Analysoikaapas tämä

Tällainen kommentti löytyi Iltalehden keskusteluista. Oliko vika matkustajassa vai oppaassa? :) Kaikenlaisia amatöörejä maailmalle lähteekin...
Huom. En ole matkaopas, enkä Tjärellä töissä.

"Oltiin heidän matkalla Bulgaarian Kultahietikolla -04.Kone oli myöhässä 2 tuntia heti mennessä, matkalaukku ei tullut perille ja oppaat kaiken huipuksi kieltäytyivät tekemästä katoamisilmoituksen kentällä ennen hotellille lähtöä. Minulle luvattiin 70 euroa rahaa tarpeellisten välineiden ja vaatteiden hankintaan. Raha luvattiin maksaa aina seuraavana päivänä. Lopuksi raha vaihtui 70 levaksi ja sitten sitä ei luvattu enään lainkaan vaan pyydettiin hakemaan suomeen päästyä toimistolta.Laukku tuli puolen loman jälkeen kun soitin itse Helsinkiin ja kysyin onko ylimääräistä laukkua näkynyt? Oppaat eivät olleet edes kysyneet sitä suomesta.Viimisenä kokonaisena päivänä sain sellaisen raivarin oppaalle että rahat sain hotellin johtajalta ja soittelin suomeen oppaan piikkiin hotellista. Viikon pilalle menneestä lomasta sain 70 euroa paikanpäällä ja 30 euroa reklamaation seurauksena suomessa.Ystävämme jäi vielä paikanpäälle ja palasivat viikon päästä suomeen meidän jälkeemme.Olivat toisen viikon Albenassa ja tulivat pois koska hotelli oli ala - arvoinen, päästyään takaisin Kultahietikolle ottivat yhteyttä oppaaseen. Opas oli tyly ja ilmoitti että hommatkaa itse majoituksenne.He näkivät oppaan ajavan mopolla kylillä ja huusivat hänelle että pysäis, halusivat keskustella. Opas huomas heidät ja paino tallan tiskiin ja karkuun,mies juoksi perään ja pyysi odottamaan,astui jalkakäytävän reunan ohi ja jalka murtui.Koti suomeen jalka paketissa ja loma pieleen menneenä.Viikko katseltiin niitä nuoria oppaita jotka pitivät itse lomaa, asiakkaiden hoitaessa omia ongelmiaan. Voin vannoa että en IKINÄ matkusta Tjäreborgin matkoilla.Olen tässä elämässä matkustanut useamman kerran sekä valmismatkoilla että omatoimisesti, koskaan ei ole ollut vastaavia ongelmia kun heidän kanssa.Pahin mahdollinen on ammattitaidoton matkaopas!Kaikesta viisastuneena luen matkailua ensimmäistä vuotta aikuisopiskeliana ja toivon että olisin parempi asiakaspalvelussa kun Bulgaarian matkalla kohtaamani oppaat!"
4590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyvä syy olla käyttämättä matkatoimistojen valmispaketteja - syitä on toki muitakin. Itse järkkämäällään reissulla saa varmimmin sitä mitä tilaa ja mistä on maksanut.

Alkaa tuntumaan, että Bulgaariaan on pesiytynyt opasten pohjasakka, niin paljon on tullut kuunneltua tuttavien huonoja matkakokemuksia sieltä.

Äänestä

Kaverini oli ystävänsä kanssa viiden päivän matkalla Roomassa. Molempien matkalaukut hävisivät, koska liittymälento Helsinkiin tuli myöhässä ja vaihtoon oli aikaa vain 15 minuuttia. Toinen löysi matkalaukkunsa paluumatkalla Rooman lentokentän eksyneiden matkatavaroiden säilytyksestä. Toisen matka tuli kotiin taksilla kaksi päivää matkan jälkeen. Molemmat siis viettivät Rooman lomansa pelkkien käsimatkatavaroiden voimin (no saivat he jonkin nimellisen summan Finnairilta välttämättömiin hankintoihin).

Arvaapa miten heidän lomansa sujui? Loistavasti. Heillä oli erinomaisen antoisa ja kokemuksia täynnä ollut Rooman loma. Eli mitä tästä opimme? Lomansa voi pilata tai olla pilaamatta aivan ulkoisista seikoista riippumatta!

