Kyselisin vain teiltä, joiden seurustelukumppanilla on jo edellisen suhteen jäljiltä lapsi, että missä vaiheessa olette lapsen tavanneet, missä tapaaminen järjestettiin ja ylipäätään miten kaikki sujui? Entä oletteko koskaan jutelleet yhdessä miehen entisen (lapsen/lapsien äidin) kanssa asioista?
Lähinnä mietin, että kun omasta mielestäni olisi niin hyvä jos asioita saataisiin käytyä läpi heti alkuvaiheessa niin, että mahdolliset mustasukkaisuudet ja katkeruudet olisi mahdollista välttää. Mieheni ei kuitenkaan ilmeisesti ole kauhean hyvissä väleissä kyseisen naisen kanssa, joten taitaa olla parasta unohtaa tuollaiset keskustelut. Oma toiveeni vain olisi, että itsekin voisin muodostaa lapseen suhteen ilman, että lapsen äidin tarvitsisi tuntea pelkoa siitä, että yrittäisin leikkiä jotain äitihahmoa hänen lapselleen. Haluaisin vain, että kaikki sujuisi ok ilman kauheita tappeluja. Se olisi ennen kaikkea lapsen, mutta myös kaikkien muidenkin osapuolien kannalta paras. Itse on kokemusta onnellisesta lapsuudesta, vanhempien asuessa koko sen ajan erillään, mutta silti sulassa sovussa :)
Olen tapaillut nykyisen mieheni kanssa yli vuoden ja virallisesti on seurusteltu yli puoli vuotta ja nyt sitten taitaisi jo ehkä hyvinkin pian olla aika tavata hänen lapsensa (vajaa 2v). Lapset usein tunkevat luokseni ja syliin, mutta kauheesti en ole lapsiin kuitenkaan tottunut ja kyllähän tämä oman rakkaan lapsen näkeminen siis jännittää. Toisaalta sitä ei enää mielestäni pitäisi lykätä, kyllä tätä asiaa on jo tässä käsitelty pitkän aikaa ja kun tämä suhde kerta vakavalta vaikuttaa niin kai se olisi hyvä vihdoin ottaa tämäkin askel :)
Lähinnä mietin, että kun omasta mielestäni olisi niin hyvä jos asioita saataisiin käytyä läpi heti alkuvaiheessa niin, että mahdolliset mustasukkaisuudet ja katkeruudet olisi mahdollista välttää. Mieheni ei kuitenkaan ilmeisesti ole kauhean hyvissä väleissä kyseisen naisen kanssa, joten taitaa olla parasta unohtaa tuollaiset keskustelut. Oma toiveeni vain olisi, että itsekin voisin muodostaa lapseen suhteen ilman, että lapsen äidin tarvitsisi tuntea pelkoa siitä, että yrittäisin leikkiä jotain äitihahmoa hänen lapselleen. Haluaisin vain, että kaikki sujuisi ok ilman kauheita tappeluja. Se olisi ennen kaikkea lapsen, mutta myös kaikkien muidenkin osapuolien kannalta paras. Itse on kokemusta onnellisesta lapsuudesta, vanhempien asuessa koko sen ajan erillään, mutta silti sulassa sovussa :)
Olen tapaillut nykyisen mieheni kanssa yli vuoden ja virallisesti on seurusteltu yli puoli vuotta ja nyt sitten taitaisi jo ehkä hyvinkin pian olla aika tavata hänen lapsensa (vajaa 2v). Lapset usein tunkevat luokseni ja syliin, mutta kauheesti en ole lapsiin kuitenkaan tottunut ja kyllähän tämä oman rakkaan lapsen näkeminen siis jännittää. Toisaalta sitä ei enää mielestäni pitäisi lykätä, kyllä tätä asiaa on jo tässä käsitelty pitkän aikaa ja kun tämä suhde kerta vakavalta vaikuttaa niin kai se olisi hyvä vihdoin ottaa tämäkin askel :)
Vastaukset 46
Vanhimmat
Itse olen tapaillut "lapsellista miestä" puolisen vuotta, mutta miehen ex-rouva estää kaikin tavoin minua näkemästä lapsen. Jumalattomia uhkauksia yksinhuoltajuudesta, lapsen tapaamisen estämisestä muutosta jne tulee aina, kun asia otetaan esille. Kai pitäisi vaan touhuilla selän takana, mutta itse ajattelen olevani aikuinen (aikuisempi kuin exä?) joten en ala mihinkään salatouhuun. Toivottavasti sulla menee paremmin...
Itse olen ollut jopa treffeillä pienen lapsen kanssa, eli alusta asti on selvää että mulla on lapsi:)
Näin se vaan mulla menee: jos on lapsenhoitoviikko niin silloin lapsi on kanssani, menin sitten minne tahansa. Paitsi tietenkään töissä hän ei ole mukana, silloin on tietysti hoidossa.
Eikä ole muuten lapsi ollut mitenkään esteenä, ei ole treffit jääneet yhteen tai muutamaan tapaamiseen.
virallinen seurustelu on?
Siksikö, et voisit sotkea enemmän heidän vlistä suhdettaan, ja tunkea toisten yksityisalueelle säätämään muiden elämää? Mitäs jos joku halusi säätää sun elämää tunkemalla sun yksitysyys elämään?
Luulenpa, että lupa ei heltiä äidiltä kovin herkästi, mitä hänen lapseensa tulee.
Ai miksikö? Siksi että tässä on nyt pitkän aikaa seurusteltu ja miesystäväni haluaa myös minut osaksi lapsensa elämää, ja itsekään en halua enää olla niin "ulkopuolinen". En aio olla ihminen, joka kohtelee miehensä lasta kuin ilmaa eikä halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Ei se olisi lapsellekaan hyväksi. Ja ettäkö haluaisin tunkea jonkun yksityislämään? Lapsi vaikuttaa myös minun yksityiselämään ihan yhtä lailla eikä siinä mitään, haluaisin vain luoda lapseenkin hyvän suhteen, jotta kaikkien olisi parempi olla. Ja lisäksi vielä, että lapsi saa nähdä isäänsä hyvin usein ja olen itse perunut omia tapaamisiani miehen kanssa, jotta tämä voisi rauhassa olla sen ajan lapsensa kanssa.
Olen myös sitä mieltä, että mies on yhtä lailla lapsen vanhempi ja hän saa antaa lapsensa tavata juuri niitä ihmisiä, joita itse haluaa - ilman että joka asiaan täytyy äidiltäkään pyytää lupaa. Tietysti sellaisia ihmisiä, joista ei lapselle koidu mitään haittaa ym.
Tuntuu kuin tuostakin viestistä olisi huokunut sellainen ajatus, että jos ihmisellä on lapsi niin hänellä ei ole enää oikeutta elää uudessa parisuhteessa ;) Pitäisikö ihmisiä, joilla on lapsi/lapsia, syrjiä rakkauden ym suhteen? Eikö ole vain hienoa, jos vanhempi välittää lapsestaan ja huolehtii hänestä hyvin, mutta samalla myös panostaa omaankin elämäänsä ja siihen että on onnellinen? Luulisi, että lapsikin on onnellisempi, jos hänen vanhempansakin ovat onnellisia? Tosiasia kuitenkin on, että aina eivät biologiset vanhemmat pysty olemaan yhdessä ja kasvattamaan lasta saman katon alla toisiaan rakastaen.
jokaiseen keskusteluun yksipuolisine mielipiteinesi?
Sun kandeis miettiä jotain ammattiapua. Tuo kaiken kattava katkeruus ei oo enää tervettä.
Sulle, eikä sun lapsillekaan..
Ensin tungin äiteeseen useaan otteeseen, ja sitten elämään. Nyt on kolme lapsipuolta, karmeita paskiaisia kaikki, mutta rakastamme silti toisiamme, ja ihanaa on!
Kuitenkin lasten äiti on se tärkein huoltaja, ja häneltä on kysyttävä kaikki, mikä koskee hänen lapsiaan. Luulen että ei haluu, jos heitä kysyy. Itse en ole koskaan antanut siihen lupaaa, ja meillä toimii.
Toimii Sinun mielestäsi, ei muiden. Lapsille lienet huonoin mahdollinen huoltaja.
huoltaja, en suinkaan minä. Minä olen lapseni kasvattanut ja lähes kaikki maksanut, enkä koskaan ole lapsiani jättänyt. Mies sen sijaan ei maksa kuin sossun kautta sen pienen elarin, eikä halua edes lapsia tavata, ei oikeesti koskaan. Alussa vain velvollisuudesta, ei halusta.
Jos minä olen mielestäsi huono huoltaja, mikä on silloin isä, joka lapset hylkäsi? Onko hän se paras ja esimerkillinen mies, joka näyttää, miten saavuttaa oman onnen, hylkäämällä lapset. Siitäkö se kruunu miehen päähän tulee?
Oletatko että kaikki miehet ovat samanlaisia luusereita kuin se jonka Sinä valitsit kaikkein vaativimpaan tehtävään: vanhemmuuteen?
olla jossain vikaa kun tuollaisen miehen valitsee lapsiensa isäksi!! Ei kai kukaan normaali ihminen sentään?
Jospa joku olisi kertonut,millainen isä kuoriutuu ihanasta miehestä ja puolisosta, tuskin olisin hänen kanssaan lapsia tehnytkään! Mutta kun kukaan ei kerro, tai kukaan ei tiedä, niin sitä menee pahasti koukkuun.
Mutta ei sekään auta uuden kumppanin löytyessä. Jos mies on ihana, mutta muuttuukin lasten tulon jälkeen paskaksi, niin minkäs teet? En ole itse ainakaan niin hyvä ihmistuntija, että osaisin sanoa, millanen mies on muutamien vuosien päästä! Sitä vaan luottaa.
Me lapsen omaavat miehet olemmekin sen suhteen parempia, on helppo todeta miten hoidamme hommat.
Vaan olisi se kamalaa jos olisi exä joka vahtaisi minun ja lapseni tekemisiä jatkuvasti. Onneksi itselläni ei ole sellaista kiviriippaa.
hyvin, etkä voi verrata sitä muiden toimiin.
Katkeruus kuitenkin paistaa teksitssäsi läpi, sillä mikä onkaan parempaa terapiaa, kuin mollata ex vaimoa kiviriipaksi, sillä haukkuminenhan kohentaa itsetuntoa mukavasti. Kiitosta ei saa koskaan.
Että minä olen katkera siitä ettei minulla ole kiviriippaa?
Ketäs mä nyt mukamas haukuin? En ainakaan väittänyt omaa exääni kiviriipaksi, päinvastoin ilmaisin tyytyväiseni siitä ettei hän ole sellainen.
En todellakaan ymmärrä, millä perusteella lasten äidillä olis oikeus määrätä, saako lapset tavata isän uutta kumppania vai ei. Tollasessa ajattelussa on ainakin lasten etu kaukana. Ja isä on lapsille ihan yhtä tärkee huoltaja ku äitikin. Mun mielestä sitä parempi mitä aikasemmassa vaiheessa lapset ja isän/äidin uusi kumppani tapaa lapset. Tai siis heti siinä vaiheessa kun suhde muuttuu ns. vakavaks. Ite ainaki pidin hyvänä asiana sitä, et tapasin mieheni lapsen heti suhteen alkuvaiheessa ja sain alottaa tutustumisen lapseen, joka tulee olemaan osa myös mun elämää.
et minä lasten pääasiallinen huoltajana pidän huolen lapsistani ja olen oikeutettu myös sanomaan sanan mitä tehdään mitä ei. Me ei olla isän kumppaneita haluttu kotiimme eikä heitä nähdä, se riittää meille. Minä en ala kahvittaan ketään ventovierasta ihmistä meidän kodissamme. Juokoot kahvinsa omassa kotonaan.
vahvasti uskon, että tunne on molemminpuolinen eli ettei miehen uusikaan haluaisi tulla kahville sinne ;) Tuskin kukaan sellaista odottaakaan, että exien ja nyksien pitäisi keskenään kauheasti olla tekemisissä ym. Jokainen saa päättää asioista omassa kodissaan. Kenelläkään ei ole kuitenkaan oikeutta estää toista tapaamasta muita ihmisiä toisen kodissa ollessa.
perheenrikkojein kahvitteluun. Jos ei itse kaupasta pysty kahvia osteleen, niinmenkööt töihin, minä en ala heitä passaamaan ja elättämään.
no minua ei tarvitse kyllä koskaan miehenkään elättää eikä maksaa mitään minun elämään kuuluvaa, saati sitten miehen entisen naisen :) En haluaisi eikä ole tarvettakaan, varsinkin sitten kun valmistun.
Ei mulle ainakaan tulis mieleenkään lähtee mieheni exän luo kahvittelemaan. Exän ja nyksän ei todellakaan tarvi olla tekemisis keskenään, mut ei silti tarvi estää uutta kumppania ja lapsia tapaamasta. Eikä exän tarvi tuntee heti itteesä uhatuks, jos lapset ja uus kumppani on tekemisissä keskenään. Ei mulla ainakaan oo tarvetta tai mielenkiintoa alkaa toisten lapselle mitää äitiä laikkimään. Sillähän on äiti jo omasta takaa. Mut en aio myöskään siirtyä syrjään aina kun mies on lapsensa kanssa tekemisissä.
ajatus siitä, että jos sitä kerran miehen kanssa yhteistä tulevaisuutta rakennetaan, niin hänen lapsensa on automaattisesti osa myös nykyisen elämää. Annan kyllä miehelle mahdollisuuden olla lapsensa kanssa vaikka lähes aina kahden näin kun ei yhdessä (vielä) edes asuta, mutta sitten jos/kun on yhteinen asunto, niin en todellakaan aio lähteä kotoani aina jonnekin muualle kun lapsi tulee käymään. Enkä tarkoita että tunkisin miehen ja lapsen väliin silloinkaan, mutta kyllä omassa kodissaan saa olla aina itsekin läsnä - oli siellä sitten käymässä toisen naisen lapsia tai ei.
Ja niinkuin *pippuri* sanoi, tuskin kenelläkään uudella on mitään intressejä alkaa leikkiä toisen lapselle äitiä?
kahvitelkoot missä lystää, enkä h aluu olla tekemisissä sellasten kanssa missään nimessä.
Meillä myös lapset eivät halua olla isänsä naisten kanssa tekemisissä, onneksi.
Minä en ainkaan olisi hyväksynyt moista systeemiä. Usää tapailkoot jos isä haluu, mutta naiset pysykööt piilossa, poissa lastemme näkyvistä.
minkäköhän ikäiset lapset mahtaa olla kyseessä?
maailman ykspuolisimmat mielipiteet.
Lisäksi änkeet niitä laukomaan jokaiseen keskusteluun..
Ootko missään vaiheessa tajunnut olevasi väärällä palstalla?
Aivan samoin, kuin sun mielestä ei nyksällä ole osaa eikä arpaa lasten elämään KOSKAAN ET SÄKÄÄN KUULU UUSPERHEESEEN!
Häivy. Ole hyvä.
Minulle oma perhe on kaikista tärkein, enkä kaipaa ketään uusio ihmisiä perheeseemme. Minulle ja lapsilleni riittää meidän oma ikioma vanha oma perhe!;)
Sitäpaitsi uusioperhettä ei ole edes olemassa, se on vaan kuviteltua olemsta ja kuulumista johonkin. Jokainen voi hankkia ympärilleen uusia ihmisiä ja leikkiä olevansa perhe, ei se sen kummepaa ole.
Mutta oikeen perheen kanssa sillä ei olem itään tekemistä. Perhe tehdään, ei sitä mistään oteta valmiina.
No meillä ainakin ON uusperhe.
Ja mun eksällä on myös.
Lapsia molemmissa.
Mun ja eksän.
Ja molemmat perheet voi hyvin..
..lapsilla on 2 turvallista kotia ja kahdet turvalliset ja vastuuntuntoiset aikuiset lähellä.
En usko olevani ainoa.
No meillä ainakin ON uusperhe.
Ja mun eksällä on myös.
Lapsia molemmissa.
Mun ja eksän.
Ja molemmat perheet voi hyvin..
..lapsilla on 2 turvallista kotia ja kahdet turvalliset ja vastuuntuntoiset aikuiset lähellä.
En usko olevani ainoa.
No meillä ainakin ON uusperhe.
Ja mun eksällä on myös.
Lapsia molemmissa.
Mun ja eksän.
Ja molemmat perheet voi hyvin..
..lapsilla on 2 turvallista kotia ja kahdet turvalliset ja vastuuntuntoiset aikuiset lähellä.
En usko olevani ainoa.
...Coooooooool!! /,,/
...sitte kaikki. : p
Onnea valitsemallesi tielle lastesi kera!
Nyt on ainakin kaikille tullut selväksi, ettet uusperhettä itse tule koskaan muodostamaan ja koska lapsesi eivät saa ex-miehesi uutta puolisoa koskaan tavata, niin ei ilmeisesti heilläkään sitä uusperhettä ole joten en näe mitään syytä miksi koko uusperhe-asia sinua koskettaisi -> en näe mitään syytä miksi kävisit kirjottelemassa tällä palstalla? Tämänkin ajan voit tästedes viettää lastesi seurassa, mieti!
Yhtä paljon kuin sinä kaipaat ex-miestäsi tai hänen uutta puolisoon elämäänsä, niin yhtä vähän me tällä palstalla kaipaamme kommentteja henkilöltä, jota uusperhe ei millään tavalla kosketa ;) Joten onnea sinulle ja lapsille elämään ja se on näkemiin siis!
Jos toisella vanhemmalla ei jostain syystä ole valvotut tapaamiset, hän voi ihan vapaasti tehdä tapaamisillaan mitä haluaa, ja esimerkiksi esitellä sinut lapsilleen. Lasten äidille voi olla kohteliasta ilmoittaa asiasta, mutta mitään lupaa ei kannata pyydellä. Äidillä ei ole minkäänlaista veto-oikeutta tässä asiassa.
Lasten ja isän tapaamiset eivät millään lailla liity äidin yksityiselämään - vai koitatko väittää, että lasten äidin uusi seurustelukumppani liittyisi jollain tavalla lasten isän elämään?
Lapsi on ollut koko suhteen ajan.
Kerran minun olisi pitänyt hakea lapsi, mutta äitinsä ilmoitti, ettei halua nähdä mua. Sen jälkeen lapsen vanhemmat ovat saaneet sopia lapsen tapaamisen järjestelyistä. Minullakaan ei ole halua tavata rouva exää.
Lapsi kaiketi viihtyy, haluaa tulla ja äitinsä erityisesti haluaa hänen tulevan meidän kotiimme kun sovittu aika on ;)
Minun miehellä on neljä lasta entisen kanssa. Tapasin lapset,kun olimme tapaillet pari viikkoa. Ei miehelleni tullut mieleenkään kysyä lasten äidiltä "lupa", saanko minä tavata lapset. Eikö se ole ihan luonnollista, silloin kun toisella on lapsia,että se on myös tiedossa alusta asti.Ja samalla nähdään sekin mitä mieltä lapset ovat isän kumppanista.Hyvin on ainakin meillä mennyt,kesällä vietettiin meidän häitä, joissa lapsetkin olivat mukana. Pojista vanhin isänsä bestmäninä, omasta pyynnöstään. Avoimuus on näissä asioissa ensiarvoisen tärkeää,meillä lapset asuvat äitinsä kanssa ja käyvät meillä silloin kun haluavat, yleensä viikonloppuisin.
Kyllä yhden lapsen kanssa hyvin pärjäät. Etenkin 2-vuotias on varmasti helppo. Otapa 3 murkkua niin kuin minä... Voi vee!
..voin vain kuvitella. Äitini kun tosiaan asui isäni kanssa yhdessä, kun isäni kaksi lasta olivat juuri teini-iässä ja äidin kuolema takana..ei ollut helppoa kellekään osapuolelle :(
Tottakai sun pitää miehesi lapsi tavata. Toivottavasti lapsen äiti on fiksu tyyppi ja hyväksyy sinut lapsen perheenjäseneksi.
Mahdollisimman pian on hyvä tavata lapsi ja ottaa lapsi mukaan teidänkin arkeenne. Pieni lapsi sopeutuu kyllä. Pienen alku-ujostelun jälkeen hän hyväksyy sinut kyllä.
Sittenpä kaikki on kiinni teistä aikuisista, kuinka asian hoidatte ja miten saatte kaiken sujumaan niin, että se miellyttää jokaista.
Vaikutat aikuiselta, asialliselta ja vastuulliselta tulevalta äitipuolelta. Luin kaikki vastauksesi ja vakuutat minut. Näin äitinä toivon sinulle onnea ja paljon iloa lapsesta aina kun hän teillä on. Osaat varmasti ottaa vastaan kaikki lapsen ilot, surut, oikut, tulee testaamaan sinuakin, kokeilee vain :)!
Toivoisin sinun kaltaisiasi olevan enemmän. Itselläni paljon huonompi tuuri :(...Lapsen etua sinäkin vain tässä haet!
Hyvä!
Hyvää Joulun odotusta
Muutenhan ei ole näitä samaamieltä olevia ellei itse vastaa itselleen! Heh hee...! no tapa se on toikin ymmärtää omia harhojaan.
Onko vaikea ymmärtää että joku äiti voisi arvostaa yhtä aikuismaisesti ajattelevaa ja kirjoittavaa ihmistä kuin Melissa? Hyvänen aika sentään, ajatelkaapa jos me kaikki käyttäytyisimme yhtä fiksusti niin olisiko lapsillamme paha olla? Tarkoitan niitä lapsia joiden elinpiirissä lapsellisia ihmisiä jotka eivät pääse katkeruudesta tmv:sta eroon ja käyttävät lasta aseena välissä...
Edelleen Melissa toivotan Onnea sinulle ja teidän yhteisille hetkillenne!
T:Äiti Länsi-Suomesta
Kiitos kaikesta kannustuksesta! :) Parhaani yritän, vaikkei se varmasti näin aluksi ihan helppoa olekaan. Mutta katsotaan miten lähtee sujumaan :)
Hyvää Joulua sinnekin päin!
joku jäte, joka vaan jää kun uusi ilmestys kiilaa väliin???
Mulla oli niin fiksu mies aikanansa, että kun mies eron meistä otti, ei sen koommin ole tapailtu. Kuvista on lapset isänsä nähneet ei muuten, eikä ole tarvinnu lapsista tapella. Ymmärsi että jos itse lähtee itse saa kestää seurauksetkin.
Olisi loukkaus, jos mies pitäisi yhteisiä lapsiamme jätteinä.
Kun lapset ei oo isälleen yhtään mitään!!!!
Ovat varmaan onnellisia lapsia.
Ja miten niin "mies otti eron MEISTÄ"?
Eikös se SINUSTA eronnut...
Mitä nopeammin tapaatte ja tutustutte, sitä parempi. Ja lapsi on niin pieni ja ainokainen, että mustasukkaisuutta ainakaan lapsen suunnalta tuskin on odotettavissa.
Toivottavasti lapsen äiti antaa sinun tavata lasta normaalisti ja normaaleissa yhteyksissä, jotta suhteesta kehkeytyisi avoin, luotettava ja normaali aikuis-lapsisuhde.
Minulla oli aikoinaan vastassa neljä eri ikäistä lasta. Isä tapaili heitä alussa enimmäkseen yksin ja exän asunnolla viikonloppuisin, kun tämä oli uuden miesystävänsä luona. Minä en päässyt lainkaan tutustumaan heihin. En tiedä oliko se miehelleni vaikeaa, vai estikö ex.
Muistan, että olin todella surullinen viettäessäni yksinäisiä viikonloppuja, kun olisimme voineet kaikki olla yhdessä ja tutustua. Toisaalta kyllä taas halusin, että isä oli 100%:sti lastensa saatavilla.
Myöhemmin nuorimmat sitten kävivät meillä kerran pari kuukaudessa, vanhimmat eivät juurikaan koskaan. Vanhimpiin lapsiin suhde jäi siksi erittäin etäiseksi ja on sitä yhä - valitettavasti. Poika tosin on nyt lähentynyt uudelleen isäänsä ja samalla myös minua. Nuorimmaisista ei päässyt tulemaan kovin läheisiä. En tiedä jännitettiinkö me toisiamme, vai oliko aika aina liian lyhyt tutustumiseen; sunnuntai tuli juuri silloin kun alettiin "lämmetä".
Vika on varmaan minussa. Olen aina ollut hyvin hidas lämpenemään ystävyyssuhteissakin. Yrittänyt olen, enkä "sotkenut heidän kuvioitaan".