Hämärän värit vartalolla,
ääriviivoja hoittuja noita.
Ajatus kutoo
etsii hiljaa punoo.
Palttoota sarkaa,
tuota niin raudan harmaa.
Sielä sen alla ,
lämmin sydän sykkii.
Katse lämmin hämärään,
sytyttää taas kynttilää.
Valon juovat kasvoilla juoksee,
ääriviivoja hipoo.
Kultaisen kaltaises
sydämen salatuille teille.
Ainut laulu, sen synty,
uutta taas, ajatuksen langat punoo.
Lahonneet hämärän loimet,
yltä putoo.
Kuoleman keskellä,
rakkaus kulkee.
ääriviivoja hoittuja noita.
Ajatus kutoo
etsii hiljaa punoo.
Palttoota sarkaa,
tuota niin raudan harmaa.
Sielä sen alla ,
lämmin sydän sykkii.
Katse lämmin hämärään,
sytyttää taas kynttilää.
Valon juovat kasvoilla juoksee,
ääriviivoja hipoo.
Kultaisen kaltaises
sydämen salatuille teille.
Ainut laulu, sen synty,
uutta taas, ajatuksen langat punoo.
Lahonneet hämärän loimet,
yltä putoo.
Kuoleman keskellä,
rakkaus kulkee.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Uskomattoman kaunis kuvaus!
Valo ja rakkaus voittaa aina kuitenkin
Kaiken sen keskeltä
nousee kirkkaampana, kuin mikään
Kiitos tästä ja,,, vihreää joulunalus aikaa ja pyhäpvää, Liisa ! :)
Asetelmaan sammaleen vihreää,
on pöydällä pienoiskoossa , metsä.
Ajan patinaa kelottunutta,
käpyjä joista kurre syöny siemenet.
Hämärän aikaa ja sen tuomaa taikaa.
Ajatuksen langat esiin tuo ja
kuvioi lämpöä sykkeen,
sykkivän sydämen.
Oii...et arvaa!
Aurinko tuli ja otti hetkeks.
Uskomatonta, repäs ison reiän,
mustaan paksuun pilveen?
Heh......aurinkoista nyt Sinulle
kiitos palutteestas, kiitos ....Liisa
Syntymä ja kuolema.
Siinä on rakkaus.
Kuinka kukakin väliaikansa matelee.
Tai juoksee.
Kaikilla sama.
Alku ja loppu.
Välissä rakkaus ja viha.
Oli ihana lukea runoasi taas.
Kiitos sunnuntaipäivääsi.
Sydän jo taas samoaa uuden aamun maisemissa.
Niin väkeviä on molemmat kuolema ja rakkaus.
Ne meissä asuu.
Rakkautta kohti avaudutaan, siinä on voimamme.
Margitta kiitos käynnistäs ja hyvää alkanutta viikkoa....töllistään Liisa
Kyllä Sinulla Liisukka on käsittämättömän pohja-
ton tuo runojesi arkku, josta sanoja pomit.
Luonto on useimmissasi mukana, mutta silti osaat
niin taitavasti punoa niihin rakkauden.
Kiitos lukunautinnosta.
Mukavaa ja runollista iltaa,
t. linda
Tuota pohjattomuutta.
On viety teille, omaan itseen.
Syvyyttä sen koen, liekkö sitä missään?
Korkeutta sitäki, merta niin suurta.
Miten on pieneen, niin paljon suurta?
Murtuu padot taas ja vedet nousee.
Luojamme puhuu luonnon kautta.
Se henkii suurta rakkautta.
Päivä tämä taas meille ja saamme ravinnon.
Alaston metsä sen kasvoja samalla katselen.
Lämmin kiitos itselles ja valoa sydämelles.
Rakkaudella ....Liisa
saat runoosi ja sanat muutamatkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!Kiitos tästä kauniista runostasi!
Huokaus esiin henkii.
Lahonneet loimet,alas putoaa.
Rakkaus jos sen pukis, räjähtävää.
Siihen uskon, katson.
Lämmin ajatus Sinulle , sinne jonnekki.
Kiitos pajon sanovista sanoista......Liisa