On kaksi lukua 10 ja 10. Toista kutsun kymmenjärjestelmän kantaluvuksi 10 ja toista kaksilukujärjestelmän binääriluvuksi 10. Siis vaikka numerot ovat identtisiä keskenään, niin kuitenkin ne eroavat lukujärjestelmän osina toisistaan kuin yö ja päivä. Siispä kysymykseni itsekullekin kuuluu seuraavasti, kumpi on kumpi? Luulen, että testattavat ovat nyt mahdottoman tehtävän edessä, eivätkä kykene tätä tehtävää tiedollisesti ratkaisemaan. Siis ainut joka voi tietää oikean vastauksen on kysymyksen asettaja, eli kysymyksen asettaja voi täysin mielivaltaisesti päättää kumpi on kumpi (ja on aina oikeassa). Näin ollen kysymyksen asettaja voi myös päättää milloin vastaajan vastaus on oikea tai väärä (olematta itse väärässä). Näin huomaamme, että esitetyn kysymyksen kautta on kysyjä noussut kaikkea tietoa korkeammalle, jossa kysymys ei olekaan enää tiedosta, vaan kysyjän tahdosta päättää toisin tai toisin.
Koska kysymys ei ole tiedosta, vaan kysyjän tahdosta, niin silloin itse testi on persoonallinen suoja kaikenlaisia manipuloivia järjestelmiä vastaan, joilla ei ole mitään mahdollisuutta osua ikinä oikeaan, (mikäli kysymyksen-asettaja näin hyväksi näkee)! Näin ollen tätä testiä voi kutsua myös henkilökohtaiseksi suoja-verkoksi ja testaajaa suojaajaksi! Toisinsanoen näin kaikki henkilöämme, eli persoonallisuuttamme uhkaavat manipulaattorit on helppo riisua aseista - saattamalla heidät kysymyksen-asettajan luokse, jossa testattavien on mahdotonta tietää kumpi on kumpi!
Kari Hölsä – kahden kympin mies - 10—10
Koska kysymys ei ole tiedosta, vaan kysyjän tahdosta, niin silloin itse testi on persoonallinen suoja kaikenlaisia manipuloivia järjestelmiä vastaan, joilla ei ole mitään mahdollisuutta osua ikinä oikeaan, (mikäli kysymyksen-asettaja näin hyväksi näkee)! Näin ollen tätä testiä voi kutsua myös henkilökohtaiseksi suoja-verkoksi ja testaajaa suojaajaksi! Toisinsanoen näin kaikki henkilöämme, eli persoonallisuuttamme uhkaavat manipulaattorit on helppo riisua aseista - saattamalla heidät kysymyksen-asettajan luokse, jossa testattavien on mahdotonta tietää kumpi on kumpi!
Kari Hölsä – kahden kympin mies - 10—10
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tämä kuuluu järkeily katekoriaan:- Hikuma-jee hapa kikkeli kamaa.
Aristoteleellä oli tuohon jonkinlainen ratkaisu olemassa: kysymyksen asettelu käänteislogiikalla antaa vääjäämättömästi vastauksen, jota kysyjäkään ei voi kiistää.
Ymmärsin kyllä Karin pointin ja sen sisältämän kritiikin. Se tosin ei käynyt ilmi, mitä kohtaan kritiikki oli asetettu.
Kyllä, eli käänteislogiikalla tasa-arvoistamme myös toisen osapuolen. Siispä testi onkin kaikille avoin, eli jokainen tietää omalta kohdaltaan olevansa tasa-arvoinen muihin kysymyksen-asettelijoihin nähden, eli asettamalla itse saman kysymyksen kysyjälle tilanne tasa-arvoistuu. Toisinsanoen kysymys ei ollutkaan diktatuurisesta mielivallasta, vaan demokraattisesta yhteydestä, eli perimmäinen tavoite tuossa kirjoitelmassa olikin kaiketi pyrkimys kunnioittavaan tasa-arvoon, eli ihmisoikeudelliseen ihmisarvoon.
"kunnioitavaan" "tasa-arvoon, eli" "ihmisoikeudelliseen" "ihmisarvoon".
voi jeekana.
A)väitän,
ensiksikin kunnioitus on läheinen, lähes
eufoorinen tunne olemassaolosta. siksi esitän että *ihmisarvo on jotain muuttumatonta, olevaa.
PITÄÄ OLLA IHMINEN!
KUnnioitan muistojani, elämääni nyt ja tulevaa,kohtaamisia. Kaikkea En sano "anteeksi.."
kannustan ystäviäni hyvyyteen ja olemassa olosta kiittämään, kestämään ja jaksamaan vaikka ei aina saa ymmärrystä ja on sortajan alainen. väsyy
B) miten ollaan ihmisiksi, ei älytön? rasisti tai
sanoisinkin etä inhimillinen, ei siis kovin älytön.
PELKKÄ TIETOINEN ÄLYÄ KÄYTTÄVÄ ON NAIVI.
*äly yksinomaan, mutta ei viisaus yksinomaan Se mikä tulee moraalisena vartijana -ja sen veljet-
ovat oikeus, hyvyys, uskomus, KANSSASI VERRATTAIN
NÄMÄ OVAT TÄRKEITÄ EVÄITÄ:
*josta tulee
luottamus, into ja toivo
c) TASA_ARVOA ei ole jos ei ole ihmisarvoa,tasa-arvo on jotakin jossa ei ole mitään jakoa. ehkä solidaarisuuden perusteella on tasa-arvoa samaa.
samanlaisuus ei ole "kauan evästä"
ihmisoikeudellinen kateus on kaikkialla tullut tutuksi itsekyys on muuten mukana ,mutta se vie
ihmisarvon silloin kun et ole hyöty, kaunis tai rahanarvoinen, siksi kunnioitukseen ja ihmisyyteen kuuluu rakastava ja kohtaava
YHDENVERTAISUUS JA IHMISARVOINEN ASIALLINEN OSUUS LUODA JA LUOTTAA LUOVUTTAA JA OSALLISTUA; OSALLISENA KESKENERÄISYYDESSÄÄN YHTEYTEEN. Ihmisen tietä. polkien ja potkien, mutta ihmeellisesti elämässä porskutellen,pienenä mutta suureksi varttuen. vaikka vähäisin pohjin:
aina ei ole hopealusikka syntyissään; eikä maan onnellisen kuutamon kannalla. Silti puuronsa ansaitsee!
Jos köyhyyttä tosissaan miettii ,s e on järjen pakkamista samaan askiin kuin tupakan loppujaan kiroileva äijä. mitä virkaa jos ei tee elämästään muille siedettävämpää? viina vie.
Kunnollisen ELÄMÄN EVÄITÄ ANNETAAN Vain sellainen jolla ei ole älylle käyttöä toteaa sitä olevan tarjottu RAJOITETUSTI! KOVasti häpeän jos ei ole elämän tilaa kaikelle kauniile hyvässä suomen maassamme. Kaikkea ei vain saa.
MITÄ TOSIASIASSA RUINATAAN? MITÄ SITÄ OLLAAN VAILLA? T ASA ARVOISTA KOHTELUA; IHMISARVOISTA ELÄMÄTÄ!!! KYLLÄ NIIN ON ASIA: MUTTA OLIS ASIAA:
MIKSI ELÄMÄ ON
PUOLUSTUSKYKYÄ VAILLA? TAVANTAKAA JOLLAKIN ON VÄHÄN LIIAN RANKKAA: Opitaan ääneen sanomaan, miten menee , ystävät. kanssanne hetken tämän yhteisen,. elämän virran vietävänä-
vihassa, sodassa, rakkaudessa-
KUNNIOITAN IHMISARVOA ; SITÄ ETTÄ TEET .ELÄMÄÄSI.
solidaarisuuden tai demokratian tarvitsema samankaltaisuus on toisaalta tyhjäksi tekevä jako mutta että se antaa se ottaa ja ottaja toteaa että pitää saavuttaa saada ja myöskin silloin uupuu se kunnioittava pyrkimys:
itseisarvona olla heikko osallistuja, äänetön valitsija. toisella on kummankin kuormat..jne.
