Avovaimoni luki työpaikallaan jostain seurakunta jutusta, että luonteeltaan vahvat ihmiset kärsii lapsettomuudesta ja muutenkin uskon, että vahvat ihmiset joutuvat kärsimään enemmän kriiseistä kuin luonteeltaan heikot ihmiset!
Voisin väittää, että parit, jotka kärsii lapsettomuudesta on paljon lujempi parisuhde kuin niillä, jotka saa sen lapsen heti ensimmäisillä yrityksillä! Ei tietenkään kaikissa tapauksissa, mutta noin yleisesti ottaen. Tiedän tapauksia, joissa miehellä on vaimo kotona ja lapset siellä, mutta silti pitää hyppiä kukasta kukkaan ja se vaimo tietää sen, mutta on niin heikko luonteeltaan, että ei uskalla lähteä suhteesta, koska mies tuo sen rahan kotiin!
Tämä aika mitä minäkin ja avovaimoni ollaan kärsitty lapsettomuudesta (2,5 vuotta) niin on lujittanut meidän parisuhdetta ja uskonkin ettei se siitä kovin helposti enään kaadu!
Pitäkää itsenne vahvoina lapsettomuus kriisin aikana!
Voisin väittää, että parit, jotka kärsii lapsettomuudesta on paljon lujempi parisuhde kuin niillä, jotka saa sen lapsen heti ensimmäisillä yrityksillä! Ei tietenkään kaikissa tapauksissa, mutta noin yleisesti ottaen. Tiedän tapauksia, joissa miehellä on vaimo kotona ja lapset siellä, mutta silti pitää hyppiä kukasta kukkaan ja se vaimo tietää sen, mutta on niin heikko luonteeltaan, että ei uskalla lähteä suhteesta, koska mies tuo sen rahan kotiin!
Tämä aika mitä minäkin ja avovaimoni ollaan kärsitty lapsettomuudesta (2,5 vuotta) niin on lujittanut meidän parisuhdetta ja uskonkin ettei se siitä kovin helposti enään kaadu!
Pitäkää itsenne vahvoina lapsettomuus kriisin aikana!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei!
Voisin myös kertoa kokemukseni lapsettomuudesta.
Edellinen suhteeni kaatui siihen, että en tullut raskaaksi. Olin silloin vielä suht nuori ja jälkeenpäin ajatellen en edes vielä kypsä äidiksi, mutta miehelleni oma perillinen oli pakkomielle ja hän osasi syyllistää minut tuloksettomuudesta hienosti. Suhteen loppuminen kertoo myös siitä, ettei se suhde ollut kunnossa muutenkaan, tuskin olisi kestänyt, vaikka lapsi olisi tullutkin.
Nykyisen mieheni kanssa olemme olleet yhdessä n.10v ja käymme samaa lapsettomuutta edelleen läpi, mutta meidän välistä suhdetta tämä on vain vahvistanut. Jos joskus suunnaton onni potkaisisi ja saisimme oman pienokaisen, uskon, että se kruunaisi suhteemme, mutta vaikka näin ei kävisikään, tiedän myös, että tämä suhde ei ainakaan siihen kaadu!
Voimia, toivon, että jonain päinänä tekin saatte parhaimman lahjan, mitä maa päällään kantaa!
Niinhän se taitaa olla että vahvempia koetellaan enemmän..omaa tarinaani en ala kertomaan, mutta silloin kun meidän lapsettomuus todettiin, niin ajattelin että ei voi olla totta, eikö tämä paskan niskaan tulo lopu ikinä..sitten vielä se kauantoivottu raskaus meni kesken..
Kärsimme aikoinamme lapsettomuudesta, emmekä lasta saaneet edes hoitojen avulla. Vihdoin adoptoimme maailman suloisimman pienen pojan ja luulimme selviämme kaikesta, olimmehan jo kärsineet niin paljon lapsettomuudesta ettei mikään voisi olla rankempaa. Totuus kuitenkin on, että pienen lapsen kasvattaminen on rankkaa työtä 24h vuorokaudessa ja parisuhde jää helposti hoitamatta, varsinkin kun se kauan kaivattu lapsi vihdoinkin saapuu ja vaatii kaiken ajan. Nyt meillä ollaan siinä pisteessä, että avioeroa on jo väläytelty useaan otteeseen ja kommunikointi keskenämme tapahtuu lähinnä tiuskimalla toisillemme. Ei se lapsettomuus jalostanut meitä ihmisinä sen enempää, vaikka sitä sen kriisin keskellä niin halusikin ajatella. Lapsiperheen elämä on todella rankkaa, eikä siihen valmenna muut kärsimykset elämässä mitenkään. Lapsettomuuden jälkeen sitä helposti vielä vaatii itseltään liikoja kun se lapsi vihdoinkin on sylissä, joten väsymys iskee normaalia helpommin. Voimia kuitenkin kaikille lapsettomuuden keskellä ja muistakaa että kun se lapsi teillä vihdoin on, edessänne ovat uudet ja erilaiset haasteet. Elämä ei ole helppoa kenellekään.
en mä ainakaan koe mitenkään vahvempi olevani tän kokemuksen jälkeen. Katkerampi ja kyynisempi kylläki. Vahvoja joutuu oleen ne kenen kohdalle se sattuu tuleen, ei kai oo hirveesti vaihtoehtojakaan? Mieluitenhan mä tän koko paskan jättäsin kokematta / unohtaisin jos vois!!
Ei se aina suhdettakaa vahvista. Tuskimpa tilanne ois nyt tää mikä on, että kaikki pienemmätki ongelmat paheni sen myötä, kaikki kasaantu ja johti lopulta asumuseroon. Jos oisin ihan normaalisti tullu raskaaks ja kaikki ois menny just niinku halutiin, odottasin varmaan jo toistaki lasta eikä ois ollu mitään syytä masentua. Ei asiat ois menny tähän pisteeseen ilman sitä vakavinta ongelmaa.
Karu fakta vaan on että yhteiset lapsetki on aika tärkeitä suhteen onnistumisen kannalta.
Luonteen heikkous on yks mun paheista. Miehen suhteen olen toki tarkka, mua ei kohdella miten vaan, mutta muissa asioissa se heikkous sitten tuleeki esiin. Tosin oma itseni olen, en osaa esittää mitään roolia, joten siinä mielessä vahva kyllä, mutta kun elämä on vaikeaa ihan mun luonteen takia. Kaikki asiat tuntuu vaikeammilta ku ne on...
Anteeksi purkaus..
Mulla on kanssa ihan mahdoton luonne. Sitten yhdistettynä tähän lapsettomuusjuttuun on kyllä pari suhde kaikkea muuta kuin lujittunut. Olen vahva luonne ja mies sitten sulkeutunut. Emme pysty puhumaan asioista niinkuin pitäisi. Lopputulos se että molemmat tekee mitä tekee. On niin paha mieli asiasta mutta kai se on paras unohtaa kaikki haaveet yhteisestä tulevaisuudesta. Ei meistä tulisi edes hyviä vanhempia, tuppisuita kun ollaan.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä.
Olen myös seuraanut sivusta että vauva on joko tehty pelastamaan suhde, mikä tiettävästi harvoin onnistuu, tai sitten aivan suhteen alkuaikana noin vaan, ja sitten onkin erottu kun pari lasta jotka aivan vauvoja..
Meillä on nyt tulossa jo vauva, aivan loppumetreillä ollaan, mutta alkunsa hän sai loppujen lopuksi IVF:ällä vuosien yrittämisen jälkeen.
Nuo vuodet kyllä yhdistivät minua ja miestäni henkisesti, ja osaamme todeta jo joistain peruskinan aiheista että pikku juttu, turha tapella tästä..
Opetti myös purkamaan omia tuntojaan toiselle ja ylipäänsä opetti tuntemaan toisen ihmisen sisimmän täysin..
Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja silti tuli uusia, positiivisia asioita esille ja on osaanut vaan todeta että oikean löytänyt oon
on se raskasta, kun joutuu keksimään kaikenlaista paskaa, sulla se vasta heikko itsetunto on, kun täytyy pönkittää itseäsi ja suhdettasi, kun syö lapsettomuus niin paljon..
Kopissa runkkaaminen on tainnut ottaa luonnon päälle.
Ps.Kannattaa lukea kahden viikon takainen hesari, jossa tehty tutkimus, että juuri lapset vahvistavat parisuhdetta ja lisäävät parien "me-henkeä"
kirjoitit.
"...kun syö lapsettomuus niin paljon"