Olin jo pitkään ihaillut tuota Spice Girlsien suloäänistä laulajaa. Hänen pehmeät muotonsa korostivat hänen naisellista olemustaan upealla tavalla. Lopulta sain hänet valloitetuksi ja nyt vietimme kahden kuukauden yhdessäolon jälkeen salalomaa Pariisissa. Olimme pariisilaisessa luksusravintolassa illallisella (nimeä en voi kertoa). Illallisen päätyttyä Sporty antoi hellän pusun huulilleni. Jo tuolloin tunsin etumukseni pullistuvan, mutta se laski pian lähdettyämme liikkeelle.
Saavuimme hotellille ja avasimme viinipullon takkatulen ääressä. Kuiskailimme toisillemme korvaan hellyyksiä ja Sporty nuolaisi korvaani. Mietin oliko to merkki, että tänä iltana tulisi tapahtumaan. Kyllä se oli. Pian suutelimme kiihteästi ja vähensimme vaatetustamme. Puristelin Sportyn ihania rintoja ja hyväilin hänen koko vartaloan. Käytimme hotellihuoneesta löydettyä hierontaöljyä ja levitimme sitä koko kehoihimme, joka paikkaan. Tunnelma oli taivaallinen.
Penikseni oli jo tanakasti pystyssä. Hieman epäröiden Sporty otti sen suuhunsa. Emmehän olleet harrastaneet seksiä tätä ennen. Hetken päästä hän kuitenkin vapautuneen nuoli sitä pitkin vartta ja välillä työntäen sen kokonaan suuhunsa. Päädyimme 69-asentoon, ja kiimaisena nuolin Sportyn liki posliiniksi ajeltua suloutta.
Nyt oli yhdynnän aika. Olimme hotellin sohvalla, ja Sporty pyllisti minulle tarjoavasti. Työnsin penikseni sisään ja tunne oli mahtava. Puristin hänen pulleista pakaroistaan kiinni ja rauhassa työntelin menemään. Sporty voihki vaitonaisesti. Välillä vedin kaluni kokonaan pois Sportyn emättimestä, ja vartaloidemme olleena öljyttyjä sujahti kaluni ihan kuin sattumalta Sportyn anaaliin. Pelkäsin, että nyt olin mokannut koko homman, mutta Sporty vain voihkaisi entistä kovemmin ja pyysi jatkamaan. Sormillaan hän hyväili litisevää pilluansa. Jatkoin ensin hieman epäröiden lykkimistä anaaliin, mutta pian tuokin sulous tuli minulle tutuksi ja vapautuneena annoin mennä syvillä työnnöillä. Vetäessäni kullin kokonaisuudessaan pois Sprotyn anaalista, ruiskahti hänen pepustaan hieman ulostetta vatsalleni. En kehdannut sanoa tätä hänelle, ehkä tiesi homman itsekin. Työnsin nopeasti kullini takaisin anaaliin ja jatkoin pumppaamista. Sporty vapisi kiimasta. Paskan haju levisi, joten Sportynkin täytyi tietää mitä vatsallani oli. Pumppasin ja pumppasin, ja lopulta taas aioin vetää komeuteni ulos pepusta. Edellisestä kerrasta viisastuneena, vedin kehoni samalla sivuun Sportyn anaalin kohdalta, kun vedin kullini ulos. Yks, kaks ja nyt.. Sportyn pyllystä lensi noin metrin ripulinsekaisena norona ulostetta sohvalle, ja hotellin lattialle saakka. Ensin olin hieman hämilläni, mutta sitten näky tuntui kiihottavan minua. Tartuin oikealla kädelläni paskaiseen kulliini tehdäkseni muutaman runkkausliikkeen. Voiko tämän romanttisempaa iltaa enää olla, mietin hiljaa mielessäni..
Pidittekö, OSA II seuraa mikäli haluatte..
Sporty ja minä.
OSA I
2
6018
Vastaukset 2
- hahahaaaa
Mitä jos kävisit pesulla, samalla sporty lempattais ulos hotellista ja ginger spice tulis jatkamaan sinne suihkuun ilman pissakakkajuttuja.
- Porky Spice
Sitä pullukkaa voisit vetäistäkin unissas saparon alle.
PS. Tää palsta ei ole mopoikäisille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.291216Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke581005Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63933- 54883
- 51771
- 65748
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍81706Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le38678- 82672
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su30615