Tein päätöksen erostamme, koska luulin etten enää rakastaisi häntä. Arki oli tullut suhteeseemme ja kumpikin elimme vain toisillemme. Mulla oli tunne, että rakkautta ei enää ole ja suhde ei voi minulle enää mitään antaa. Tarvitsin omaa tilaa.
Erostamme on puoli vuotta emmekä oli juurikaan olleet tekemisissä tänä aikana. Olen saanut tilaa ja uusia tuttavuuksia. Kuitenkin on tunne, että en tee tällä "tilalla" mitään ilman häntä. Tuntuu että tein liian hätiköidyn päätöksen eron suhteen. Kaduttaa niin perk.... Tajusin että rakastan häntä yhä vain, se rakkaus ei vain ollut näkyvissä silloin. En uskalla ottaa häneen yhteyttä en tiedä edes onko hänellä jo uusi. Oon niin onneton. Mitä mä teen?
Erostamme on puoli vuotta emmekä oli juurikaan olleet tekemisissä tänä aikana. Olen saanut tilaa ja uusia tuttavuuksia. Kuitenkin on tunne, että en tee tällä "tilalla" mitään ilman häntä. Tuntuu että tein liian hätiköidyn päätöksen eron suhteen. Kaduttaa niin perk.... Tajusin että rakastan häntä yhä vain, se rakkaus ei vain ollut näkyvissä silloin. En uskalla ottaa häneen yhteyttä en tiedä edes onko hänellä jo uusi. Oon niin onneton. Mitä mä teen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei kai auta muu kuin kärsiä tekosi seurauksista. Nauti nyt "tilastasi". Sitähän sinä halusit. Muussa tapauksessa ota häneen yhteyttä ja kerro ajatuksesi. Jos et saa häntä takaisin, sattuu varmasti. Mutta luuletko ettei häntä sattunut kun lähdit hänen luotaan? Hän luultavasti rakasti sinua ja kävi vuoksesi läpi helvetillisen tuskan. On sinun vuorosi ottaa se tuska vastaan jos hänen elämäänsä et enää mahdu. Rakastatko häntä? Jos vastaat kyllä, olet valmis sen kestämään kuten hänkin kesti. Siis mikäli hän ei sinua enää takaisin ottaisi. Mutta ota se riski jos sinä häntä todella rakastat. Rakastatko?
Joo yhdyn edelliseen kirjoittajaan. itse käyn juuri tuota Helvettiä läpi. Kaikki ei vaan ole valmiita vakavampaan suhteeseen, vaan haluavat joko saalistaa muita tai ottaa itsestään selvää. Koskaan kumminkaan ei voi sanoa ei koskaan eli kannattaa yrittää jos tuota rakkautta on vielä jäljellä, ehkä se toinenkin voi vielä vastata tunteisiisi?
Ihmiset luovuttaa nykyään liian helposti ja se estää monen asian tapahtumisen. Katsellaan tavallaan omalta kannalta vain asioita eikä välitetä toisten tunteista, mutta aina voi oppia ja elämä voi tuoda mitä vaan yhdessä tai erikseen :)
että arki tuli suhteeseenne. Halusit tilaa, mutta olisiko kuitenkin ollut niin että alkuhuuma oli ohi ja halusit taas rakastumisen tunnetta. En usko että olisit valmis vieläkään suhteeseen hänen kanssaan vaan elät kuvitelmissa, että taas olisi alkuhuuman tuntua. Muista, että jos on ollut syy erota ja siihen on päätynyt, niin harvoin kannattaa yrittää uudelleen vaikka ikävä ihmistä olisikin. Kun palaa uudelleen yhteen huomaa pian syyn, että ai niin tän takiahan mä en halunnutkaan jatkaa tätä.
No täytyy kuitenkin myöntää, että joskus time out selventää tunteet, parit palaa yhteen ja ovat onnellisia. Ota ihmeessä yhteyttä häneen ja kysy aluksi vaan kuulumisia. Nöyrä asenne häntä kohtaan olisi erittäin paikallaan. Voihan olla että hänellä on myös ikävä sinua (tai sitten on unohtanut sinut ja on rakkauden huumassa ja paremmassa suhteessa toisen kanssa).
Soitin hänelle ja juttelin vaan niitä näitä. Pyysin häntä elokuviin ja hän suostui. Emme ole vielä käyneet mutta olemme menossa.
En halua satuttaa häntä enää. Haluan olla täysin varma tunteistani ennenkuin teen mitään ratkasevaa. Etenen asiassa ihan pikku hiljaa jos se hänelle edes sopii. En voi tietää vielä. Jos hän torjuu minut niin sitten kärsin sen, sen olen varmasti sitten ansainnut. Kyllä olen jo nyt kärsinyt teostani, että ihminen voikin olla tyhmä ja harkitsematon.
että otit rohkean askeleen :) Aika auttaa joskus näkemään mikä on tärkeää ja mikä ei. Tosin kaikki ei edes vaivaudu miettimään asioita, mutta hyvä jos itse olet ajatellut. Tottakai molemmilla voi olla pelkoja uudelleen kohdata ja ei ne tunteet välttämättä heti siinä syty eli hiljaa hyvä tulee. Tsemppiä!
todellakin siltä, että tuo kulunut puoli vuotta ei olekaan tuonut mitään uutta huumaa tilalle ja nyt haikaillaan sitten vanhasta ikäänkuin helppoa korviketta, helppoa paluuta varmaan rakkauteen.
Jos olisin tuo toinen, en todennäköisesti ottaisi tätä naista takaisin. Mikä häntä estää jälleen vähän ajan kuluttua kyllästymästä arkeen, rakkauteen, siihen ettei lieskat roihua kattoon asti? Ihmiset ovat kuitenkin ne samat kuin ennenkin, lisäksi ainoa poikkeus entiseen on tämän eron tuomat epävarmuudet ja luottamuspula.
ei muuta kuin uutta kehiin.
Sen voi sitte lempata kun alkaa tympimään.
Mun mielestä on olemassa ihmisiä jotka ei oikeesti osaa rakastaa. Täytyy olla omassa päässä asiat sekaisin jos ei tiedä rakastaako vaiko eikö. Tai välillä rakastaa ja välillä ei. Jonkinlainen tunnehäiriöhän tuo on. Jotkut tosiaan on vaan rakastuneita mutta eivät osaa rakastaa. Rakastuvat rakastumisen tunteeseen ja sitten hakevat aina vaan tuota tunnetta kun se omasta parisuhteesta on laantunut, kun rakastumisen pitäsi muuttua rakastamiseksi. Tälläset tunnevammaset ihmiset ahdistuvat siitä kun eivät pysty osottamaan toiselle sitä rakkautta jota kenties itse saavat, näin hakeutuvat pois siitä suhteesta ja hakevat taas tilalle rakastumisen tunnetta. Siinäpä se kierre onkin valmis. Satutetaan viattomia ihmisiä satuttamisesta päästyään.