tavaraa. Käsityöt tuntuu jäävän äitien taskuun omin lupineen, vaikka hintakaan ei ole juuri mitään kirppiksellä. Luuleeko joku että sillä tienaa kovinkin, kateellinen ei kannata olla, välillä jää tappionkin puolelle. Kiitokset kuitenkin rehellisille ostajille, ei kannattaisi pilata hyvää kirppiskauppaa.
Minulta vietiin omin lupineen tumput, kudottu sinertävän harmaasta langasta jossa valkoisia pilkkuja, Juppalan torilta. Tyttöjen tumput,ranne oranssin punaista, muuten vaaleansininen jossa samaa punaista pilkkuina, toiselta kirppikseltä. Kuka voi antaa nämä lapselleen, tumppuja oli vain yhdet samanlaiset, omaa malliani, joten tunnistan kyllä.
Olisi hyvä, kun olisi sellainen ominlupineen otettujen tavaroitten metsästyspalsta...
Minulta vietiin omin lupineen tumput, kudottu sinertävän harmaasta langasta jossa valkoisia pilkkuja, Juppalan torilta. Tyttöjen tumput,ranne oranssin punaista, muuten vaaleansininen jossa samaa punaista pilkkuina, toiselta kirppikseltä. Kuka voi antaa nämä lapselleen, tumppuja oli vain yhdet samanlaiset, omaa malliani, joten tunnistan kyllä.
Olisi hyvä, kun olisi sellainen ominlupineen otettujen tavaroitten metsästyspalsta...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuskin kukaan sun tumppuja varastelee. Olet vain kilpaileva yrittäjä, joka mustamaalaa kilpailijoiden kirpputoreja.
Toisekseen kirpputoreilla kyllä näkee jatkuvasti vainoharhaisia ja yksinkertaisia naisia ja miehiä sekä varsinkin mummoja, jotka näkevät varkaita joka nurkassa. Jopa sellaisia, jotka juoksevat heti kassalle ilmoittamaan kaikki epäilyttävät tapaukset.
Kerrankin oli yksi asiakas laittanut oman pipon ja käsineet laukkuunsa ja eikös yksi mummo syöksynyt kimppuun vasara kädessä huutaen että "Varas! Ottakaa varas kiinni!"
Että tämmöistä...
Todellisuudessa nämä "varkaudet" ovat sitä, että tavaroita siirtyilee pöydistä toisiin ihmisten kuljettamina.
Mielestäni kirpputorilta saa nykyisin vanhaa tavaraa uuden hinnalla. En ihmettele jos yli kaksi euroa maksaneet tumppusi joutuvat käteisalennuksen kohteeksi, kun kaupasta saa uudet samaan rahaan. Kaupastakin varastetaan. Kun veimme tavaroitamme kirppikselle, oli se vaihtoehto roskakorille, eikä hyödyn tavoittelemiselle. Hinnat olivat euron tienoilla, vaikka olisi ehkä voinut pyytää enemmänkin. Kaikki meni.
Kävimme vastikään katsomassa tarjontaa ja löysimme mcdonaldsista SAATUJA leluja siellä myynnissä, ja vielä kovaan hintaan. WTF?
Voisitko kertoa mistä kaupasta saa seitsemän veljeksen langasta käsinkudottuja tummuja kahdella eurolla, minä en ole nähnyt. Ehkä KIINALAISIA voisi saada, niin että kannattakaa vaan ulkolaista, minä arvostan kotimaista ja mielellään omalla paikkakunalla tuotettua tavaraa ruoka esim. Hintatietoisija kun ollaan ei ole pakko ostaa kalliimmalla kuin myymälässä. Käsityöt on jokaisen pääkopassa hinnoiteltava, kuka arvostaa, kuka ei. Työttömänä tavallaan työllistän itseäni, vaikka myisin vaan kahdet tumput, ja on ilo antaa lahjaksi omia tekemiä......
se on helvetin yksinkertaista... kun ei ole rahaa ostaa, on pakko ottaa! ei ole töitä, ei ole rahaa, ei ole mitään, ni on vaan pakko varastaa, sori!
Varkaitako te edelliset kirjoittajat puolustatte? No, enpä ihmettele, koska tuntuu että yleinen selkärangattomuus ja moraalinen löyhyys vaan lisääntyy tässä nyky-yhteiskunnassa...
Itsellänikin oli kirppispöytä kuukauden eräällä kirppiksellä, ei tosin Riihimäellä. Tuottoa tuli 300 euroa, mutta tavaraa oli varastettu yli 60 euron edestä!! Enkä ala edes selittelemään, koska varastaminen vaan ON VÄÄRIN! Harmittaa, mutta uskon että jokainen joutuu kohtaamaan tekemänsä vääryydet vielä joskus.. Sillävälin, tämä köyhä opiskelija joutuu olemaan 60 euroa köyhempi jouluna..
Olen samaa mieltä kanssasi,näin me eletään kuin pelloss....
Et sinä ole ainoa työtön, työttömyys ei oikeuta lupaa varkauksiin. Työtön olen minäkin, yritimpähän vähän saada rahaa kun kaikki hajoaa asunnossa, tarkoitan perusjuttuja ei mitään ylellisyyttä, kuten viemäri ja lämmin vesi, vaikka kyllä nekin voi katkaista. Käsitöistä sen verra, minä en ole himokutoja mummo....mutta ei eurolla eikä kahdella lankoja saa, ja kyllä normaali-ihminen työstäkin vähän maksaisi. Opettele parsimaan sukkasi ja käsineesi.....Jos tumpunmestästykseni onnistuu, ilmoittelen siitä kyllä.....
Yritätkö väittää että korjaat viemärisi ja lämpimän vetesi myymällä kirpparilla tumppuja... Miten oli ees rahaa ostaa niitä jo noin köyhä olet? Oisit käyttäny lankarahat johonki järkevämpään. Minä en kyllä hyväksy varkauttakaan.
jos sul on ollu kirpparitavaraa melki neljäl sadal ni turha tulla ruikuttaa kuinka oot köyhä opiskelija... blaa blaa blaa
totta puhut, eihän se oikeutakkaan pöllimään, mutta se tuskallinen tila ei oikeuta MIHINKÄÄN muuhunkaan tässä maailmassa, joten se vaan on pakko tehdä... näin teen itselleni selväksi elämän kiertokulun... helppoa kuten sanoin, ay?
te menetätte dollarin, me saadaan viisi.. kuinka vaikeeta se on tajuta?
vuoksi tämän toisenkin kirppiksen nimen miltä tavaroitasi hävisi.Toisen nimenhän jo mainitsitkin.
Erkyläntorilta vain yhdet...........