Ison säkkituolin teko?

Hei, onkohan kukaan tehnyt itselleen tosi isoa
säkkituolia?

Onkohan jossain hyviä kaavoja niitä varten?

Saakohan styroksia jostain säkkikaupalla?

t. Säkkis
11108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

haluamaksesi kokoiseksi ympyräksi. Ylähuipussa olevan ympyrän koko voi olla kymmenestä sentistä ylöspäin. Sitten määrittele haluamasi korkeus. Piirrä 4-8 kiilaa, joiden ala- ja yläreunat ovat 1/4 - 1/8 ympyröiden kehästä plus hiukan syötösvaraa.

Leikkaa saumanvarojen kanssa. Ompele pitkät saumat ensin. Kiinnitä yläosan ympyrä. Kiinnitä pohja, jättäen osa saumaa auki oikeinpäin kääntö varten. Siistimpi tulee, jos ompelet vetoketjun pohjan poikki ennen sivujen kiinnittämistä.

Tee vuori samalla tavalla, jos on tarvis.

Täytä styrox-helmillä. Niitä voi ostaa isoissa pusseissa. Löytät sopivan määrän kokeilemalla.

Minusta paras säkkituoli on symmetrinen muodoltaan. Sillä tavalla siihen voi heittäytyä miltä suunnalta tahansa, ja aina se mukautuu.

Omani tein hirvennahkasta - ihana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Säkkis kirjoitti:

Hei, onkohan kukaan tehnyt itselleen tosi isoa
säkkituolia?

Onkohan jossain hyviä kaavoja niitä varten?

Saakohan styroksia jostain säkkikaupalla?

t. Säkkis

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu