sauli ei

kiittää meitä äänestäjiä :( vaikka me hänelle 50 00 annettiin, pettyny.
3505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taisi vaan olla niin sekasin voiton jälkeen, että ei tullut mitään järjellistä mieleen!

Äänestä

kannattajiaan.

Äänestä

suurempi ilo kuin antamisen ilo? Noh - aika monelle se on. Minä en kaipaa kiitoksia keneltäkään jos vilpittömästi olen toiselle jotain antamisen ilosta antanut. Kohteliaaseen tapaan kuuluu luonnollisesti kiittää saamastaan lahjasta, mutta jos lahjan saaja on niin yllättynyt ja suorastaan järkyttynyt, kuten Saulikin on maininnut, niin silloin on jo haastattelijan typeryyttä mennä vaatimaan kohdetta ajattelemaan jotain niin maallista kuin että ketä tästä järkyttyneestä tilanteesta olisi kiittäminen. VAPPU ON IDIOOTTI!

Sauli on moneen kertaan ja monin sanakääntein kiittänyt kannustajiaan, että on myös aika typerää tulla moisesta asasta minnekään narisemaan.

Sauli oli aidosti yllättynyt ja liikuttunut kuullessaan voitostaan. Tuo hetki oli liikuttavimpia hetkiä mitä TV:ssä voi yleensäkään bongata. Minusta tuon hetken tunnelman jakaminen jo oli enemmän kuin sana "kiitos", sillä Sauli ei voinut aavistaa miten suosittu hän oli. Kenenkään muun voitto ei olisi ollut yhtä "dramaattinen" ja minulle tulee jäämään tämän vuoden BB:stä takuulla mieleen tämä hetki, tuskin muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaksanu kirjoitti:

kiittää meitä äänestäjiä :( vaikka me hänelle 50 00 annettiin, pettyny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu