Uusavuttomuus

Uusavuttomuus.. sanoisin että kaikkein avuttomimpia ovat suurten ikäluokkien miehet. miten voi olla edes mahdollista etteivät nämä yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät " äijät" osaa edes vaatteitaan pestä, ja vaativat ko. osaamista nykypolvelta? puhumattakaan ruoan laitosta! ei mitään tajua. Itse, 35 v. mies, kahden lapsen yh. isänä, katson asiaa kokolailla läheltä. heidän vanhempansa eivät liene opettaneet poikalapsilleen pienimpiäkään elämän perusedellytyksiin kuuluvia asioita. Voiko asia olla näin? Osaavatko mielestänne, yleisesti ottaen, suurten ikäluokkien miehet tehdä yleensäkään mitään muuta kuin laiskotella työmaalla odottaen seuraavaa tiliä ja eläkepäiviä? kotona he ovat aivan pulassa jos muija on kipeänä viikon. Ko. ikäryhmän leskimiehet seuraisivat vaimojaan varsin pian ilman lapsiaan jotka pesevät pyykkinsä ja siivoavat kerran kaksi kuukaudessa. surkeata. kyllä "nykymiehet" n. 25-40 v. sentään ovat ammattitaitoisia, tunnollisia ja osaavia miehiä näihin passaukseen tottuneihin mitäänsaamattomuuksiin nähden.
471561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kuules poitsu.
Minä olen syntynyt v 48, ja silloin oli kasvatustapa,että naisilla naisten työt ja miehillä miesten työt, jos tietänet.
Olipa jo kouluissakin sama kasvatus tyyli,,ei silloiset naiset hyväksyneetkään miestä keittiö töihin yms,edellä mainitsemiisi.
Kun vielä maalla asuin suuressa perheessä niin ei siellä miehellä ollu aikaa keittiössä tai pyykillä olla.
Oli kato niin,että jos et ollu joko pellolla tai metsätöissä niin ei taloon rahaakaan mistään tullu, ei kokaamisella ja pyykkäämisellä silloin perhettä elätetty.
Kun pöllimetsässä aamu pimeestä ilta pimeään revit kuin hevonen niin eipä siinä paljon keittiöhommat mieleen tule.
Paljon voisin asiasta kertoa mutta olkoon nyt tässä.

Äänestä
  • no, nykyään nuo pelto ja mettätyöt ovat enää pienen, sanoisinko marginaalisen, ryhmän töitä. ja jos ne em. työt ovat ainoita joita kattotte ns. miesten töiksi nin ne työt on jo tehty.Passuutatte itteänne isienne työhistoriaan vedoten ja ette edes opi kaukosäädintä käyttämään. ite olen ollu koltiaissta asti rakennuksilla töissä ja ensimmäisestä päivästä saakka saanu opettaa vanhempaa polvea miten työt kuuluu/ kannattaa tehdä ettei tulis niin jumalattomasti sutta.

    Äänestä

  • Janoslaw kirjoitti:

    no, nykyään nuo pelto ja mettätyöt ovat enää pienen, sanoisinko marginaalisen, ryhmän töitä. ja jos ne em. työt ovat ainoita joita kattotte ns. miesten töiksi nin ne työt on jo tehty.Passuutatte itteänne isienne työhistoriaan vedoten ja ette edes opi kaukosäädintä käyttämään. ite olen ollu koltiaissta asti rakennuksilla töissä ja ensimmäisestä päivästä saakka saanu opettaa vanhempaa polvea miten työt kuuluu/ kannattaa tehdä ettei tulis niin jumalattomasti sutta.

    ...työt alkaa tosiaan olla jo tehtynä tältä ikäluokalta!! Pitäisikö herrojen mennä jollekin nuoremmalle palstalle riehumaan??

    Onhan se kiva huomata että ootte virkeitä ja koulunne käyneitä. Ollaan kai tehty riittävästi töitä, että ollaan saatu Teidät koulutettua :-))))

    Voit tulla minun työmaalleni katselemaan miten siellä työt tehdään. Et saa tehdä ensimmäiseen viiteen vuoteen siellä mitään ilman lupakirjaa. Ei ne ihan ketä vaan laske niihin hommiin...ja perustuu ihan kokemukseen.

    Äänestä

  • Janoslaw kirjoitti:

    no, nykyään nuo pelto ja mettätyöt ovat enää pienen, sanoisinko marginaalisen, ryhmän töitä. ja jos ne em. työt ovat ainoita joita kattotte ns. miesten töiksi nin ne työt on jo tehty.Passuutatte itteänne isienne työhistoriaan vedoten ja ette edes opi kaukosäädintä käyttämään. ite olen ollu koltiaissta asti rakennuksilla töissä ja ensimmäisestä päivästä saakka saanu opettaa vanhempaa polvea miten työt kuuluu/ kannattaa tehdä ettei tulis niin jumalattomasti sutta.

    Mutta sanon sinulle vielä,että en minäkään olisi lähes kymmenen vuotta saanu olla rakenushommissa eripuolilla suomea, on rakennettu öljyn jalostamo ja ydinvoimala ja monta,monta muutakin rakennuskohdetta.
    Mutta tuosta avuttomuudesta olen jyrkästi erimieltä, itselläni on 5 lasta ja olen kokannu ja pessyt pyykit varmasti siinä kuin sinäkin.
    Olen itse 12 lapsisesta perheestä lähtöisin ja siinä piti jo pienestä asti osata melkein mitä aikuisetkin teki.
    Voi olla,että olet jostain etelä suomesta mutta täällä pohjoisessa on elämä ollut ja nyttenki on erilaisempaa.
    Täällä ei laiskat ole pärjänneet ja ei pärjää vieläkään.
    Kyllä tuo sinun moite meitä vanhempia miehiä kohtaan on täysin aiheeton.
    En usko,että sinusta olisi metsätöihin, jos sinut viedään palstan päähän ja annetaan moottorisaha ja sanotaan,että alappa tuosta painaan.
    Minä luulen,että enemmän saisit vahinkoa aikaan kun oikeaa jälkeä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    mettätyöt lienee jo tehty.. mutta asiaakin väliin. lieneekö se pohjoissuomi sen kummempaa seutua kun eteläkään? samanmoisia ukonjääriä tuollakin lienee jotka "on aina tehny hommat näin".. valitettavasti. sen enempiä avuttomuuteen tms. alkuun puuttumatta, olen kyllä sitä mieltä että voisivat vanhemmatkin äijjät kuunnella välillä fiksumpiakin mielipiteitä töitten teosta. ei aina ole maailman hienoin asia vaan tehdä helvetisti töitä, ja siten teettää muille vielä enempi korjattava, kun ne " o aina tehty näin".. ymmärtänet mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • kun lapset lähti maailmalle,lähdin minäkin.

    Kaikista "suurin lapsi",ei olisi lähteyt maailmalle ja en enää jaksanu hoivata sitä "käenpoikaa",kaiken päälle huijasi kuin käki.

    Äänestä

  • kukkuu kirjoitti:

    kun lapset lähti maailmalle,lähdin minäkin.

    Kaikista "suurin lapsi",ei olisi lähteyt maailmalle ja en enää jaksanu hoivata sitä "käenpoikaa",kaiken päälle huijasi kuin käki.

    oma lukunsa, mutta joskus mietin, että miksi naisille on niin hirveän tärkeää, ettei tarvi passata miehiä. Naisilla on iänkaiken ollut hoivaamisen vietti suurempi kuin miehillä ja lastenhoito ym. kotityöt sujuvat naisilta luontevammin, miksei tietysti nykyään miehiltäkin.

    Minusta on mukava passata ja hyysätä meidän miesväkeä, enkä tee siitä numeroa. Meillä on se sääntö, että se tekee, kenellä on aikaa ja taitoa, oli sitten kyse miesten tai naisten töistä. Minä voin korjata tietokoneesta pikkuviat, mutta miehille jätän autonkorjaukset.

    Äänestä

  • syysunelma kirjoitti:

    on hyvä elää kun ei tiedä todellisuutta ja tuskin luonneviasta on kysymys jos ei alistu orjaksi.

    Äänestä

  • huh,huh...? kirjoitti:

    on hyvä elää kun ei tiedä todellisuutta ja tuskin luonneviasta on kysymys jos ei alistu orjaksi.

    ja jokainen mies ja nainen on oma yksilönsä ja ajattelee asioista omalla tavallaan.

    Meillä näin, teillä noin - niinhän se menee.

    "luonnevialla" tarkoitin sitä, ettei toinen ota toista huomioon, vaan elelee kuin kukkulan kuningas ja odottaa toisen tekevän kaiken puolestaan yms. :)

    ja olen kyllä ihan samaa mieltä kanssa.

    Äänestä

  • kukkuu kirjoitti:

    kun lapset lähti maailmalle,lähdin minäkin.

    Kaikista "suurin lapsi",ei olisi lähteyt maailmalle ja en enää jaksanu hoivata sitä "käenpoikaa",kaiken päälle huijasi kuin käki.

    nämä passuuttajat on usein myös väkivaltasia eli jos et tottele,huonekalut lentää ja jos ilmotat viranomasille uhkaukset saat pelätä lopun elämää.
    Helppo on neuvoa kun ei ole kokemusta huonosta parisuhteesta.Onko harvinaista että mies on väkivaltanen,vai?

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    se tänään on?
    Eli väkivaltasuhteesta ei noin vaan lähdetä vaikka sitä kokematon niin luulee.Itsetunto on viety ja kun viimein pääsee irti vasta pitkän ajan jälkeen uskaltaa edes arvostella kun ei ole enää vaaraa.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    se tänään on?
    Eli väkivaltasuhteesta ei noin vaan lähdetä vaikka sitä kokematon niin luulee.Itsetunto on viety ja kun viimein pääsee irti vasta pitkän ajan jälkeen uskaltaa edes arvostella kun ei ole enää vaaraa.

    ..molemmissa tuossa tapauksessa väkivaltaa,
    ..toinen käyttää henkistä toinen käsiä!

    Riidellä tai tapella ei voi kovin hyvin yksin!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    nämä passuuttajat on usein myös väkivaltasia eli jos et tottele,huonekalut lentää ja jos ilmotat viranomasille uhkaukset saat pelätä lopun elämää.
    Helppo on neuvoa kun ei ole kokemusta huonosta parisuhteesta.Onko harvinaista että mies on väkivaltanen,vai?

    puolestasi. Toivottavasti elämäsi on nyt kunnossa. Minua on elämä kohdellut hyvin ja olen siitä kiitollinen. Vaikeinakin aikoina aina ajattelen silti, että vielä se aurinko paistaa risukasaankin.

    Kun aikanaan menin naimisiin, sanoin miehelleni, että ainoa asia mitä en anna anteeksi on, että jos lyöt minua. Sanoin sen vakaalla äänellä ja mieheni tiesi, että myös tarkoitin sitä. Jos hän olisi lyönyt, olisin lähtenyt seurauksista välittämättä.

    Äänestä

vaan yleisesti. Mutta ei pidä yleistää,joka ikäryhmässä on näitä äidin "paapomia" kunnon miehiä.

Äänestä

uusavuttomuus vanhempien ihmisten kohdalla. Et ole oikein sisäistänyt sitä. uusavuttomuus koskee nimenomaan nuorisoa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina ollaan uusavuttomia jossain elämämme alkutaipaleella kun ei kertakaikkiaan osata jotain juttua.

Ollaan mahdollistettu Sinullekin tulevaisuutta kun ollaan heiluttu työmailla. Ikäluokkamme on tehnyt ihan oikeita töitä :-)
Ja ..yleistäminen on taas väärin koska kaikista ikäluokista löytyy kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisilla taidoilla varustettuna. Jopa Sinunkin ikäluokasta löytyy ihmisiä jotka ei osaa muuta kuin hommansa tai sitten ei edes sitä.
Kunhan saat ikää ja kokemusta ja henkistä pääomaa enemmän niin huomaat millaista elämä oikeasti on.
Siihen asti voi kasvaa "isoksi" ihan rauhassa.

Äänestä

muuten yleistämällä täyttä "puppua".

Eilen oli lapsenlapseni lakkiaiset luonani... Vieraita oli paljon...

Arvaa kuka on siivonnut talon, valmistanut osan tarjottavista herkuista, majoittanut osan juhlijoista, siivonnut juhlan jälkeen, pessyt tänään viisi koneelista majoitettujen ihmisten liinavaatteita, silittää ja mankeloi huomenna kaiken...

Kotini on aina siisti... Ruoat viimeisen päälle valmistan aina vierailleni ja itselleni... Ei äidin tarvitse opettaa, kyllä elämä opettaa...

Kodinkoneet korjaan aina itse... Roskakuski ja mittareiden lukijat ovat ainoat "pakolliset kävijät"...

Minä olen yksi väittämistäsi "vanhoista uusavuttomista"...

Äänestä

Provo

Äänestä
  • nikkinsäkin.

    Äänestä

Suulla suuremmalla.
Tuleppas kattomaan kuka ne työt tekee ja on tehnyt.

Äänestä

..oot maksanut asumisen ja elannon, siis omilla rahoillas?

Kyllä nimimerkki ainakin minulle kertoo et oot ruuneperi. Joten en edes viitsi vastata! mitä mieltä olen teidän ikäluokasta. Katsos kun on melkein saman ikäinen lapsi itselläni!

Äänestä
  • Minulla tosiaan 5 lasta ja kyllä tiedän nyky nuorten avuttomuuden myös,,vanhin poikani syntyi v70 ja toiset vuoden välein, suurinpiirtein.
    Isänä tiedän mitä kukin osaa ja miten osaa,vaikka olen kyllä kaikkea koettanu heille opettaa ja kouluja ovat saaneet käydä sen minkä pää antaa myöden.

    Äänestä

Meillä osaa, ja tekee, kumpikin lähes kaikkea.
Minä vaimona osaan vähemmän.

Äänestä

Me essolaiset olemme miehekkäitä miehiä, emmekä me siten kajoa lainkaan naisten töihin. Naiset saavat vapaasti päteä kotiaskareissaan kotona, kun me parannamme maailmaa Essolla. Kotiin palattuamme täytyy ruoka- ja kahvitarjoilujen tietysti sujua toivomustemme mukaisesti, ettei vaimoa tarvitse torua.

Essolaisten viisaat vaimot ovatkin ymmärtäneet sen, että maailmassa on miesten ja naisten töitä. Kun tämä tosiasia tunnustetaan, niin silloin perhe-elämäkin on auvoista. Avioerojakaan ei niin helposti tule, kun naiset saavat päteä naisten töissä (kotona) ja miehet miesten töissä (Essolla).

Äänestä
  • esso esso esso. terv. nainen joka lemmentuskan kärsinyt on.

    Äänestä

  • esso esso esso esso kirjoitti:

    esso esso esso. terv. nainen joka lemmentuskan kärsinyt on.

    Essolla ymmärretään hyvin myös lemmentuskaisia naisia. Jos kaipaat pelkkää puheseuraa ja lohdutusta, niin Kalu-Kalle ja minä voimme olla Sinulle avuksi.

    Jos mielesi tekee läheisempää seurustelua, niin silloin Sinun kannattaa kääntyä Seksi-Sulon puoleen. Hän ei ole niitä puheliaimpia kavereita, mutta hänella on korvikkeeksi muita miehisiä avuja.

    Äänestä

"Uusavuttomien" koneet pitää kunnossa.

Kun minulla on sellainen tunne että nuo kolmekymppiset naiset saa hoitaa esim. nää tietokoneetkin. ;)

Niinhän se on varmaan kahvikeittimenkin kanssa.

Eli olisitko oppinut laittaa jo pesukoneeseen pesuaineet.

Äänestä

nyt kyllä yleistät. ainut minkä minä tunnen on meijän isä ja sekää ei ole uusavuton ku on 84v ja tyore en ole enää minäkään hänen tyttärensä. vävyt osaa pokani osaa mieheni osaa. taidat kertoa nyt aivan itsestäsi ja omista kokemuksista. monet naiset menis ihan pihalle kun ei oliskaan enää ketään ketä hyysätä motkottaen. näin on näkkileivät. isä ei ole tiskannut koskaan elämassään eikä mun mielestä olis tarvinnutkaan. miehelle miehen kunnia mikä miehelle kuuluu. tunnen monta naista joka ovat jääneet leskeksi että tyhjää on lyönyt pitkän aikaa kun ei ole kenen sukista ja kalsareista lattialla nalkuttaa. alkaa potkukelkka tihkoo. kauneinta on katsella kun vanha pariskunta ottaa toisensa huomioon ja kyselee haluatko kahvia, onko sinulla nälkä. hirveintä pariskunta joka on kuin kaksi koiraa, murisevat ja irvistelevät jos toinen tuleekin liian lähelle. luoja minua semmoisesta armahtakoon.

Äänestä
  • väärin eli kyllä tietysti nainen korjaa kaikkea esm.tietokonettakin,osaan itsekkin kaikkea.

    Mutta annan arvoa todella jos mies keittää minulle aamukahvin!
    Eikä vaan huutele,et laita sitä laita tätä,ja istuu vaan formilaa katsomassa.
    Mielelläni hoivaan mutta miehessä pitää olla miestä sen verran että hellii myös naista.

    Äänestä

mukaan olet vieläpä oikeassa.

Äänestä

Siitä huolimatta pystyn käynnistämään pesuautomaattini. Sillä pyykkääminen on helppoa ja hauskaa.

Papukaijaa ei pidä laittaa pesuautomaattiin. Eikä varsinkaan mankeliin.

Äänestä

ennen kotityöt kuuluivat naisille ja niitä miehiä, jotka "uskalsivat" tiskata, pidettiin tohvelisankareina.

Onhan niitä miehiä vieläkin, joiden ei ole eläissään tarvinnut kuoriperunoita kuoria, kun on ollut aina nainen passaamassa, isäni on sellainen. Nyt äidin kuoltua on hän opetellut pesemään pyykkiä, laittamaan ruokaa, siivoamaan ja hyvin on oppinut. Hän nauttii ruoanlaitosta ja sanoo, että jos ei olisi nuorena tarvinnut tehdä niin paljon niitä "miesten töitä", olisi varmaan osallistunut enemmän äidin kanssa kotitöihin ja lastenhoitoon. Sotakin vei 5 vuotta elämästä. Moni suuren ikäluokan mies on jäänyt paljosta paitsi, kun ei olen saanut nähdä lastensa kasvavan, vaan on joutunut pakosta tekemään töitä perheen elannon eteen. Ei heitä voi syyllistää uusavuttomuudesta ainakaan.

Äänestä

mies ei tee naistentöitä ja jos nainen tekee miestentöitä,mies hylkii.
Koska nainen ei ole naisellinen ja etsii sen naisellisen itselleen vaikka salaiseksi ystäväksi.
Mikään ei ole hyvä.

Äänestä

kun menin ensimmäisen kerran ex-mieheni kotiin nuorena,hänen äitinsä laitto minut tekemään työt.
Hän sano että poikansa pitää saada hyvää ruokaa ja sauna lämmittää.

Minä olin kuin piika mieheni äidille ja jopa pelolle käski hommiin mutta ei omaa aikuista poikaansa eli silloista miestäni.

Tekihän se mies töitä mutta éi koskaan kotona,komennela kyllä osasi.

Äänestä

nainenn vääntää pihasta niska limassa ja jos taas edes joskus mies pesis pyykkini,onko liikaa vaadittu.
Mies ajaa luxusautolla ja nainen menee polkupyörällä kesät talvet,vaikka samanlaiset tulot?

Äänestä
  • lisää "luonnevikaisia" kukkulan kuninkaita. Oikeastaan jo vähän naurattaa, ei silti varmaan sillä pyöränajajalla taida naurattaa.

    Elämä on tragediaa lähietäisyydeltä katsottuna, mutta komediaa kauempaa katsottuna, tai jotenkin tuolla tavalla sanoi Charlie Chaplinkin aikanaan.

    Äänestä

  • Lumityöt ovat mitä hauskin kuntoilumuoto, ja teen sen mielelläni. Paitsi silloin, kun sataa 20 senttiä nuoskaa, joka ei voimillani liiku mihinkään. Sitten on miehen vuoro ottaa se lumilinko esiin...

    Jos mies ajaa luxusautoa ja vaimo polkupyörää, se on vaimon ikioma vika, ellei sitten ehdottomasti tahdo polkea. Mikä sekään ei ole hassumpaa ollenkaan. - Kummalla on suurempia ongelmia painonsa hallinnassa?

    Äänestä

lopulta tätä "käenpoikaa",ehkä siksi jätin että viimeinkin nousisi omille siivilleen :) ja se oli varmasti myös hyväksi hänelle.

Äänestä

Kun olet jäänyt yksin huoltajaksi.
Kovin katkeroituneelta puheesi vaikuttaa.

Äänestä

Vaikka kuinka paljon nyky nuorista.Talous töistä ei ole hajuakaan,mieluusti käydään pikaruoka paikassa
syömässä kun ei osata tai viitsitä itse valmistaa perheelle ateriata.Sekä voi niitä tiski/pyykki vuoria ja kodin yleistä siivottomuutta.Kyllä kauhistuttaa kun joudun niissä kodeissa käymään.

Äänestä

..nyt NAINEN..olisit itse valinnut elämän, että ei nyt tarvitse itkeä..ja jos on tahtoa niin ei kait se myöhäistä ole vieläkään. Tosin omien lapsien teossa kait voi olla ongelmia.. mut maailmassahan noita piisaa....Ja isoja nukkejahan voi ostaa, kuten täällä meillä lehdessä eräs viisikymppinen nainen esittelee.

Ja tietääkseni yli puolet avioliitoista, puhumatta avoliitoista, päätyy eroon!

Ketkä tekevät noille uusavuttomille miehille ruoan, pesee vaatteet, siivoa, yn muut koti hommat? Ei ainakaan heidän vanhemmat, koska suurin osa on tuhkana tuulessa!

"miehiä näihin passaukseen tottuneihin mitäänsaamattomuuksiin nähden"

Ei kaikki ole kuin ISÄS ja miehes!

Kait olet kasvattanut lapsista samanlaisia, eikö niin?

Äänestä

on tähän asti nimitelty tuota seuraavaa sukupolvea, ei omaamme. He, jotka ovat nyt tuossa 30-40 vuoden ikäluokassa, ovat saaneet niin paljon kaiken helpommalla kuin me, koska olemme toivoneet lapsillemme parempaa kuin mitä itse olemme saaneet. Heissä sitä vasta uusavuttomia onkin.

Suurten ikäluokkien ihmiset sukupuoleen katsomatta ovat joutuneet aikoinaan tinkimään kaikesta muusta paitsi työn määrästä. On käännetty takkia kahdesti ja jatkettu hihaa ja helmaa. Tehty kahta-kolmea työtä, että rahat on saatu riittämään. Jos nyt yleensä on työtä ollut; vaikeita aikoja työllisyyden suhteen on ollut aikaisemminkin.

Ruuneperi ei nyt taida muistaa ihan kaikkea kuponkikahveista ja suurlakoista, sotakorvauksista ja kaikesta siitä, mikä on tehnyt useimpien elämästä taistelua monella tavalla, vaikka sota olikin ohi. Jopa kouluihin pääsy on ollut hankalaa, pyrittävä ja pyrittävä joka paikkaan. Ja oppikoulustakin piti maksaa, mihin kaikkien rahat eivät suinkaan riittäneet vaikka opinhalua ja -kykyjä olisi ollut kuinka.

Kaikissa ikäluokissa on lusmuilijoita, jotka odottavat vain tilipäivää. Se ei ole iästä kiinni. Nuoremmissa ikäluokissa on myös niitä, jotka ovat laskeneet, ettei työtä tarvitse tehdäkään, vain sosiaaliavustuksilla ja mielellään kansalaispalkaksi muutetulla opintorahalla voisi hyvin elellä huoletonna vaikkapa 40-vuotiaaksi, jonka jälkeen voisi siirtyä työttömyyseläkkeelle. On niitä, on tavattu!

Tulipa pitkä rutina, epätyypillinen meikäläiselle. Mutta kiitos, jos jaksoit lukea.

Äänestä

Nuorena menin naimisiin ja mieheni äiti oli passannut pojat ja tottakai mieheni vaati samaa minulta,kun oli oppinut siihen.Olosuhteiden pakosta arjen pyöritys jäi kyllä minulle,mieheni oli paljon poissa työnsä vuoksi.Minulle tuli siinä tilaisuus opettaa pojat kotitöille,vaikka mieheni ilkkui joskus pojille "akkain töistä".Pojista tuli miehiä jotka osaavat kotityöt ja ovat nyt sanoneet minulle että hienoa äiti että opetit meidät tekemään nämäkin työt.Toinen poikani asuu kahdestaaan pienen lapsensa kanssa,ja hän niitä taitoja on kyllä eniten tarvinnut,ja hyvin ovat pärjänneet.Mukava poikien luona on piipahtaa ja nähdä että koti on siisti ja elämä muutenkin kunnossa.Asun nyt itse yksin,"kasvoimme" mieheni kanssa eri suuntiin,eli olin jo ollut vuosia yksinhuoltaja,minun elämääni ei muutosta tullut.Vuosien jälkeen ex-mieheni sanoi että olen kasvattanut hienot pojat,hyvältä kuulosti,se oli paljon häneltä sanottu.

Äänestä

on lopulta vihainen eli oma syy kun "käenpoikaa"hoivasin ja lopulta kävi hyvin eli luotin häneen ja itseeni:päästin irti1

Ehkä hän tunsi olevansa häkissä lopulta koska tais olla liian kiltti hänkin.

En syytä enää enkä ole katkera,mutta elämä osaa kouluttaa,näköjään :)

Äänestä

tämän jauhamisen eli ei tietenkään kiltteys ole huono asia mutta ei saa elää koko ajan muiden ehdoilla vaan pitää osata sanoa myös :Ei!

Hyvää joulun odotusta kaikille!

Äänestä

Ei taida olla kysymys ikäluokasta vaan aivan jostain muusta. Isäni lähes 90, osaa hoitaa oman huushollinsa niin hyvin, että siinä olisi esimerkkiä monelle naisellekin. Oma miehenikin osasi kodinhoidon ja ruoanlaiton jopa leipoi mielellään, vaikka hänen isänsä mielestä hänen ei olisi pitänyt osallistua niinhin hommiin ollenkaan. Appiukko olikin sovinistisika, joka karjui humalassa käskyjään tekemättä sen enempää miesten- kuin naistenkaan töitä. Omalle pojalleni on ollut ainakin oma isä hyvä esimerkki, mutta häntä ei ole satu osallistuman koskaan mihinkään. Jos joku yrittää väitää, etten ole yrittänyt, niin erehtyy. Kai se on jossain geeneissä, kun ei viitsi tehdä mitään. Sitten kävi vielä niin huono säkä ettei miniäkään ole mikään yliaktiivinen kotitalouskone, niin kyllä sitä huushollia monasti katsoo kauhulla. Olen tehnyt päätökseni, etten mene siivoamaan, jos eivät itse huomaa mitään, niin hukkukoon paskaa.

Äänestä

Älä yleistä. Joka ikäluokasta löytyy miehiä joka lähtöön. Mieheni tekee todella herkullista ruokaa, leipoo kun ehtii, pesee pyykkiä, pesee ikkunamme, imuroi, pesee joskus lattiatkin jne jne, kuten myös poikani. Ainoa homma, jota mieheni ei tee, on silittäminen! Tämä ei tarkoita sitä, että itse makaan sohvalla vaan että jaamme kaikki kodissa esiintyvät ja kotiin liittyvät tehtävät.

Myönnän toki, että on tullut yhä yleisemmäksi, että miehet jakavat kotityöt vaimonsa kanssa, mutta tämä koskee ehkä yli 25-vuotiaita (noin). Sitä nuorempien joukossa löytyy kyllä yllättävää uusavuttomuutta, mutta huom. ei ainoastaan miehillä vaan myös naisilla! Onko joku muu tehnyt saman havainnon?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

J.L.Runeberg kirjoitti:

Uusavuttomuus.. sanoisin että kaikkein avuttomimpia ovat suurten ikäluokkien miehet. miten voi olla edes mahdollista etteivät nämä yhteiskunnan tukipilareina itseään pitävät " äijät" osaa edes vaatteitaan pestä, ja vaativat ko. osaamista nykypolvelta? puhumattakaan ruoan laitosta! ei mitään tajua. Itse, 35 v. mies, kahden lapsen yh. isänä, katson asiaa kokolailla läheltä. heidän vanhempansa eivät liene opettaneet poikalapsilleen pienimpiäkään elämän perusedellytyksiin kuuluvia asioita. Voiko asia olla näin? Osaavatko mielestänne, yleisesti ottaen, suurten ikäluokkien miehet tehdä yleensäkään mitään muuta kuin laiskotella työmaalla odottaen seuraavaa tiliä ja eläkepäiviä? kotona he ovat aivan pulassa jos muija on kipeänä viikon. Ko. ikäryhmän leskimiehet seuraisivat vaimojaan varsin pian ilman lapsiaan jotka pesevät pyykkinsä ja siivoavat kerran kaksi kuukaudessa. surkeata. kyllä "nykymiehet" n. 25-40 v. sentään ovat ammattitaitoisia, tunnollisia ja osaavia miehiä näihin passaukseen tottuneihin mitäänsaamattomuuksiin nähden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu