Tutkimus

Nyt pitää ihan miettiä tarkkaan...

1. Minusta haltiat ovat onnistuneita. Riski heidän muuttumisestaan elokuvassa jotenkin "keijumaisiksi" ja yliluonnollisiksi oli suuri. Onneksi Jackson on onnistunut pitämään heidät sellaisina kuin he ovat; kuolemattomina, taianomaisina, muttei kuitenkaan liian. Sekä ruumiillisina että henkisinä olentoina.

2. oma suosikkini on ykkösosassa Arwenin pako Rivendelliin. Siinä kohtaukset on leikattu hyvin ja ne sopivat täydellisesti musiikin kanssa yhteen. Ensin näkyy pelkkä Arwen ja puolitajuton Frodo hevosen selässä. Sitten musiikin kiihtyessä pikku vilauksia Sormusaaveista. Sitten ikäänkuin yleiskuva: pakenija ja "The Nine". Sitten lähikuvia sormusaaveista ja Arwenista. Todellinen tunnelmaa luova kohtaus. Ainakin minulla syke kiihtyy aina kun näen sen. Onnistunut kohtaus siis.

3. En pidä siitä, että Faramirista on tullut ahne elokuvassa ja täysin erilainen kuin kirjassa. Minusta kohtaukset itsessään ovat onnistuneita, enkä saa mieleeni yhtäkään joka olisi iskenyt silmään. Siis elokuvallisesti ajateltuna.

4. On hyvä että Tom Bobadil ja muut juonenkulun kannalta "tarpeettomat" osiot on poistettu. Kirjassa niillä on paikkansa, mutta elokuvaan ne eivät sovi.

5. ei tule mieleen mitään mikä puuttuisi, mutta Haldirin kuolemasta en pitänyt.

6. Yleinen tunnelma, kiinnostavuus, täydellinen näyttelijäkaarti, lumoavat maisemat ja yksityiskohdat, upeat taistelut ja kaikkien olentojen "aitous". Mikään ei tunnu muoviselta tai keinotekoiselta.

Olepas hyvä :)

1.Jackson on onnistunut loistavasti säilyttämään tarinan hengen,josta olen erittäin iloinen!

2.Niitähän on lukemattomia,mutta Gandalfin vajoaminen Moriaan Balrogin kanssa on loistavasti toteutettu.Samoin kaikki Frodon,Samin ja klonkun yhteiset kohtaukset ovat myös loistavia.

3.Haltioiden saapuminen Ämyrilinnaan(?)on outo veto Jacksonilta.

4.Arwenin ja Frodon pako kahlaamoille,yhdeksän takaa-ajamina.

5.Eipä nyt tuu mieleen...kyllä siinä kaikki olennainen on mukana.

6.Elokuvan tunnelma ja tekijöiden omistautuminen trilogialle on mahtavaa.

Hmm, olisi hyvä täsmentää tarkoitatko director's cutia vai teatteriversiota.

1. Ensimmäisessä osassa homma toimi. Vaikka melkoinen määrä kohtauksia oli ryssitty ylilyönneillä ja umpimähkäisllä lisäyksillä (etenkin Moriassa) ja teatteriversiosta puuttui lahjojen jako Lorienissa, millä sentään on huomattavasti merkitystä toisesa ja kolmannessa osassa juoni kulki hyvin ja Sormuksen kuvaaminen itsenäisenä toimijana oli hyvä keksintö.
Toinen on lähinnä vitsi. Nopeat leikkaukset juonesta toiseen eivät lainkaan auta tunnelman luomisessa, ja sitäpaitsi ryssittyä materiaalia on paljon enemmän.

2. Ensimmäisessä osassa on noin yksi onnistunut Moria-kohtaus - se jossa Frodo ja Gandalf puhuvat Klonkusta. Tässä tapauksessa dialogin siirtäminen toiseen kohtaan toimii erinomaisesti.
Toisesta osasta niitä toimivia kohtauksia pitääkin sitten etsiä urakalla. Hm. Eowynin häkkipuhe toimii suht hyvin (Eowyn ja Meduseld onkin suunnilleen ainoat onnistuneet Rohirrim-kohtaukset koko filmissä). Myös Iltaruskon Ikkuna toimii Faramirin "mahdollisuus näyttää, millainen mies olen"-riviin asti eikä sitten yhtään sen pidemmälle. Murrin.

3. Entkäräjien muuttaminen toisessa osassa ryssi totaalisesti sekä entti- että Ämyrilinna-juonien logiikan. Ensinnäkin, kun entit kuitenkin hävittävät Rautapihan, heidän päätöksensä tulee erittäin äkillisenä ja epäluonteenomaisen hätäisenä. Rohirrim kokonaisuutena on pettymys - tämäkö on olevinaan soturikansaa ja lyömätöntä kevyttä ratsuväkeä? Masentavaa. Eorl Nuori ja Helm varmasti pyörivät hautakummuissaan. Ja mitä ihmettä hevosille on tapahtunut?
Joka tapauksessa marssista Ämyrilinnaan (hyeenahyökkäys!) ja Ämyrilinnan taistelusta muodostuu naurettava näytelmä. Pitkä tasainen suora liuska linnan pääportille? _Sisäänpäin_ aukeavat lankkuportit? Jacksonin olisi kannattanut perehtyä edes alustavasti keskiaikaisen sodankäynnin taktiikkaan, niin edes marginaalisen asiantuntevat yleisön jäsenet olisivat säästyneet tältä kidutukselta. Paras kohta on vielä edessä, sillä jotenkin - huornien loistaessa poissaolollaan - noin 400 Ratsastajaa onnistuu tappamaan/ ajamaan pakoon 10 000 urukia. Loitsiko Gandalf kenties örkkiarmeijan heittäytymään miekkoihinsa, vai kenties kaivamaan itselleen joukkohaudat (loppuaikana kun ei valtavia örkinruhokasoja näy) ja vasta sitten heittäytymään miekkoihinsa, vai mitä oikein tapahtui? Luulisi että tämän kokoluokan elokuvassa sentään _joku_ tajuaisi antaa käsikirjoituksen luettavksi viisivuotiaalle lapselleen kuvatunlaisten järkyttävän suurien mokien välttämiseksi. ((Päättötutkimusta varten: ref: Evil Overlord List))
Haltiat Ämyrilinnassa olisin sulattanut jotenkuten, vaikka heillä olikin oma sota ovella, mutta preussilainen sotilasparaatimarssi on niin kaukana metsäläisistä, kevytjalkaisista haltiuoista kuin olla voi. Huoh.
Kirjassa Aragornin ja Arwenin rakkaustarina sai minut etsimään nenäliinapakettia, elokuvassa oksennuspussia. Ja mitä kummaa Arweinin "lähtö" Kuolemattomille Maille oikein oli? Arwen oli päätöksensä tehnyt kauan sitten, kun he vannoivat valan Dol Amrothissa. Ilmeisesti arvon puunaamatähtelöinen heitti kiukunpuuskan saadakseen itselleen esiintymisaikaa myös Kahdessa Tornissa.

4. Edellämainittu kohtaus Moriassa on esimerkki hyvästä muutetusta kohtauksesata. Valiettavasti niin monet muut ovat huonoja.

5. Sormuksen Ritarien teatteriversioon olisi ehdottomasti pitänyt sisällyttää lahjojen jako Lorienissa. Lähinnä Jacksonin vikana ei ole poisjättäminen vaan satunnainen lisäily ja muuntelu.

6. Sormuksen Ritarit ei ollut täydellisen surkea, ja se sai ihmiset lukemaan Tolkienia ja sitä kautta ehkä muutakin fantasiakirjallisuutta. Toivon totisesti, että kriittisiä kommentteja kuullet ja lukeneet ihmiset päättivät lukea kirjan itse ja varmistua asioista. Miinuksena vain, että leffan nähtyään kuvittelee todennäköisesti hahmot näyttelijöiden näköiseksi.

Summa summarum: leffat olivat pettymys, niistä on iloa lähinnä ruotimismielessä.