En koskaan tajunnut mitä muut tarkoittaisivat käsityksellä
" tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus "
" Siihenhän on ikuisuus "
Lupasin itselleni, että erottuani tyttöystävästäni annan hänelle aikaa. Mutta kärsivällisyyteni alkaa loppua ja ikävä alkaa käydä yli järjen >:(! En tiedä kauan kestän tätä eroa hänestä, mutta en antaisi itselleni koskaan anteeksi jos nyt taas kusisin koko homman.
Vasta kaksi vuorokautta kulunut siitä, kun viimeksi tapasin hänet ja lupasin jättää hänet rauhaan ja antaa hänelle niin paljon aikaa kun hän tarvitsee, mutta tämä jo tuntuu ikuisuudelta. Tuntuu kuin olisin ollut hänestä erossa jo kaksi kuukautta.
Mä en tiedä mitä mä teen :( ! Tää on oikeesti niin helvettiä. Kun vielä tietäs haluaako hän koskaan muo enään takasin :( Mä niin häntä rakastan ja ikävöin.
" tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus "
" Siihenhän on ikuisuus "
Lupasin itselleni, että erottuani tyttöystävästäni annan hänelle aikaa. Mutta kärsivällisyyteni alkaa loppua ja ikävä alkaa käydä yli järjen >:(! En tiedä kauan kestän tätä eroa hänestä, mutta en antaisi itselleni koskaan anteeksi jos nyt taas kusisin koko homman.
Vasta kaksi vuorokautta kulunut siitä, kun viimeksi tapasin hänet ja lupasin jättää hänet rauhaan ja antaa hänelle niin paljon aikaa kun hän tarvitsee, mutta tämä jo tuntuu ikuisuudelta. Tuntuu kuin olisin ollut hänestä erossa jo kaksi kuukautta.
Mä en tiedä mitä mä teen :( ! Tää on oikeesti niin helvettiä. Kun vielä tietäs haluaako hän koskaan muo enään takasin :( Mä niin häntä rakastan ja ikävöin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet ilmeisesti melko kiintynyt tyttöystävääsi -> lueskellut juttujasi välillä.
Tullut siihen tulokseen, että en ihmettele yhtään vaikka tyttöystäväsi haluaakin olla vähän erossa. Minuakin rupeais ahdistamaan. Anna sen olla vähän aikaa rauhassa ja lopeta tänne kirjoittaminen, -> sun ei tarvi katsos ajatella asiaa niin paljon. Aloita uusi harrastus ja lopeta tuo itsesäälissä rypeminen.
En halua olla tällä tekstillä mitenkään ilkeä, mutta kai jonkun pitää sanoa mitä mieltä on..
Jos ihan oikeesti välität siitä tytöstä niin jätä se rauhaan; sitähän se on nimenomaan pyytänyt. Älä ole itsekäs tässä asiassa, jos haluat säilyttää edes jonkilaiset välit. Ahdisteleva poika on tytöille totisinta myrkkyä.
Yhdyn edellä kirjoittaneen neuvoon uuden harrastuksen aloittamisesta ja tänne kirjottamisen (väliaikaisesta) lopettamisesta. Mitä enemmän ajattelet tyttöä ja rakkauttasi niin sitä varmemmin pilaat senkin mitä teidän jutusta on jäljellä. Jos tämä tyttö sinusta vielä tykkää niin kyllä hän ilmottaa päätöksestään eikä sun tartte sitä omatoimisesti kysellä.
En kirjoita v*ttuillakseni tai mitään mutta on tärkeää, että avaat silmäsi ja analysoit tilannetta hieman objektiivisemmin. Lähestyt täysi-ikäisyyden rajaa, osoita sille tytöllekin hieman kypsyyttä kunnioittamalla tämän päätöstä. Lähdepä vaikka kylille tapailee tuttuja tai kattelee muita mimmejä ja keräile ne järjenrippeet sieltä tunteiden joukosta ku oot lukenu tän. Tsemii!
Hyviä neuvoja sieltä tullut. Juttuhan meni niin, että tyttöystäväni tarvitsi ja vaati minulta enemmän aikaa enkä mä sille koskaan sitä tajunnut antaa kun en nähnyt tilannetta.
Nyt tuntuu kuin mä roikkuisin siinä :\ Mitään muita harrastuksia mä en oikein kykene aloittamaan ku tuntuu, että mikään ei enään kiinnosta.
Mutta ootte ihan oikeessa sen suhteen, että jos se musta vielä tykkää niin kyllä se itse siitä ilmoittaa ku on siihen valmis. Mitä mä nyt kokoajan siinä roikkumaan jos ei se itse sitä halua.
Missään nimessä mä en itsekäs halua olla ja jos se on aika mitä se tarvitsee mä annan sille. Tää vaan on niin helvettiä ku en tiiä yhtään odotanko mä turhaan :\
Ehkäpä se tietää jo mitä se haluaa ?
Ehkä se vain tarvitsee nyt aikaa miettiääkseen ?
Ehkä sen tarvii sulatella tätä jonkin aikaa ?
Kun tietäis :( ! Mutta eikai tässä muu auta kuin vain odotella
En ole aikaisempia juttujasi lukenut, mutta tulee väkisinkin mieleen oma ensimmäinen "kunnon" seurustelusuhteeni.
Olin mielestäni aivan sokeasti rakastunut ja varma, että tämä poika oli se, jonka kanssa minut oli tarkoitettu yhteen. Seurustelimme ehkä puolisen vuotta, kun hän halusi erota. Itkeskelin siinä aikani ja päätin sitten, että helpointa on päästä asiasta yli olematta yhteyksissä ollenkaan. Salaa tietysti samalla toivoin, että jos katoaisin, hänelle tulisi minua ikävä.
Alku oli rankkaa mutta selviydyin. Ainoa vain, että kun "katosin" tälle pojalle tosiaan tuli ikävä tai jonkinlainen pakkomielle minusta. Hän alkoi "vakoilla" minua netissä (voiko alemmaksi vaipua?) ja raportoi tekemisistäni takaisin minulle. Kävi esim. valenikeillä seuraamassa keskustelujani muiden kanssa. Viestit alkoivat muuttua todella ristiriitaisiksi, hän halusi palata yhteen yhtenä päivänä, toisena päivänä ei enää halunnutkaan.
Lienee varmaan aika selvää, että omat tunteeni kuolivat kokonaan tuossa sähläyksessä. Puolivuotta taisin katsella mokomaa touhua, sitten lopetin netissä olon kokonaan, koska en halunnut enkä jaksanut enää sitä jatkuvaa huopaamista ja soutamista. Samalla myös päätin pitkästä aikaa käydä treffeillä yhden sattumanvaraisesti tapaamani pojan kanssa. Ihan huvin vuoksi, että saisin muuta ajateltavaa.
Tuosta on nyt melkein tasan kuusi vuotta. Tämä poika, jonka kanssa kävin ikävyyksissäni ulkona ilman mitään kummempia odotuksia, on tällä hetkellä aviomieheni ja meille on syntymässä lähipäivinä esikoispoikamme. Ja tämä exä, löysin vuosi pari sitten hänen lähettämiään viestejä vanhoille profiileilleni. Poistin profiilit enkä vastannut hänelle. Ajattelen toki häntä edelleen silloin tällöin, mutta valitettavasti en sellaisella lämmöllä kuin haluaisin.
Jonkin aikaa eron jälkeen luulin, etten ikinä pystyisi rakastamaan ketään muuta. Sitten tosiaan tapasin aviomieheni, josta en mistään hinnasta luopuisi. Ja kohta on sylissä pieni poikavauvani. Luovuin yhdestä miehestä ja sain tilalle kaksi, joita kumpaakin rakastan enemmän kuin mitään muuta maailmassa :) Tämän tarinan opetus oli se, että roikkumalla pilaa kaiken sen kauniin, mitä yhdessä on koettu, ja jos on tarpeeksi kärsivällinen, odotus palkitaan aina. En olisi ikinä uskonut päätyväni aviomieheni kanssa yhteen, enkä olisikaan, ellen sillä yhdellä kiukkuisella hetkellä olisi pyytänyt häntä ulos. Luulin katuvani sitä myöhemmin, mutta nyt olen siitä ikuisesti iloinen.
Hei. Vaikka niin jyrkästi olen vältellyt kuulemasta, että " kyllä sieltä vielä se oikea löytyy ", " kyllä sä vielä jonkun toisen saat ". Niin jostain kumman syystä kirjoittamasi tarina toi lohtua :\
En sitten tiedä miks tai miten, mutta kyllä se jotenkin sai ajattelemaan vähän eri kantilta. Oot nimittäin oikeassa, että enhän mä halua pilata sitä yhteistä aikaamme roikkumalla hänessä.
Ehkä hänet vielä saan ehkä kenties jonkun toisen. En tiedä, mutta täytyy alkaa jotenkin päästä hänestä yli vaikka en sitä missään nimessä haluaisikaan.
Annan nyt hänelle omaa aikaa ja rupean ajattelemaan vähän itseänikin. Enkös mä ole kaikkeni jo yrittänyt ? ( Retoorinen kysymys ).
Loppuhan on enään hänestä kiinni :< Kenties mulle käy vielä tarinas mukaan tai sitten ehkä saan vielä hänet takaisin, mutta roikkua en enään hänessä aio!
Hei vähänkö upeeta!!!:D