Voi voi

Onko muita joilla on edessä valinta töihin vai jääkö kotiin? Itselläni loppuu ens kuussa äitiysloma. No aijemmin jo ilmoitin palaavani töihin, mutta on nyt tullut tunne etten halua vielä palata. Minulla on kolme lasta. Ja tiedän että tämä viimeinen on viimeinen koska raskaus ja synnytys kamalia. Työpaikkani on ´pieni yritys. Josta ei olla pidetty kuin múutaman kerran yhteyttä. Ei tullut edes kutsua pikkujouluihin vaikka tiedän että viime vuonna oli yksi pikku jouluissa vaikka oli silloin äitiyslomalla. "pikku pomo" oli vaihtunut. Hän hoki minulle koko ajan että pienten lasten vanhempina on varmaan kaikkia muutoksia. Hoki koko ajan sitä kun lapset pieniä... ja muutenkin oli ilmapiiri muuttunut. varsinainen pomo ei ole pitänyt yhteyttä sen että kävi katsoon kun lapsi synty kotona kävi silloin. Odotus aikana kun olin tipassa oli pomo kieltänyt käymästä muiden mua katsomassa. Eli tiedossa ei enään se sama työpaikka kaikki on muuttunut. Siksi olenkin miettinyt jos olisin kotona vielä kevään. saisin tämän viimeisen pienokaisen isommaksi. Mitä te muut tekisitte olen niin yksin ajatusteni kanssa.
2292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jäisin kotiin, jos se vaan taloudellisesti on mahdollista!Lapset on pieniä niin vähän aikaa.Varmasti elämäsi on rikkaampaa, kun töissä ollessasi,jaksat panostaa lapsiisi enemmän,kun kaikki puhti ei mene töissä.Lapsesikin ovat varmaan paljon onnellisempia, kun äiti on kotona.

Äänestä

meillä tyttö nyt 10 kk. Isoveli on 8 v. Mies sanoi että meillä ei riitä rahat jos jään kotiin. Minä itse en edes ajatellut töihin menoa. Kun lapset on tehty, ne hoidetaan kotona mahdollisimman pitkään. Meillä se tarkoittaa että menen töihin joko tytön ollessa 2 v tai 2,5 v. Ennemmin minä myyn asunnon että saadaan rahaa, kun laitan pienen vauvan tarhaan tai mihin tahansa hoitoon. Pienellä vauvalla on kaikista paras olla äidin kanssa kotona kun tarhassa. Ei työpaikka yhtä ihmistä kaipaa, kyllä työt hoituu aivan varmasti. Enemmän se lapsi tarvitsee sinua kun työpaikka. Ja minulle lapsi on tärkeempi asia kun työ. Tein miehelle selväksi asian ja sen jälkeen ei asiasta ole tarvinnut keskustella. Sitäpaitsi toimeen tulee kun pihistää. Me voidaan elää vähän niukemmin tää aika kun olen kotona, mutta se aika on varmasti antoisampaa kuin töissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätä elämää kirjoitti:

Onko muita joilla on edessä valinta töihin vai jääkö kotiin? Itselläni loppuu ens kuussa äitiysloma. No aijemmin jo ilmoitin palaavani töihin, mutta on nyt tullut tunne etten halua vielä palata. Minulla on kolme lasta. Ja tiedän että tämä viimeinen on viimeinen koska raskaus ja synnytys kamalia. Työpaikkani on ´pieni yritys. Josta ei olla pidetty kuin múutaman kerran yhteyttä. Ei tullut edes kutsua pikkujouluihin vaikka tiedän että viime vuonna oli yksi pikku jouluissa vaikka oli silloin äitiyslomalla. "pikku pomo" oli vaihtunut. Hän hoki minulle koko ajan että pienten lasten vanhempina on varmaan kaikkia muutoksia. Hoki koko ajan sitä kun lapset pieniä... ja muutenkin oli ilmapiiri muuttunut. varsinainen pomo ei ole pitänyt yhteyttä sen että kävi katsoon kun lapsi synty kotona kävi silloin. Odotus aikana kun olin tipassa oli pomo kieltänyt käymästä muiden mua katsomassa. Eli tiedossa ei enään se sama työpaikka kaikki on muuttunut. Siksi olenkin miettinyt jos olisin kotona vielä kevään. saisin tämän viimeisen pienokaisen isommaksi. Mitä te muut tekisitte olen niin yksin ajatusteni kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu