Salainen suhde

Minulla oli salainen suhde kuhmolaiseen naiseen muutama vuosi sitten. Kierrettiin autolla ympäri Kuhmoa. Kalastimme ja marjastimme. Vietimme öitä telttaretkillä. Saunoimme.
Hänellä ei ollut yhtään lasta. Ukkonsa kulki etelässä töissä.
Todella kauniita muistoja.
4215007
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

loppui "salainen" suhde, kun tänne ikävissäs kirjoittelet. Ei tainnut olla kovin salainen, kun kiertelitte autolla ympäriinsä. Kaikki nähneet ja ukko kuullut kyliltä.
Tekikö nannaa molemmille vai etkö pysynyt pykälässä. kahden miehen naiset osaavat vaatia muutakin kuin autoajelua.
Loppuiko suhde ilmojen viilenemiseen. Teltassa ei tarkene pakkasella vaikka kuinka "ajelesi".

Äänestä
  • Suhde lopetettiin ystävyydellä. Emme kuuluneet toisille sen enempää. Kukaan ulkopuolinen ei saanut tietää suhteestamme, siitä minä ainakin olen varma, ja nainenkin on viisas - tuolaisissa asioissa.
    Silloin tällöin tämä rouva tulee vastaan lastensa kanssa. Hän hymyilee iloisesti, mutta emme keskustele.
    Elämä on tällaista - joskus ihanaakin...

    Äänestä

  • REKKAMIES AJAA KELILLÄ KUIN KELILLÄ!!!! =)

    Äänestä

  • loppui kirjoitti:

    Suhde lopetettiin ystävyydellä. Emme kuuluneet toisille sen enempää. Kukaan ulkopuolinen ei saanut tietää suhteestamme, siitä minä ainakin olen varma, ja nainenkin on viisas - tuolaisissa asioissa.
    Silloin tällöin tämä rouva tulee vastaan lastensa kanssa. Hän hymyilee iloisesti, mutta emme keskustele.
    Elämä on tällaista - joskus ihanaakin...

    Esitän aiheeellisen kysymyksen, että kumpi on lapsien/toisen lapsen isä??!!! SINÄ?? Vai se toinen???!!! Terv: Tiedonjanoinen

    Äänestä

  • IPPÖÖL kirjoitti:

    REKKAMIES AJAA KELILLÄ KUIN KELILLÄ!!!! =)

    Punaista niin että rekkamiehen pastillit tippuvat.

    Äänestä

joka poloki ympäri kaenuuta kaekki kaksjalakaset???
oliha varsinaenen kahjo.
liekkö muuttanu poekkeen, ku ei oo sen rekkafirman aotojen ratissa näkyny enneä

Äänestä
  • minkä väriset autot firmalla..?

    Äänestä

  • sukunimi viittaa sinne päin joka on ollut tämän hutsun kassa

    Äänestä

Ei kovin salainen, kun mokomalla asialla pitää leuhkia, pölhö.

Äänestä

Työttömien pihassa.
Eikö ne enää salaa riijaa?
Yhdistyksen pihassa on nähty kuherteleva mies ja nainen.
Taisi olla vaalea auto vai oliko se punainen!
Onko sama tapaus vai eri.

Äänestä

Nainen oli siis lainassa. Entä teltta ja auto, oliko ne omat? Erityisesti kiinnostaa tämä jakopuoli: Eli miten jaoitte kaminavuorot?

Äänestä
  • Nainen on käyttötavaraa, (mies raataja)... Teltta haettiin meidän mökiltä (perikunnan). Auto oli rouvan oma (punainen), ja hyvin osasi ajaa huonompiakin teitä. Kaminaa ei tarvinnut, koska oli kesä. Ja ihanaa oli uinti hiekkarannalla!

    Äänestä

haaveileekaan just tällaisesta.
On se varmaan ihanaa niin kauan kun se on salaista, koska siinä on jännitystä.
Oliskohan sitäkään romanssia syntynyt jos olisitte kumpikin olleet vapaita.

Ainahan ne karkit maistuu toisen pussista kähvellettynä paremmilta.

Sitäpaitsi, eihän miehiä oikeasti taida marjastukset, kalastukset ja telttaretket kiinnostaa. En tunne yhtään, jota kiinnostais.

Namiahan tuo olisi,,,

Että Hyvää Joulua vain sinulle:)

Äänestä
  • Marjastukset, kalastukset ja telttaretket. Hilloja saatiin Juntinsalolta kaksi ämpäriä. Isoja ahvenia Kivijärvestä virvelöimällä. Teltassa hyvin nukutti, kun aikamme olimme rakastelleet.
    Voi näitä ihania muistoja...

    Äänestä

  • kiinnostavat kirjoitti:

    Marjastukset, kalastukset ja telttaretket. Hilloja saatiin Juntinsalolta kaksi ämpäriä. Isoja ahvenia Kivijärvestä virvelöimällä. Teltassa hyvin nukutti, kun aikamme olimme rakastelleet.
    Voi näitä ihania muistoja...

    nähnynnä. Kämmenpuolen karvanen käsi siun kerallasi siellä mielikuvateltassa on touhunnut.

    Äänestä

  • oot kirjoitti:

    nähnynnä. Kämmenpuolen karvanen käsi siun kerallasi siellä mielikuvateltassa on touhunnut.

    Katteeksiki ku jotkuu ovvat soaneet itellee turpaasa omalt kullalt kapakareissu jäläkee , ja muuteki on huonno emänt.. Ja voiha se ol niiki, et omma ukko o juopo ja vierahis kulukevva...

    Äänestä

Salainen suhde 60-luvulta, ja tapahtui Kuhmossa. Nimittäin yhden talon emäntä antoi "tavaraansa" herkästi muille miehille. Teki kaksi lastakin vieraalle. Asiasta käytiin kovaakin puhetta heidän selkänsä takana. Lopulta omaa miestä alkoi kaivella ja vaati isyystutkimuksen. Silloin asia lopullisesti selvisi. Vieras mies joutui maksamaan naimaveroja pitkään.

Äänestä
  • Lentiirassa. Saa nähdä laittavatko siihen kyläkirjaansa...

    Äänestä

  • tapahtunut kirjoitti:

    Lentiirassa. Saa nähdä laittavatko siihen kyläkirjaansa...

    Iivantiirassa: Se kuuluisa kauppias ja hengenmies ei huomannut kumpaa sisarusta piti vaimonaan.

    Äänestä

Näin pikku-joulujen aikaan voi joutua salaiseen suhteeseen..
Tontut ovat hyvin tuoksuvia, ja anteliaalla tuulella. Heillä on pitsiset pikkupöksyt ja hunajainen "se"...

Äänestä
  • Minä ainaki oon nainu älyttömästi kuhmolaisia varattuja akkoja.

    Äänestä

  • wefwefwfe kirjoitti:

    Minä ainaki oon nainu älyttömästi kuhmolaisia varattuja akkoja.

    vapaita ne on, ei niitä kukaan omista tai oo varannu.

    Äänestä

  • varattuja kirjoitti:

    vapaita ne on, ei niitä kukaan omista tai oo varannu.

    Se on sitten.....Reikä seinässä! Kuuleeko Lentiira, huono on linja, rätisee!

    Äänestä

Tuossa oli jotain niin tuttua että pakko kysyä alkoiko nimi s:llä ja päättyi n:ään?

Äänestä
  • Kylläpä sielläkin suunnalla naapurien assiet kiinnostaa enempi kun omat!!! V***N kyylät hankkikaa elämä!!!! Kylläpä on taasen pitkään hauskaa teidän kuhmolaisten juoru ämmien kustannuksella!!!! Kylläpä teidänkin haarat on melko löysällä!!!

    Äänestä

kesä.. Pitäisi jostakin saada suhde - vaikkei salainen kesäksi tai vähän pitemmäksikin aikaa, että voisi käydä mökillä saunomassa ja muutenkin oleilemassa, kun ei omaa autoa ole.

Äänestä
  • Törmäillään!

    Äänestä

Alle varttitunnin kiihkeät suhteet parhaita.

Äänestä

Tänään kävin kaupassa ja huomasin tuon rouvan miehensä kanssa.
Kiinnitin huomion siihen, että miehellä oli ruma leuka.
Ihmettelinkin kuinka paljon tuo rouva aikanaan minun leukaa katsoi ja pusuja antoi...

Äänestä
  • se onrakkauten leuka.ps mikksi vanhat viestit oteetaa käytöön vituttaa tämöis avata ,

    Äänestä

  • luuenntiväni. kirjoitti:

    se onrakkauten leuka.ps mikksi vanhat viestit oteetaa käytöön vituttaa tämöis avata ,

    oman tietoliikenneverkon, ja siihen sellaisen "portaan" ettei vanhoja viestejä voi avata.
    Tiedätkö, että uutisten lukija tienaa 80 000 euroa vuodessa.
    Hyvä ajella uudella autolla ja asua luksusasunnossa.
    Lomalle pääsee ulkomaille ilmaisilla matkoilla pari kertaa vuodessa...

    Äänestä

On kumma, että nykyään ihannoidaan pettäjiä. Entä ne petetyt, jotka kantavat vastuun lapsista, vanhemmistaan, sukulaisistaan, työkavereistaan, ynm. Joutuvat valehtelemaan niin sanotun solidaarisuden vuoksi. Toivotankin teidät pettäjät sinne, niin sanotuun, tuliseen-järveen tekojanne vuoksi.

Äänestä
  • on varmaankin omaan puolisoon kyllästyminen tai sitten syrjähyppy on seikkailua. Eräs tyttönen oli kertonut, että kun isä on töissä etelässä niin äidillä on iltaisin menoa usein...

    Äänestä

Kuulin hiljakkoin, että kuhmolainen pariskunta oli eka kerran käynyt yhdessä saunassa vasta vuosikymmenten yhdessä asumisen jälkeen. Lapsia heille oli kuitenkin kertynyt jo puoli tusinaa, joten hommat ainakin on osattu hoitaa...

Äänestä

nyttemmin eronnut miehestään, joten eipä enää kannata pitää suhdetta salassa. Telttaretki on jo tiedossa...

Äänestä

Voe tokkiinsa! Täällä Kuhmossa yks "taiteilija" piti vaimonsa (ja lastensa) selän takana suhdetta kaverinsa vaimoon (joka siis petti miestään) vissiin 15 vuotta. Sen tiesivät ja tietävät kaikki paitsi petetyt.

Äänestä
  • Näin asiat yleensä ovat.

    Äänestä

Pitäisi saada salainen suhde pariin seksikkääseen naiseen.

Äänestä

Onhan sitä nussitu siellä sun täällä mutta ei niitä kannata muistella

Äänestä
  • mäntytiellä asuu yks joka miesten nielijä ei kannata sekaantua eikä luottaa sen puheisiin.

    Äänestä

kertomusten sarja.
Hyvin sopii kuhmolaiseen elämäntyyliin - koulujen laukkauttakisen mukana...

Äänestä
  • ukki ku ukki pettää jos tilasuus tulee

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Naiseen.. kirjoitti:

Minulla oli salainen suhde kuhmolaiseen naiseen muutama vuosi sitten. Kierrettiin autolla ympäri Kuhmoa. Kalastimme ja marjastimme. Vietimme öitä telttaretkillä. Saunoimme.
Hänellä ei ollut yhtään lasta. Ukkonsa kulki etelässä töissä.
Todella kauniita muistoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu