Piparipurkki jossa on vähän säästöjä ns. pahanpäivanvaralle on ollut akan tehotarkkailussa pidemmän aikaa.
Aivan kuin se aavistelisi jotain. Olen kyllä pessyt parit uimahousut itse valmiiksi. Ihmetteli sitä että mitä niillä teen koska emme ole edes menossa Mäkelänrinteen tai muihin uimahalleihin. Sanoin että uimahousujen pesut kannattaa tehdä uimakauden ulkopuolella. Katsoi minua omituisesti.
Lisäksi herätti minut kerran keskellä yötä koska olin hoilottanut kovalla äänellä kipaletta Pathayaa... Pathayaaaaa:::: Kyseli minulta mitä mokoma merkitsi?
Kerroin että kun on patti koivessa. Lähemmässä tarkastelussa sitä ei tosin löytynyt. Kerroin että patti oli ollut jalassa ennenkuin Häntä tunsinkaan. Se oli niitä aikoja jolloin olin töissä kultakaivoksilla. Nyt on patti hävinnyt kiitos vaimoni tekemän ihanan makaronilaatikon.
Nyt olen saanut kuitenkin pihistettyä matkarahat pattikselle. Kohta sinne mennään. Akalle sanon meneväni hiihtämään kuusamoon poikien kaa. Täytyy vain muistaa pysyä pois auringonvalosta ja kuppaisista thaitytöistä.
Kuinka se sitten onnistuu; en tiedä.
Jos kiinnostuneita riittää niin tulen kertoman siitä tällä palstalla..
Yst. ter...

Vastaukset 4
Vanhimmat
kiinnostaako sun kuppaset kommenttisi pattayasta.Ihan sama vaikka olisit käynyt siellä sata kertaa,täällä ihmiset kyselee ihan kunnon kyssäreitä ja tallot kaikki mäkeen,ku olet niin paljon matkustellu.Oletkohan mahtanu muuta paljon nähdä ku suomalais baarit ja hotelli huoneet.Kyllä täällä muutkin on matkustelleet.Ärsyttäviä no sun v........t ja aliarvioivat kommenttisi.
ukkohan pitää eloa yllä pattaya palstal, vaik ketä kuinka se söiski, ei muuta ku kommenttia reissusta vaan.!
Jatka,jatka, se on oikein että naahiitä ärsyttää .
Jatka vaan höpinöitäsi ja ärsytä noita
ylimielisiä mulkvisteja oikein olan takaa.