Työpaikkakiusattu

Miten voi auttaa lähimmäistä
Mikä on työntekijän oikeusturva, tai turva yleesäkään kun hän on joutunut työpaikkakiusaamisen - häirinnän kohteeksi.
Kiusaa ja häirintää tekee johtokunnan jäsen ja hänen työnantaja. Tähän liittyy myös muita johtokunnan jäseniä peläten ja varottellen työntekijää nostamasta asiasta kohua koska kyseinen kiusaa ylläpitävä henkilö on niin "herkkä" ihminen
Johtokunta ei ota kantaa tilanteeseen, ei uskalla - vaan hymistelee ja rukoilee.
Työntekijä saa sairaslomaa, muttei johtokunnan puheenjohtaja ei pysty/ osaa järjestää tuuraajaa. Ja ilman tätä työntekijää tai vastaavaa toiminta pysähtyy. Työntekijä on todella väsynyt ja sairas.
1215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuttu, hirveä tarina! Itse toimin niin, että menin työpaikkalääkärin luokse ja kerroin hänelle. Sain sairauslomaa ja sieltä otettiin johtokunnan puheenjohtajaan eli työnantajaan yhteyttä. Ei tepsinyt, puolusteltiin just samalla tavoin kiusaajaa. Sitten työpaikkalääkäri neuvoi ottamaan yhteyttä työsuojelupiiriin. Otin sinne yhteyttä ja sen jälkeen mulla oli "laki" takanani, sieltä tultiin työpaikalle työnantajaa tapaamaan ja siitä homma lähti rullaamaan. Kiusaaja tietty kielsi kaiken, mutta onneksi mulla oli työkaveri tukenani joka oli nähnyt kiusaamisen. kiusaaja teki itsestään marttyyrin, ei puhuttu kuin ihan pakolliset asiat. Neljän kuukauden kuluttua hän sanoi itsensä irti. Johtokunnan puheenjohtaja samaten kuin koko johtokunta on nyt ihan kivaa ja asiallista mua kohtaan, asiasta ei olla enää puhuttu, mutta nyt on taas hyvä olla. Eli: kiusaamiseen EI pidä eikä saa alistua! Jos ei ole työpaikkalääkäriä niin sitten yhteys työsuojelupiiriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viereltä seurannut kirjoitti:

Miten voi auttaa lähimmäistä
Mikä on työntekijän oikeusturva, tai turva yleesäkään kun hän on joutunut työpaikkakiusaamisen - häirinnän kohteeksi.
Kiusaa ja häirintää tekee johtokunnan jäsen ja hänen työnantaja. Tähän liittyy myös muita johtokunnan jäseniä peläten ja varottellen työntekijää nostamasta asiasta kohua koska kyseinen kiusaa ylläpitävä henkilö on niin "herkkä" ihminen
Johtokunta ei ota kantaa tilanteeseen, ei uskalla - vaan hymistelee ja rukoilee.
Työntekijä saa sairaslomaa, muttei johtokunnan puheenjohtaja ei pysty/ osaa järjestää tuuraajaa. Ja ilman tätä työntekijää tai vastaavaa toiminta pysähtyy. Työntekijä on todella väsynyt ja sairas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu