilmoitus muuta kuin hymähdyksen virkavallan kasvoilla. Nyt kun asiasta on omakohtaista kokemusta, voin sanoa, että tapaamani poliisiviranomainen oli erittäin asiallinen eikä hänen kasvoillaan ollut hymähdyksen häivääkään.
    Jos he vielä saavat tyypin kiinni, alan pikkuhiljaa uskoa, että poliisi on todella ihmisen paras ystävä.

    t. Mirkku

    Äänestä

  • Mankkaan Mirkku kirjoitti:

    joku kyseli, että herättääkö tällainen rikosilmoitus muuta kuin hymähdyksen virkavallan kasvoilla. Nyt kun asiasta on omakohtaista kokemusta, voin sanoa, että tapaamani poliisiviranomainen oli erittäin asiallinen eikä hänen kasvoillaan ollut hymähdyksen häivääkään.
    Jos he vielä saavat tyypin kiinni, alan pikkuhiljaa uskoa, että poliisi on todella ihmisen paras ystävä.

    t. Mirkku

    jotkut sanovat poliiseja "paskajaloiksi"Totta taitavat puhua.Kun viranomaiset tekevät virheitä,ihmiset tappelevat,Poliisi on kyllä paikalla(pelastanut ties kuinka monta ihmishenkeä)he korjaavat siis toisten jälkiä.Toisten paskakasoja.Ja sitten saavat haukkumiset palkakseen.Ihmisiä hekin ovat.Oletteko koskaan lukeneet palstaa "Laki ja rikos"?Itellä on ollut suurin virhe elämässä,etten ole kääntynyt ajoissa poliisin puoleen,jos yleensä ollenkaan!Olen luullut,etten saa oikeutta mutta väärä luulo!

    Äänestä

  • Frendi kirjoitti:

    Poliisit tekevät työtään,ja aikamoisen alipalkattua ja aliarvostettua. Silti luin juuri Hesarin kuukausiliitteestä jonkun lasten gallupin,miksi he aikovat tulla isoina. Valtaosa pojista vastasi: "poliisiksi". Itse opin arvostamaan poliisia viimeistään erään kerran, kun joku hullu huumehörhö yritti väkisin meille sisälle. Soitin poliisille, eikä mennyt kuin korkeintaan viisi minuuttia, kun partio oli paikalla. Huolimatta siitä, että kyseessä oli täysin sekaisin oleva tyyppi, he kohtelivat (ainakin minun nähden) hyvin asiallisesti.

    En kadehdi heidän työtään. Ja uskon, että tämän omankin juttuni eteen tekevät kaikkensa.

    t.
    Mirkku

    Mutta kun suomessa rikokset on lisääntyneet 8% vuosi ja poliisinvirkoja ei ole lisätty.En minä poliisia nuorena tyttönä kyllä ymmärtänyt.Kun 2 rehellistä immeistä(mun kihlakaverin isä ja minä)Istuttiin Tampereen hämeenpuistossa isojen ostoskassien kanssa,odotettiin mun kihlakaveria viinakaupasta....Tuli yht`äkkiä 2 isoo poliisinkorstoo ja sanoi:Vauhtia,pois täältä...!Ja selviä oltiin molemmat!Mikäs siinä muu auttoi kun lähteä kävelemään.En ymmärrä,en tänä päivänä.

    ehkä niillä ei ollut parempaakaan tekemistä, ja ajattelivat purkaa turhautunutta oloaan hätistelemällä puistonpenkiltä pari ihmistä..
    aika oudolta tuntuu kyllä, että ihan ilman syytä. Mutta olen minäkin törmännyt häijyihin poliiseihin - niitä on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin.

    t. Mirkku

    Äänestä

Suoraselkäistä toimintaa 10 sille!

Äänestä

Pari motoristikerhon jäsentä.. menee sinne hieman kuittailemaan.

Äänestä
  • minua kateelliseksi akaksi,ja lehmäksi.käskit mennä peilin eteen katselemaan itseäni.miten se auttaisi tai muuttaisi tapahtunutta.voi olla että portieeri hieman ylireakoi,mutta sinähän teit luvatonta,eli myit lippuja paikassa jossa sinä et toimi lipunmyyjänä.me ei olla venäjällä.huomaan myös että sinä et kunnioita vanhempia ihmisiä,kun haukut vanhaa naista lehmäksi.sooloo näi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mankkaan Mirkku kirjoitti:

Henkilö, joka minut pahoinpiteli lauantaina, ei kuulunut Savoy-teatterin järjestysmiehiin. Olen käynyt vilkasta kirjeenvaihtoa teatterin johdon kanssa sekä myös jostain kumman syystä Anneli Sarin managerin kanssa, joka välttämättä halusi keskustella kanssani aiheesta. Ihmettelen syytä.

Pahoinpitely on tallentunut videokameralle ja miehen tunnistaa siitä helposti. Minulla on omat epäilykseni henkilöllisyydestä, mutta olen jättänyt asian poliisille virallisen rikosilmoituksen muodossa ja annan virkavallan hoitaa asian omia kanaviaan käyttäen.

Olen ollut järkyttynyt ja erehdyin eilisissä viesteissäni käyttämään epäasiallista kieltä. Pyydän anteeksi kaikilta, joita olen loukannut. Se vain joskus mättää, että vaikka kyse olisi ilmastonmuutoksesta tai lama-ajasta, joidenkin mielestä se on persoonani syytä. En nimittäin millään osaa laskea kaikkia maailman epäkohtia omalle kontolleni.

t. Mirkku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu