muita?

Olen 22.vuotias nainen ja olen aina halunnut lapsia, mutta nyt on kaksi "ongelmaa" tuntuu, että en tule koskaan löytämään miestä ja toisex epäilen, että en edes tulisi raskaaksi koska olen sairaalloisen ylipainoinen sekä koko ikäni konstaillut ruuan kanssa, että kuukautistenkin tulo on ollut niin ja näin.

Seurusteltiin erään miehen kanssa jonkin aikaa vakavissamme, mutta en tullut raskaaksi...(miehessä ei voi olla vika, koska hällä oli entuudestaan poika).

Nyt olen täysin masentunut kaiken tämän vuoksi.

Onko ketään ollut vastaavassa tilanteessa tai on juuri tällä hetkellä?

Paljonko painon (olen 166cm/118kg) pitäisi pudota, jotta se olisi raskauden kannalta suotuisaa?

Jäänkö ikuisiksi ajoiksi haaveilemaan paljasjalkaisista omista pikku pirpanoista jotka kirmaa aamukasteisella kesänurmella....
3390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on paras paino,sulla alle 70 kg, silloin elimistö toimii normaalisti ja jaksaa paremmin sekä odotusaikana että lapsen synnyttyä. Tsemppiä!

Äänestä

Minullakin tuota painoa on reilusti,mutta nyt olen yrittänyt pudottaa sitä. Motivaationa on ollut tietysti vauva. Kun painoa saan tiputettua vielä jonkin verran niin sitten juttelemaan neuvolan tätien kanssa vielä asiasta ja painostani.
Kaksi vuotta on vauvakuumetta ollut ja nyt tämän vuoden puolella ehkä voi tapahtuakkin jotain, ainakin pillereiden syöminen loppuu lähiaikoina. Niin etteivät ne ainakaan pysty vaikuttamaan painooni.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!!

Äänestä

joka kamppailee ylipainon kanssa ja pelkää ettei tule raskaaksi sen takia...
itse olen 163cm/85kg. painoa olen saanu pikku hiljaa tippumaan mut aina suklaan ja karkin himo voittaa kaiken... vauvakuume on ollu jo monta vuotta mut mies ei ole lämmenny ajatukselle vasta ku et ens vuoden alusta ja silloin lopetan ehkäisyn käytön ja olisi hyvä siihen mennes saada viel edes 10kg pois ni sit jaksaa paremmin...
Mut kyllähän noita lihaviakin naisia on jotka ovat synnyttäneet.et ei meillä pulleammilla mikään suuri hätä ole. ehkä saattaa vaikuttaa joillakin joillakin ei se ylipaino..
mut asia kerrallaan.. itsellä häät tulossa elokuussa ja sit voi ruveta haaveilee vauvoista ku häähuuma on laskeutunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wili22.v kirjoitti:

Olen 22.vuotias nainen ja olen aina halunnut lapsia, mutta nyt on kaksi "ongelmaa" tuntuu, että en tule koskaan löytämään miestä ja toisex epäilen, että en edes tulisi raskaaksi koska olen sairaalloisen ylipainoinen sekä koko ikäni konstaillut ruuan kanssa, että kuukautistenkin tulo on ollut niin ja näin.

Seurusteltiin erään miehen kanssa jonkin aikaa vakavissamme, mutta en tullut raskaaksi...(miehessä ei voi olla vika, koska hällä oli entuudestaan poika).

Nyt olen täysin masentunut kaiken tämän vuoksi.

Onko ketään ollut vastaavassa tilanteessa tai on juuri tällä hetkellä?

Paljonko painon (olen 166cm/118kg) pitäisi pudota, jotta se olisi raskauden kannalta suotuisaa?

Jäänkö ikuisiksi ajoiksi haaveilemaan paljasjalkaisista omista pikku pirpanoista jotka kirmaa aamukasteisella kesänurmella....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu