Kajaanin

Kuulin just ratiosta Kajaanin valtuuston päättäneen että se ei halua rahottaa kasvavia terveyspalveluja vaan sen enemmistö päätti olla alemman maksuosuuven kannalla.

Nyt alakaa paljastua minkä takia Kajaanin kaupunki ei antanu minkäänlaista tukea vuolijokisten terveysasemataistelulle.

Piirainenki puhu vain kuntaliitoksista mutta taispa nyt tulla lopullinen piste niillekin haikailuille. Jos Paltamo liittyisi Kajaaniin niin olis ihan varma että terveyspalvelujen pitämiselle Kajaani ei antaisi rahaa.

Suurimmat maakunnan hölömöt näkkyy asuvankin Kajaanissa.
7578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jopas alkoi karjapaimenten ja hevosmiesten tietopankki toimimaan.

Kajaani on maakunnan keskus ja vetovoima, joten sillä on oltava erikoisasema myös palvelujen suhteen.

Suopotkupalloilijat joutavat hakemaan aspiriininsa vähän tuonnempaakin, mutta muistakaa, että Kajaanin palveluihin ei sorkita. Kajaani on joka tapauksessa suurin maksaja. Tottakai sillä on oltava siihen summaan jotakin hyötyäkin oltava.

Äänestä
  • Mitä vielä, kajaani on sen tosiasian edessä että myös kajaanissa on säästettävä ja keskitettävä terveyspalveluita. Siinähän se tie on, ei paltamolaiset ole niin hölmöjä että alkaisivat kajaanin kanssa tuohon puhaltamis peliin mikä meinasi jo vuolijokea kohdata ja sekö on oikea tie ettei kajaanissa tarvitse säästää vaan maakunnista se vähäinenkin palvelu pitää lopettaa.
    Vai että "erikois" asema pah sanon minä täällä manhattan kajaanissa asuu ihan samanmoisia ihmisiä kuin maakunnassakin. sillä erolla että kajaanilaiset alkaa näyttää ........sensuuri.

    Äänestä

  • niin! Kajaani on suurin maksaja, se on totta.
    Sillä on väkeä eniten ja sen takia sen pitäisi myös huolehtia oman kaupungin asukkaitten palveluista, joita maakunta tuottaa.

    Jos maakuntavaltuusto päättää suuremmasta maksuosuudesta, niin kajaani itkee ja maksaa. Samoin kajaani joutuu suurimpana maksamaan suurimman osan kertyneestä alijäämästä. Eli taas itkee ja maksaa.
    Ennen maakuntamalliin menoa kajaaniin kustannukset sosiaali- ja terveyspalveluihin olivat yli 62% kaikista menoista. Kajaanin väestö ei ole muuttunut yhtään terveemmäksi, joka mahdollistaisi pienemmän osuuden. Tuo nyt haviteltu 60.1% ei sekään riitä, saati että rästit voitaisiin maksaa. No, siitä kaupunki joutuu tekemään maakunnan kanssa maksusuunnitelman erikseen, samoin kuin muutkin kunnat.

    Kajaanilla on oma erikoisasema maakunnassa, eilinen kainuunsanomat nimitti pääkirjoituksessaan kajaania ruikuttajaksi. Onko siitä vetovoimatekijäksi, jää nähtäväksi.

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    niin! Kajaani on suurin maksaja, se on totta.

    Valtion osuudet huomioon ottaen maakuntayhtymän elättäminen tulee kaikkein kalliimmaksi Sotkamolle, joka käyttää eniten "omia" tulojaan "kykloopin" elättämiseen.

    Äänestä

Ihan oikea päätös. Terveyskeskus/sairaalamaksuja tulisi nostaa, jotta hoidosta maksaa ne jotka sairastaakin eli varakkaat elintasosairauksista kärsivät suuret ikäluokat. Vähävaraisiin tämä ei vaikuttaisi, koska sossu kyllä huolehtii heidän laskuistaan.

Äänestä
  • taas kirjoittelee, että "sossu maksaa vähävaraisten laskut".
    Kun ei sinulla ole oikeaa tietoa, niin ole hiljaa!
    Itse olen vähävarainen eläkeläinen, joka aikanaan teki tässä maassa 40 vuotta ansiotyötä ja maksoi veronsa tunnollisesti. Nyt, kun ikä painaa ja vaivat lisääntyvät, olen joutunut käyttämään paljonkin lääkäripalveluja ja ostamaan kalliita lääkkeitä, - jopa niin kalliita, että on tingittävä ruokamenoista, vaan ei ole sossu maksellut minun terveydenhoitojani.
    Joten, - avaa suusi vasta sitten, kun sinulla on todenperäistä tietoa!
    Osoitat vain tyhmyytesi tuollaisella lapsellisella jokeltelulla.

    Äänestä

Maakuntahallinto muuttakoon jonnekin missä on vielä selkärankaa kantaa yhteisvastuuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

moraalista kirjoitti:

Kuulin just ratiosta Kajaanin valtuuston päättäneen että se ei halua rahottaa kasvavia terveyspalveluja vaan sen enemmistö päätti olla alemman maksuosuuven kannalla.

Nyt alakaa paljastua minkä takia Kajaanin kaupunki ei antanu minkäänlaista tukea vuolijokisten terveysasemataistelulle.

Piirainenki puhu vain kuntaliitoksista mutta taispa nyt tulla lopullinen piste niillekin haikailuille. Jos Paltamo liittyisi Kajaaniin niin olis ihan varma että terveyspalvelujen pitämiselle Kajaani ei antaisi rahaa.

Suurimmat maakunnan hölömöt näkkyy asuvankin Kajaanissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu