Sattuuko kukaan tietämään kirjaa jossa kerrotaan miten suojautua androidien hyökkäykseltä? Olen kuullut että kirja on kirjoitettu kieli poskessa mutta tekijä on kuitenkin tutkijana jossakin yliopistossa ja todella tietää mitä kirjoittaa. Koitin googlata mutta löysin ainoastaan jotain hölmöjä pelejä enkä löytänyt kirjastojenkaan sivuilta. Joulu lähenee kohisten. Kiva jos joku tietää.
Androidit hukassa
tuputuu
3231
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
kertoo kirjassa "Do androids dream of electric sheep?".
Tähän opukseen perustuu androidinmetsästyselokuva Blade Runner, mutta tämänhän sinä jo varmasti tiesitkin.
Tämä on joku ihan uusi kirja. Vaikka se on huumorimielellä tehty sen taustalla on ihan oikeaa tiedettä. Hitto kun en älynnyt silloin ottaa kirjailijan nimeä ylös kun luin siitä.
että miehen, joka oli yksi maailmanvalloitusta suunnittelevan poliittisen voimamahdin päätekijöitä, nimi oli andropov. Se on kreikkaa ja suomeksi ihmisen poika. Ainakin lähelle. Androidi taas oli eräs ugandalainen diktaattori, joka kuuluisaksi tullessaan jätti nimensä alkuosan (andro) pois, ja tunnettiin siitä lähtien vain nimellä Idi. Sukunimi sama kuin eräällä suomalaisella aspelundilla etunimi n. En tiedä onko sukua nämä ami(ni)t?
Ei ehkä lähisukua.
Androideista, mistä nyt kyselet, ei kannata olla huolissaan, siis siitä että ne ovat hukassa. Kyllä ne löytyy aikanaan... Ikävä kyllä... Kirja mikä kertoo (muka) niiltä suojautumisesta kannattaa ainakin jättää lukematta. Kirjan takana on androkyyninen salaliitto. Suojausmekanismit mitä kirjassa suositellaan itse asiassa vain lisäävät androidien tuhovoimaa!
Jos kuitenkin päätät lukea kirjan, annan sinulle hyvän neuvon: TEE KAIKKI SUORITETUT TOIMENPITEET KÄÄNTEISESSÄ JÄRJESTYKSESSÄ. Siinä vain on yksi huono puoli. Nimittäin, siinä tapauksessa voit todellakin välttyä androideilta ja ne jäävät sinulta näkemättä. Miten voit siinä tapauksessa tietää olivatko ne edes tulossa?
Sweet Dreams.