ei onnea:(

Tein juuri IVF:n tuoresiirron jäljiltä kotitestin ja niin tyhjää näytti kuin vain tyhjä voi olla:( Mieli on todella alamaissa, tuntuu, ettei näitä pettymyksiä jaksa käydä enää yhtään läpi.
Meillä on lapsettomuutta takana kuitenkin jo n.10v, siinä ajassa on ehtinyt niin monet toiveet ja pettymykset käydä läpi, ettei pienessä ihmisessä tunnu enää riittävän voimia loputtomiin, vaikka tahto saada oma lapsi on voimakas. Tuona aikana on vain 1 alkanut raskaus, joka päättyi kuitenkin keskeytyneeseen keskenmenoon. Siitä toivuttua toivo mahdollisesta uudesta raskaudesta vei voiton, mutta nyt en enää jatkosta tiedä, kuinka kauaa jaksaa...no, ehkä huomenna on taas parempi mieli, kunhan nukkuu yön yli.
Tsemppiä kaikille, toivotan onnea ja voimia kaikkeen, mitä käyttekin läpi:)
6764
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onpa ikävää ettei Sinullakaan ole onnistunut. Tiedän tuon tunteen niin hyvin. Meillä takana 3 vuotta lapsettomuutta, en minkäänlaista merkkiä edes siitä että mitään tapahtuisi.

Alkuselvittelyt tehty julkisella puolella, ei hoitoja ylipainoni vuoksi.

Jaksamista Sinullekin tässä rakaassa taistelussa!

Äänestä

luovutaa, mutta todennäköisesti kirjoitan tänne jälleen. Vasta puolet eli 5 vuotta takana yritystä - mutta kuluu aika minun kellossani eli kymmeneen juuri ja juuri pääsen, mikäli jaksan edelleen toivoa.

toivoisin enemmänkin ei toivoa - niin osaisin jatkaa elämääni ilman lapsen toivoa.

Äänestä

Moi Napsu!
Olen pahoillani puolestasi.
Itselläni testi näytti kyllä plussaa, mutta kokoajan mielessä jäytää pelko keskenmenosta. Pitäis yrittää relata, mutta vaikeaa on.
Jäikö teille mitään pakkaseen? Kaikkea hyvää!

Äänestä
  • Moikka!
    Kiitos "osanotosta"!
    Niin sitä vaan, kun yön yli nukkuu, toivo vie voiton ja taas miettii, millä kierrolla lähtisimme uuteen yritykseen. Alkaisi nyt vain nuo menkat ensin, ei ole vielä hoidon jäliltä palautunut... Meillä jäi pakkaseen 9kpl viidessä oljessa.
    Usko vaan, että kaikki menee hyvin sinun raskautesi kanssa ja nauti jokaisesta hetkestä. Mielesi varmasti rauhoittuu, kun pääset ensimmäiseen ultraan ja näet, että kaikki hyvin :) Näin uskon ja toivon! Onnea vielä odotukselle ja ihanaa joulun alusaikaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


napsu kirjoitti:

Tein juuri IVF:n tuoresiirron jäljiltä kotitestin ja niin tyhjää näytti kuin vain tyhjä voi olla:( Mieli on todella alamaissa, tuntuu, ettei näitä pettymyksiä jaksa käydä enää yhtään läpi.
Meillä on lapsettomuutta takana kuitenkin jo n.10v, siinä ajassa on ehtinyt niin monet toiveet ja pettymykset käydä läpi, ettei pienessä ihmisessä tunnu enää riittävän voimia loputtomiin, vaikka tahto saada oma lapsi on voimakas. Tuona aikana on vain 1 alkanut raskaus, joka päättyi kuitenkin keskeytyneeseen keskenmenoon. Siitä toivuttua toivo mahdollisesta uudesta raskaudesta vei voiton, mutta nyt en enää jatkosta tiedä, kuinka kauaa jaksaa...no, ehkä huomenna on taas parempi mieli, kunhan nukkuu yön yli.
Tsemppiä kaikille, toivotan onnea ja voimia kaikkeen, mitä käyttekin läpi:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu