Harmaata, mustaa multaa.
Keskellä jotain hohtaa:
- pienen pisaran kultaa,
silmäni siellä kohtaa.
Aivan pikkuinen ruutu,
krookus kukkansa työntää.
Rohkeutta ei puutu
pieneltä, täytyy myöntää.
Ympäri jäistä loskaa,
alla jäätyvä maa.
Harvoin keskellä roskaa
saman huomion saa.
Rientää viluinen väki
kotiinsa kiirehtien.
Jokainen, joka sen näki,
osan saa hehkusta sen.
Meneekö kauneus hukkaan,
tuskin siementä jää?
Yhteen pieneen kukkaan
loppuu sen määränpää.
Keskellä jotain hohtaa:
- pienen pisaran kultaa,
silmäni siellä kohtaa.
Aivan pikkuinen ruutu,
krookus kukkansa työntää.
Rohkeutta ei puutu
pieneltä, täytyy myöntää.
Ympäri jäistä loskaa,
alla jäätyvä maa.
Harvoin keskellä roskaa
saman huomion saa.
Rientää viluinen väki
kotiinsa kiirehtien.
Jokainen, joka sen näki,
osan saa hehkusta sen.
Meneekö kauneus hukkaan,
tuskin siementä jää?
Yhteen pieneen kukkaan
loppuu sen määränpää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sen, kukkivan krookuksen, sinisen tosin. Eipä olisi tullut mieleen että siitä pitäisi tai voisi kirjoittaa runon. Mutta runo ilahduttaa samoin kuin kukkiva krookus joulukuussa.
Voi miten söpö runo.
Ja tässä tapauksessa söpö, ei ole alentava,
vaan ylentävä sana.
En vain keksinyt muuta, sillä mielikuva, yksinäisestä pienestä, hehkuvasta kukasta,
lumen jään, kiireen keskellä, toi mieleen.... symboliikan kautta erään asian.
Sinä' osaat kirjoittaa, se on lahja:)
Kiitos kauniista arvostelusta. Minusta kaikkien runojen ei pidä tavoitella jotain suurta merkitystä, ellei sitten se suuruus löydykin pienuuden hyväksymisestä ja oman paikan ymmärtämisestä. Kukan tehtäva on kukkia.
Siis jälleen kerran, miten Sinä tuon teet ?
Kirjoitat milloin mistäkin aiheesta täällä ja
teet sen aina samanlaisella taidolla, mitallisena
vielä useinmiten.
Nytkin kirjoitat krookuksesta, mutta kaikkien
noiden kauniiden sanojen ja säkeiden takana on
ihmissydän, sykkivä ja tunteva. Olet vain taas
taidolla pukenut kaikki tuntemukset krookuksen
kukkaan. Kosketit jälleen, ei voi mitään.
Haikea tämä siltikin on, kuten useinpasi.
Minä ihmettelen sitä, kuinka sinä löydät kaikista runoista jotain kaunista sanottavaa. Mutta silti, omalta osaltani otan ne vastaan ja kätken sydämeeni ja siellä salaa tutkistelen.
VAIN niistä, joista löydän sen jonkin.
Kiitos sanoistasi ja hyvää Itsenäisyyspäivää,
se on jo ovella.
Kiitos runostasi, joka on kuin valonsäde tässä sateen harmaudessa. Miten paljon näkemäsi pieni, sinnikäs krookus levittääkään värinsä kultaa meidän lukijoiden mieliin runosi kautta.
Luonto puhuu. Mitä kenellekin. Aina sen puhe on kuitenkin viisasta, nöyrää ja kaunista. Olet mitä parhain luonnon tulkki, tee.
Päivät pimenevät ja valo melkein katoaa. Se täytyy löytää pienistä asioista, pienistä ihmeistä. Niitä on kun kulkee silmät auki. Valoa sinullekin!