Retu ja Jaska päättivät lähteä viikonlopuksi Viking Linen risteilylle tukholmaan. Kamat pakattuina ja liput taskussa miehet astuvat laivaan. Muutaman tunnin päästä miehet ovat nousuhumalassa baarissa kilistelemässä tuoppeja, kun kaksi hemaisevan kaunista naista tulee silmää iskien vihjailemaan. Realisteina ja vapaina miehinä kaverukset ymmärtävän tämän olevan harvinaislaatuinen tilaisuus, joka tulee hyödyntää. Miehet viettävät villin yön naistensa parissa ja aamulla unohtavat koko yön. Muutaman päivän jälkeen tapahtuneesta Retua on vaivannut punainen rengas peniksensä tyvessä, joka ajaa miehen lääkärin puheille. Odotushuoneessa Retu havaitsee risteilykaverinsa Jaskan tulleen myös vastaanotolle. Kaverukset yllättyvät nähdessään toisensa lääkärin luona. Retu kysäisee miksi Jaska on tullut tapaamaan lääkäriä, hieman nolona Jaska kertoo hänellä olevan outo punainen mustelmaa muistuttava rengas peniksen tyvessä. Retu hämmästyy ja kertoo hänellä olevan sama pulma. Varmuuden vuoksi miehet vertailevat jälkeä, ja toteavat näiden olevan identtiset. Lääkäri huutaa Jaskan sisään. Hetken päästä mies astuu huoneesta huolettomana ja toteaa ettei se ollut mitään lähtien pois hymyillen. Retu helpottuu. Lääkäri huutaa Retun sisään. Helpottunuta Retua ei edes häiritse lääkärin sörkkiminen sillä hän tietää kaiken olevan kunnossa. Hetken jälkeä tutkittuaan, lääkäri toteaa, valitettavasti peniksessäsi on kuolio, joudumme amputoimaan. Retu kauhistuu ja kysyy miksi Jaska sitten kertoi asian olevan mitätön. Lääkäri katsahtaa kulmiensa alta ja kysyy hieman närkästyneenä:
-luuletko etten erota kuoliota, huulipunanjäljestä?
Kaksi miestä ruotsin laivalla
Vanha hyvä vitsi....
0
4515
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423068- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271880- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871555Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401445- 391350