Paras asiakieli on aivan kaunokirjallisuuden kaltaista
Hyvä asiakieli on selkeää. Siinä ovat ilmiöiden väliset jaottelut samat kui koetussa todellisuudessa. Sen havainnot ovet paikkansapitäviä ja kuvaavia. Niinpä ne on tehty – ei sanallisin ennakko-odotuksin vaan – ihmisen koko luontaista havaintokapasiteettiä käyttäen: tuntein, tunnelmin, aistein ja tuntemuksin.
Paras asiakieli sovittaa kuvaamansa ilmiöt osaksi suurempaa kokonaisuutta. Se osaa ottaa huomioon mm. sen, mitä tunteet meille kertovat ilmiöiden merkityksellisyydestä maailmassa ja omasta vastuustamme niissä. Se siis kertoo elämän elämän näkökulmasta merkityksellisistä asioista osaten liittää nuo asiat osaksi suurempaa kokonaisuutta, osaten liittää kuhunkin tunteeseen ja tunnelmaan kuvauksen kyseisestä ilmiöstä ja sen roolista maailmassa ja elämässämme, sekä omasta roolistamme ilmiön ylläpitämisessä tai vastustamisessa. Tämä tekee tunteista järkeviä ja tunnelmista filosofisia kokonaiskuvia, jotka kertovat eri ilmiöiden merkityksellisyydestä elämän kannalta. Ihmisen luontainen havainnontekotapa tuntein ja tunnelmin sekä aistein osoittautuu siis näköaistin avulla (maisemakatse) tapahtuvan objektivoinnin myötä parhaimmanlaatuiseksi objektiiviseksi ajatteluksi.
Kun tähän yhdistää sen, että arvojen ja niiden perustelujen lisäksi on tärkeää kuvata, mitren noita arvoja voi ihmisolento noudattaa käytännössä, tulee mielekkääksi kuvata paitsi ajattelun lähtökohtana ollut kokemuspiiri, myös se, miten motivoivaa on elää käytännössä tuolla tavoin. Toisin sanoen elämän kokemuksellisen tason kuvaaminen vasta sitoo sen herättämät ajatukset käytännön toimintaan, vasta motivoiva elämänmyönteisyys, niin epäobjektiivisena kuin sitä on totuttu pitämäänkään, toteuttaa objektiivisuuden perusidean, joka on käytännön tekojen ohjaaminen elämäntavan mielekkyyttä lisäävään suuntaan.
Jos tämän oikein ymmärtää, niin onko mitään eroa kaunokirjallisella ja syvällisellä, kaikista olennaisimmista asioista puhuvalla, asiatekstillä?
Jopa mielikuvitus saa paikkansa objektiivisuuden kentässä, kun huomataan, että mielikuvituksen kiehtovuus perustuu sen käsittelemien ilmiöiden (esim. ystävyys, onni, vaaran välttäminen,…) tärkeyteen todellisessa elämässä.
Toivottavasti tämä auttaa näkemään kaunokirjallisuuden arvon paremmin.
Hyvä asiakieli on selkeää. Siinä ovat ilmiöiden väliset jaottelut samat kui koetussa todellisuudessa. Sen havainnot ovet paikkansapitäviä ja kuvaavia. Niinpä ne on tehty – ei sanallisin ennakko-odotuksin vaan – ihmisen koko luontaista havaintokapasiteettiä käyttäen: tuntein, tunnelmin, aistein ja tuntemuksin.
Paras asiakieli sovittaa kuvaamansa ilmiöt osaksi suurempaa kokonaisuutta. Se osaa ottaa huomioon mm. sen, mitä tunteet meille kertovat ilmiöiden merkityksellisyydestä maailmassa ja omasta vastuustamme niissä. Se siis kertoo elämän elämän näkökulmasta merkityksellisistä asioista osaten liittää nuo asiat osaksi suurempaa kokonaisuutta, osaten liittää kuhunkin tunteeseen ja tunnelmaan kuvauksen kyseisestä ilmiöstä ja sen roolista maailmassa ja elämässämme, sekä omasta roolistamme ilmiön ylläpitämisessä tai vastustamisessa. Tämä tekee tunteista järkeviä ja tunnelmista filosofisia kokonaiskuvia, jotka kertovat eri ilmiöiden merkityksellisyydestä elämän kannalta. Ihmisen luontainen havainnontekotapa tuntein ja tunnelmin sekä aistein osoittautuu siis näköaistin avulla (maisemakatse) tapahtuvan objektivoinnin myötä parhaimmanlaatuiseksi objektiiviseksi ajatteluksi.
Kun tähän yhdistää sen, että arvojen ja niiden perustelujen lisäksi on tärkeää kuvata, mitren noita arvoja voi ihmisolento noudattaa käytännössä, tulee mielekkääksi kuvata paitsi ajattelun lähtökohtana ollut kokemuspiiri, myös se, miten motivoivaa on elää käytännössä tuolla tavoin. Toisin sanoen elämän kokemuksellisen tason kuvaaminen vasta sitoo sen herättämät ajatukset käytännön toimintaan, vasta motivoiva elämänmyönteisyys, niin epäobjektiivisena kuin sitä on totuttu pitämäänkään, toteuttaa objektiivisuuden perusidean, joka on käytännön tekojen ohjaaminen elämäntavan mielekkyyttä lisäävään suuntaan.
Jos tämän oikein ymmärtää, niin onko mitään eroa kaunokirjallisella ja syvällisellä, kaikista olennaisimmista asioista puhuvalla, asiatekstillä?
Jopa mielikuvitus saa paikkansa objektiivisuuden kentässä, kun huomataan, että mielikuvituksen kiehtovuus perustuu sen käsittelemien ilmiöiden (esim. ystävyys, onni, vaaran välttäminen,…) tärkeyteen todellisessa elämässä.
Toivottavasti tämä auttaa näkemään kaunokirjallisuuden arvon paremmin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten tämä sitten kävisi käytännössä?
Ensinnäkin yksittäinen kaunokirjallisuuden tapaan esitetty näkemys voi olla arvokas olennaisuudessaan elämän kannalta.
Toiseksi asiatekstissä voidaan pyrkiä elämänläheisyyteen ilman, että objektiivisuuden katsotaan siitä kärsivän – päin vastoin: objektiivisuus kasvaa! Tämän osoittanevat lukuisat tee-se-itse-tyylin oppikirjat, jotka ovat pullollaan esimerkkejä kirjoittajan elämänuran varrelta. Mutta mikä olisi kohtuullisten kirjoitustaitojen puitteissa mahdollinen ja suositeltava strategia? Ensinnäkin, kirjoita olennaisesta asiasta. Tunteitasi koskettavat asiat ovat niitä, joiden olennaisuuden olet parhaiten ymmärtänyt. Kirjaa siis tunne ja maisema, jossa se esiintyy. Näin pääset siihen, mistä tunnet, ja voit kytkeä sen ja tunteen osaksi maailman kokonaisuutta ja omaa elämääsi. Toisaalta, jos joku ilmiö on maailmassa tärkeä, voi siitä ottaa esimerkkejä: “Maija kirjoittaa mielellään…” Joka tapauksessa pitäisi siis luoda elävä maisema, jonka osana elämänkokemus on.
Itse olen huono kirjoittamaan, joten yritykseni taitaa olla tuomittu epäonnistumaan, mutta kokeilenpahan malliksi – Anteeksi, jos ja kun tulos on aivan kamala:
(Valitsen itselleni tärkeän aiheen.) Aikojen alussa, kun maailma vielä oli ehjä ja rikkumaton, oli ihminen osa luontoa. Tuosta ajasta ei ihmisen luonto ole muuttunut mihinkään. Se, mikä silloin tuotti meille onnea ja parhaan toimintakyvyn, tekee niin yhä edelleen. Se, mihin vaistomme vetävät, on meille parasta vielä nykypäivänkin maailmassa kaikkine keinotekoisine vaatimuksineen. Jos vaikka rakastan laulua, opin siitä tunteiden ja tunnelmien kautta elämänfilosofiaa ja tarkaa, paikkansapitävää kokonaisnäkemyksellistä havainnontekoa, mikä on hyväksi inhoamani objektiivisen ajattelunkin saralla: jaksan paremmin, osaan tehdä yhteistyötä ja ymmärtää toisiakin, valita elämän ja maailman kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja, ajatella tarkkaan ja kokonaiskuvallisesti, tehdä havaintoja ja ottaa opikseni niistä…
(Yritän uudestaan kokemuksellisemmin.) Rakastan laulua. Se on osa ihmisen luontoa, joka on ikiaikainen.
(Yritän vielä kerran.) Maanantaiaamuna pitäisi nousta aikaisin ja kiirehtiä töihin, mutta työ ei jaksa huvittaa. Mielessäni pyörii laulunpätkä, radiohitti. Se vie ajatukseni muualle, tunnelmoin ja jaksan taas paremmin. Mikä on osa ihmisen luontoa, se voimistaa. Ja mikä ei ihmisen luonnolliseen elämään kuulu, ei omilla voimillaan pärjää: tarvitaan leikki, laulu, luonto, ystävät, oma tupa ja perunamaa…
No joo, mutta ehkä muut osaisivat ihan oikeasti kirjoittaa jotakin “kaunokirjallista asiatekstiä” näiden mallien pohjalta?
ei jättänyt mitään ajatuksia, sori!?