ON TÄRKEÄÄ ELÄMÄN TEHTÄVÄ
ymmärtää ihmisen arvo sinällään
kauneuden ihanuuden, nuoruuden häkellyttävän tóto voiton jälkeen jää vähän! Millainen on todellisuus
KYDYNPÄ VAIN VOIKO KÄRSIMÄTTÄ EDES HAAVEILLA ETTÄ YMMÄRTÄISI JOTAKIN IHMISEN ELÄMÄN RAJOISTA: rajallisuuteen taikka mukavuuteen liittyy valinnan vapaus. muutoksen voima, kasvu ja taht0.
KARISMA VOI OLLA VAIKKA OMAN ELÄMÄNSÄ HERRUUS:
OMAKSUA VOIMAKAS HALU VAIKUTTAA HYVÄÄN ELÄMÄÄN?
tasa-arvon ja ihmisarvon lisäksi myös ihmisoikeuden mukaisessa äänensä kuulumiseen saavana,
oikeutena paikallisesti olla hyvä ihminen.
ja sen jälkeenkin vielä olla vähän parempi, toivottavasti armollisempi ja inhimillisempi
lähimmäinen,
se on yhtä utopiaa kuin jatkuva elämä. yritetään.
heksadesimaali muuttaa kaiken... 8 pittinen järjestelmä takaa sen, että aivoissasi johtimet ovat kunnossa.... eli ku näyttää kaverille etusormea, niin neljä näyttää itseensä päin. Eli suosittelen pientä itsensätutkistelua ja omanarvontuntemusta sosiaaliseen kanssakäyntiin.
Tulevaisuuteen suuntautuva lisäkommenttini . . .
Eli tulevassa tietotekniikassa tälläinen testi koskisi yksilön yksilöllistä geneettistä kenttää, jossa henkilöllinen geenikartta olisi muunneltu halutunlaiseksi, eli tietyt ominaisuudet olisivat koodattu ihmisen keholliseen olemukseen uudella tekniikalla (geenimanipulaatiolla).
Toisinsanoen pedon merkki (Ilm.kirjassa) tulisi edustamaan tätä uutta geeni-tekniikkaa, jossa ihminen sulautettaisiin (geenikartoitettaisiin) osaksi yhteistä järjestelmää, jossa jokaista ihmistä voitaisiin tarvittaessa muokata mielivaltaisesti haluttuun suuntaan (iso veli valvoo – tyyliin).
Siis pedon merkki olisi todellisuudessa orjan merkki, sillä merkin saaneella geenimanipuloidulla ihmisellä ei enää olisi mahdollisuutta valita oman tahtonsa mukaan.
Toisinsanoen edellisen perusteella tulevaisuus-ihmisistä pyrittäisiin tekemään jossain vaiheessa biogeneettisiä koneita (vähän niin kuin matrix-elokuvien tyyliin).
Minusta periaatteessa pedon merkki on jo olemassa. Ihmiset ovat sisäistäneet kovan markkinatalousmahdin jo intekroitumisen omaan sielunmaailmaan. Mitää puoleksi ihminen ja puoliksi johjannaista tarvita. Peto nousee kansojen merestä ja on meissä jokaisessa ja vaikuttaa tahtomista ja tekemistä.
Mutta hieno ajatus - oli sinulla ja tavallaan olemme kaikki geenimanipuloituja ihmisiä ja meitä kuljetetaan talutus nuorassa.
Kahden kympin (10-10) avoimella testillä (kaikkien käytössä olevana) emme voi harjoittaa mielivaltaa muihin nähden edes yhdellä tavulla (yksi tavu on 8 bittiä) tai minkään muunkaan alkion avuin, koska jokaisella on aina vasta-testaajansa, joka asettaa oman vastakysymyksensä kysyjälle. Näin ollen meidän onkin sovittava yhdessä kumpi on kumpi, eli yhdessä sopimisen periaate näkyy parhaiten demokraattisissa valtiomuodoissa, joissa yksi henkilö vastaa yhtä ääntä. Diktatorisissa valtiomuodoissa kaikki on toisin, eli yhdellä henkilöllä on kaikki kansan-äänet, eli tällöin kansantahdolla ei ole mitään merkitystä suhteessa diktatoriseen vallankäyttäjään.
Siispä kirjoitukseni oli myös yleishyödyllinen ja terapeuttinen havaintoesimerkki siitä, että yhdestä päästä (hallinnollisesta diktaattorista) voi kärsiä koko kansa. Mikäli testini olisi patentoitu ja olisin myynyt sen vaikka jollekin diktaattorille muutamasta dollarista, niin silloinhan hänellä olisi yksinoikeus sen käyttöön, eli vastakysymyksiä ei tällöin voitaisi esittää. Kun diktaattori sitten kirjottaisi tuon testin maan perustuslakiin omaksi työkalukseen, niin tällöin hän voisi päästä lainopillisesti juridisista vastuista tekemistään päätöksistä. No moraalista vastuuta hän ei voisi kuitenkaan välttää, koska meillä jokaisella on omatuntomme, jonka pitäisi tietää mikä on oikeus ja kohtuus!
voi jestas, että en muuta jostakin löydä sun kanssas yhteistä ajatusta ,mutta että jos jostakin olisin omasta puolestani valmis väittämään , minusta ainakin yksi lauseesi:
geeni"manipuloidulla ihmisellä ei enää olisi mahdollisuutta valita oman tahtonsa mukaan"
mielenkiinnosta vastaan. Nimenomaan ihmisyys on siinä, sen mieli ja oikut ja tavallaan jotenkin mietin mikä on tämä ns. miehinen kiinnostus agressioon tai muunlaiseen MÄTRIX - kamaan,että
yhteiskuntamme arvot heilahtelevat kerta toisensa jälkeen materian- teknologisen kovuuden äärirajoille,. enne muuta tietysti maa tuhoaa itsensä aikanaa, mutta missä on inhimillinen viisaus., sosiaalinen pääoma on katoava luonnonvara ihan niin kuin tehomaanviljely hävittää ravinnon. miten kuihtua.
Ilmestykselliset kirjat ja pelon maantieto.. olkoon mitä tahansa, silti lapsille leipä janoon juotavaa, vaikka viimeistä päivää. elämää se on.
rakkautta ja jaloa sellaista välittämistä, tässä eletään vaihtoehtoisten ratkaisujen elämää.
helppoa tai ei. mutta arkea ja kaupunki elämä.
JUMALAN LUOMA MAA ON TULELLE TALLETETTU
-istu iltaasi ihastele jumalan kauneuden tajua, musiikin ihanuutta; sen tuhansien tunteiden tulvaa, toimivassa maailman sivuilla. nauti ja tee elämääsi väreissä välittämisessä ja toiminnassa hetki jossa ei ole pelkästään fiilis vaan tarkoituksenmukainen leikki, peili ja peli missä lapsi voi elää, tulla toimeen ja voida hyvin toiminnalla on tarkoitettu olevan mieli ei henkisen elämän lysähtäminen , tyhjäksi.
Aina kannattaa nousta, katsoa suurempaan!
siihen asti nauti sinä ihminen puun istutuksesta sillä aikasi ei ole vielä!
10 10
ja kertaantuuko vai lisääntymis kysymys
entä jos siitä tulee 100 eihän se ole mahdollista haarus on joko -0
virhemarginaali 1
?
"eli yhdessä sopimisen periaate näkyy parhaiten demokraattisissa valtiomuodoissa,"
PIDETÄÄNKÖ MUKA SOPIMUKSIA; EIKÖ SIKSI SO=VITA ETTÄ LAKI SANOO- MITEN SIITÄ PÄÄSTÄÄN ETTÄ- JOKU RIKKOO NIITÄ; TAVANTAKAA : MUUTEN EI OLISI LAKEJA
KAHDEN SOPIMUS EI OLE PÄTEVÄ. siis pitää olla todistaja ja kaksikin. eihän ne ole sopija osapuo
lia enään , joten niiden status ja habitus on määritelty virhemarginaali joko puolella tai ei
miten varmistuu ,että sopimus on hyvä ja laki kaikille. ei mitenkään
on oltava muita tuomioistuimia,ratkaista
entä
miten ,määrität
valtiomuodin valtakysymyksen=? miksi jollakin on valta, miksi hänen on oltava vallassa, ei johdaminnekään?
elämä on hanska siinä on käsi
JUMALA SÄÄTÄÄ JA MÄÄRÄÄ JA VALTA ON JA ON JA OLI
aina ja ikuisesti HERRA ELÄÄ. MAAT ei kestä, hänen on kunnia ja voima HERRA ELÄVÄISEKSI TEE.