Äänestä

Ekaa kertaa oltiin menossa Brysseliin, lennettiin edesmenneen Sabenan koneella, ja siellä huomattiin että toinen matkalaukku oli rikkoutunut lennon aikana. Meitä oltiin vastassa mutta ensiksi mentiin tekemään valitus rikkoutuneesta matkalaukusta. Siinä täyteltiin pari A4-lomaketta, englanniksi. Sillä välin toinen meistä soitteli hakijalle, että kohta tullaan, kun paperit on täytetty. Matkavakuutus sitten kotona korvasi laukun. Mihin sitä opasta siinä olisi tarvittu. Eihän opas sitä laukkua rikkonut, eikä opas ole työsuhteessa lentoyhtiöön, jonka vika oli laukun rikkoutuminen. Itse tuollaiset asiat on hoidettava.

Äänestä
  • Me nähtiin vika aamuna Goalla meidän hotellin aamiaisella kun vanhempi rouvashenkilö hoki aamiaiskokille "KANANMUNAA" Kun jostain syystä intialainen ei ymmärtänyt rouvan pyyntöä, niin hän kääntyi meidän muiden puoleen ja valitti, että onpa täällä kielitaidotonta porukkaa.
    Oli pakko sanoa rouvalle, että olisi varmaan ollut parempi jäädä kotiin hoitamaan Mansikkia.
    Toiset vaan ovat tuollaisia avuttomia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JTP kirjoitti:

Tällainen kommentti löytyi Iltalehden keskusteluista. Oliko vika matkustajassa vai oppaassa? :) Kaikenlaisia amatöörejä maailmalle lähteekin...
Huom. En ole matkaopas, enkä Tjärellä töissä.

"Oltiin heidän matkalla Bulgaarian Kultahietikolla -04.Kone oli myöhässä 2 tuntia heti mennessä, matkalaukku ei tullut perille ja oppaat kaiken huipuksi kieltäytyivät tekemästä katoamisilmoituksen kentällä ennen hotellille lähtöä. Minulle luvattiin 70 euroa rahaa tarpeellisten välineiden ja vaatteiden hankintaan. Raha luvattiin maksaa aina seuraavana päivänä. Lopuksi raha vaihtui 70 levaksi ja sitten sitä ei luvattu enään lainkaan vaan pyydettiin hakemaan suomeen päästyä toimistolta.Laukku tuli puolen loman jälkeen kun soitin itse Helsinkiin ja kysyin onko ylimääräistä laukkua näkynyt? Oppaat eivät olleet edes kysyneet sitä suomesta.Viimisenä kokonaisena päivänä sain sellaisen raivarin oppaalle että rahat sain hotellin johtajalta ja soittelin suomeen oppaan piikkiin hotellista. Viikon pilalle menneestä lomasta sain 70 euroa paikanpäällä ja 30 euroa reklamaation seurauksena suomessa.Ystävämme jäi vielä paikanpäälle ja palasivat viikon päästä suomeen meidän jälkeemme.Olivat toisen viikon Albenassa ja tulivat pois koska hotelli oli ala - arvoinen, päästyään takaisin Kultahietikolle ottivat yhteyttä oppaaseen. Opas oli tyly ja ilmoitti että hommatkaa itse majoituksenne.He näkivät oppaan ajavan mopolla kylillä ja huusivat hänelle että pysäis, halusivat keskustella. Opas huomas heidät ja paino tallan tiskiin ja karkuun,mies juoksi perään ja pyysi odottamaan,astui jalkakäytävän reunan ohi ja jalka murtui.Koti suomeen jalka paketissa ja loma pieleen menneenä.Viikko katseltiin niitä nuoria oppaita jotka pitivät itse lomaa, asiakkaiden hoitaessa omia ongelmiaan. Voin vannoa että en IKINÄ matkusta Tjäreborgin matkoilla.Olen tässä elämässä matkustanut useamman kerran sekä valmismatkoilla että omatoimisesti, koskaan ei ole ollut vastaavia ongelmia kun heidän kanssa.Pahin mahdollinen on ammattitaidoton matkaopas!Kaikesta viisastuneena luen matkailua ensimmäistä vuotta aikuisopiskeliana ja toivon että olisin parempi asiakaspalvelussa kun Bulgaarian matkalla kohtaamani oppaat!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu