pikkuhiljaa siltä, että tällä palstalla kirjoittavilla biovanhemmilla ei ole kaikki kotona päänupissa. Uskon myös että täällä kirjoittaa vaan muutama henkilö, nimimerkkiä vaihtaen. Välillä he siirtyvät sijaisvanhempien palstalle riehumaan, siellä tosin on yleensä onneksi rauhallisempaa ja keskutelujen sävy paljon asiallisempaa.
Minusta tuntuu
sos.työntekijä
9507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kertoa mitään negatiivisia kokemuksia,vaikka sijoituksen epäonnistuminen ja perheen vaihto,tai niskaan saataa sontaa.
mielipiteitä OIKEAT sosiaalityöntekijät.
Keskustelujen sävy on varmasti asiallinen niin kauan, kun kirjoittajina on asiallisia sijaisvanhempia. Mutta kun biovanhempien asiaton haukkuminen alkaa, törkysijarit riehuvat niin täällä kuin toisellakin palstalla ihan samalla tavalla.
Ja suurimman hyökkäyksen saa aikaan yleensä se, jos joku bio rohkenee nostaa esille tilanteita, joissa sijarit ovat toimineet lainvastaisesti.
pelle-AA, joka laskettelee uskomatonta soopaa ja sitten tyrkätään sossu-nimmari kehiin.
Mene nyt riehumaan välillä jonnekin muualle, ennen kuin lukijat halkeavat naurusta!
Alter-Egot kiitämään tältä luuseri-AA-sossu-sössötäjältä. Vaihda lääkitystä!
kirjoittajien päänupin liikkeistä ja sisällöstä....
Ja milloin milläkin
ammattinimimerkillä esiintyvät....
Järkyintähän tässä koko lastensuojelun kuviossa
kaikkine viranomaistöineen on
ettei suomalaista lainsäädäntöä tunneta, noudateta ja toimitaan suurin piirtein
kuin pimeällä keskiajalla.
Osalla virkamiehistöä ei ole tietoakaan mistään hyvästä hallinnosta, perustuslaista jne puhumattakaan että lastensuojelulakikaan olisi millään tavalla tuttua.
Lastensuojeluviranomainen käsittelee ensisijaisesti lasten ja nuorten sekä myös heidän perhdeidensä asioita ja tilanteita.
Jos ei ole mitään ymmärrystä, tietoa,
edes perusasioista
mitä viranomaisten pitää omissa toimissaan ja työssään tehdä ja noudattaa,
niin sellaisista asioista sinuna olisin kyllä huolissani...
en todellakaan kenenkään
uppo outojen ihmisten päänupista....
Tänne kirjoittavien päänuppi
ja varsinkaan biovanhempien päänupin
ei luulisi sinua (sos.työntekijä)
millään tavalla liikuttavan eikä kiinnostavankaan .... ei ainakaan näin työajan ulkopuolella
eikä viikonloppuna.....
Ensin asianajaja ja nyt jo sossu,
mitäs vielä aattelit tämän päivän kunniaksi esittääkään.....
_____________________________
p.s.
Jos sinua sijaishuollon edustajana noin kovasti pelottaa
että lastensuojelun asiat tässä maassa muuttuvat (onneksi) niin kehoittaisin sinua kouluttamaan ja kurssittamaan itseäsi mahdollisimman paljon,
ennen kuin uudet asetukset ja lait astuvat todella voimaan.
Pudotuspeli on jo alkanut.......
kun raivohullut sijarit raivosivat täällä kuin hullut rakkikoirat.
Otettiin yhteyttä heidän liittoonsa, joka puuttui tilanteeseen, että törkein sijareiden käytös saatiin loppumaan.
"Uskon myös että täällä kirjoittaa vaan muutama henkilö, nimimerkkiä vaihtaen. "
Niinhän sinä teet.
On aivan sama, mikä valehtelet olevasi, sossu tai asianajaja tai mitä nyt päässäsi sattuu välähtämään. Vaikka kuinka valehtelisit, kyllä se oikea luonne sieltä paljastuu, kuten tuollakin muka-asianajajan ketjussakin kävi. Hi-hi-hih-hih-hiii!
jonka nimmari viittaa johonkin suomalaiseen biisiin.......alkuosaan siitä
eli kiteytit alan toiminnan erinomaisesti.