Ette sitten oikein onnistuneet tavoitteessanne ainakaan minun kohdallani. Olen nimitäin muuttunut siitä hiljaisesta kiltistä ihmisestä paljon vahvemmaksi. Se ei tarjoita sitä, että alkaisin ammuskella viattomia ihmisiä tai päättäisin päivänä itse. Ei todellakaan.
Minulla on tavoitteita elämässäni ja olenkin menestynyt varsin hyvin. Minulla on uusia ystäviä, opiskelen ammattiin, joka on parempi kuin sopiva kaikin puolin. Ei voi valittaa.
Mutta katsokaapa itse peiliin kiusaajat. Te ette tule onnistumaan elämässänne. Olette niitä työelämän juoksupoikia, jotka yrittävät päästä eteenpäin onnettomassa elämässä. Ryypätkää vaikka ne viimeisetkin "viisauden" rippeet aivoistanne.
Hah Hah Hah.
Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Minulla on tavoitteita elämässäni ja olenkin menestynyt varsin hyvin. Minulla on uusia ystäviä, opiskelen ammattiin, joka on parempi kuin sopiva kaikin puolin. Ei voi valittaa.
Mutta katsokaapa itse peiliin kiusaajat. Te ette tule onnistumaan elämässänne. Olette niitä työelämän juoksupoikia, jotka yrittävät päästä eteenpäin onnettomassa elämässä. Ryypätkää vaikka ne viimeisetkin "viisauden" rippeet aivoistanne.
Hah Hah Hah.
Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinusta ei luultavasti tule koskaan tulemaan yhtään sen suurempaa juoksupoikaa kuin kiusaajistasikaan.
Itseasiassa ns. normaalilla ihmisellä on suuremmat todennäköisyydet pärjätä hyvin elämässään kuin näillä kiusaajilla. Heillä on suurempi todennäköisyys alkoholisoitua ja olla aggressiivisia myös myöhemmällä iällä. Myös perhettään kohtaan.
Minuakin kiusattiin useita vuosia, sekä fyysisesti että henkisesti ja rankkaa oli - pahimmillaan olin aivan yksin enkä edes saanut pelkoni takia sanaakaan suustani, pelkäsin sosiaalisia tilanteita, yksinkertaisesti: pelkäsin hirvittävästi!
Onneksi nyt on tilanne toinen. Olen alalla, jossa jatkuvasti tapaan uusia, mielenkiintoisia ihmisiä, puhun paljon (ja varsinkin suht. suurille yleisöille, mikä on todella kehittävää), matkustelen ja... nautin siitä mitä teen (vaikka oikeastaan en ole vielä edes valmistunut ;))
Mikä on minulle tärkeintä??
Se, että itse koen menestyväni - se, etten enää pelkää ja saan tavata uusia ihania ja joskus vähemmän ihania ihmisiä (mutta jostain syystä kukaan ei ole uskaltanut aukoa päätään minulle, ainakaan vielä...)... tärkeintä on, että nautin elämästä, kerrankin!
Minulle on AIVAN SAMA mitä entiset kiusaajani tekevät! Olkoot (tosin joitakin mielenkiintoisia juoruja on korviini kantautunut, mutten ole jaksanut ottaa niihin kantaa, varsinkaan kun niiden paikkansapitävyys on mitä on).
Katson, että olen onnistunut elämässäni.
Jos kiusaajien tavoite oli aikanaan tehdä (koko) elämäni vaikeaksi (kuten he myös melko suoraan silloin minulle sanoivat!!!) - ovat he todellakin epäonnistuneet. Se, miten heillä menee, ei kuulu minulle. ONNEKSI!
Mutta muistoja sitä kantaa mukanaan kaikesta huolimatta. Menestyksestä huolimatta... mutta jos tarjolla olisi pieni pinkki pilleri, joka tuhoaisi kaikki epämiellyttävät vanhat muistot, en ottaisi sitä, koska kuitenkin kaikki se vuosien haukkuminen ja hakkaaminen sisuunnutti ja antoi mukaan myös pienen ripauksen näytön/kostonhalua. Rakentavalla tavalla. Ei kouluammuskelija-tyyliin. Lämpimät kiitokseni kiusaajilleni... muistelen teitä erityisellä lämmöllä ;) ;)
Sama täällä! Muakin kiusattiin ala-asteen lopulla ja yläasteen tietyissä vaiheissa mut kiusaajat epäonnistui. Nyt oon muuttunut vahvemmaksi ja sosiaalisemmaksi ihmiseksi :)
Ihan sama mitä kiusaajille kuuluu. Toivoisin että huonoo mut samapa se. Mun puolesta saa olla huonossa omatunnossa loppuelämänsä!
Muistot on tallella enkä niitä haluisikaan unohtaa! Kun muistaa miten väärin on tullu kohdelluksi nii muistaa miten elämä on nyt kivaa :)
Mitä siitä sanoisi. Kiusattu arvioi jälkeenpäin menestymistään kiusaajien menestymiseen. Ja varmaan päinvastoinkin. Ei mikään mukava tunne siitä että minun kilpailukykyäni on vahingoitettu kiusaamalla minua.