olen saanut isyyden tunnustamisen/ elatussopimuksen tekemisen jälkeen kunnalta aina elatustuen. isä jätti maksamatta.
homma toiminut hienosti näin, 4.vuotta.. eli kunnalta elatustuet tulleet ihan ajallaan.
mutta, nyt sitten lopetettu.
syyksi annettiin kun asiaa tiedustelin tänään, kun huomasin että elatustuki oli tulematta. että isällä on verotuloja sen verta että pystyy maksamaan. miksi tätä ei minulle aiemmin informoitu? mitään päätöstä lopettamisesta en ole saanut.
nyt sitten pitäisi kunnan mielestä etsiä isä käsiin ja pyytää maksamaan. näin juuri, mutta yritin kyseiselle ihmisille sanoa, että en tiedä missä lapseni isä menee.. kun ei sillä ole osoitetta, ei puhelin numeroa. ei edes väestörekisteri tiedä. ota tässä nyt sitten isää kiinni... ihan sama kuin neulaa etsisi heinäkasasta. lapsen isän kanssa ei olla oltu tekemisissä 4-vuoteen. (isän oma päätös) älkääkä neuvoko että sukulaiset... lapseni isän sukulaiset eivät minulle kerro lapseni isän olinpaikkaa, ei mitään. testattu on useasti. pyytävät että jätän asiani heille, niin he toimittavat eteen päin. mutta tuskin kertovat eteen päin. eli turhaa. ja turhaa muutenkin sillä lapseni isä ei maksa oma ehtoisesti senttiäkään lapselle.
onko tämä teko ihan laillinen? minulle ei ilmoitettu mitään lopettamisesta. saako näin tehdä laillisesti?
tuntuu hiukan kummalliselle... että näin joulun alla saa vielä alkaa riiteleen kunnan kanssa, ja etsimään kadonnutta isukkia... eli salapoliisiksi on ryhdyttävä, kaiken kiireen keskellä.
onko ja saanko takautuvasti sitten tämän joulukuun elatustuen takaisin?
vai jäädäänkö häviölle... eli lapseni jää saamatta joulukuun elatustuen.. ?
kunnalta en saanut mitään irti, neuvoi vain etsimään isän käsiini, että uusi sopimuskin olisi tehtävä... minullekko se kuuluu leikkiä salapoliisia? etsiä lapseni isä? en tiedä sitäkään asuuko koko mies ees suomessa... että todella hankalaa.
ja kyllä ottaa päähän koko juttu.

Vastaukset 7
Vanhimmat
sulle ja periä se sitten siltä isukilta. Ilmeisesti ei ole ulkomailla kun kerran on niitä verotuloja. Ota uudelleen yhteyttä sinne kuntaan ja vaadi rahojasi.
Kyllä sun pitää saada myös joulukuun elatustuki takautuvasti.
Elatustukea maksetaan lapselle, jonka elatusvelvollinen vanhempi on laiminlyönyt elatusavun maksamisen tai ei pysty maksamaan sitä. Elatustukea saa myös lapsi, jolle ei ole voitu vahvistaa isää. Tukea maksetaan lisäksi silloin, kun elatusapu on määrätty pienemmäksi kuin elatustuki. Täysimääräinen elatustuki on 129,91 euroa kuukaudessa lasta kohti vuonna 2007. Indeksikorotuksen lisäksi tukeen tehtiin vuoden 2007 alusta tasokorotus. Elatustuen maksaa kunta. Kunnan maksama elatustuki peritään MAKSUN LAIMINLYÖNEELTÄ ELATUSVELVOLLISELTA takaisin.
Siis ei kunta voi lakata maksamasta elatustukea, sillä kunnan kuuluu se periä elatusvelvolliselta, ei suinkaan sinun! Tee nyt pikaisesti OIKAISUVAATIMUS asuinkuntasi elatustuen maksajalle, eli sosiaalitoimistoon!
nykyinen mieheni, jolla on 15-vuotias lapsi.Erosi lapsen äidistä 11 vuotta sitten.Isä yritti saada lasta silloin itselleen sosiaalitoimen kautta, koska äiti joi jo tuolloin rankasti ja lähti usein omille reissuilleen,jättäen lapsen usein yksin..tai miehen
isovanhempien hoidettavaksi,lapsi oli alle kouluikäinen.
Isä ei siis saanut lasta/huoltajuutta itselleen, koska kyseisen kunnan sosiaalitoimessa oli virkailija sitä mieltä että"äiti kykenee lapsestaan huolehtimaan".
Lapsi kertoi tarinansa,jopa itki sosiaalivirkailijoille kertoessaan millaista hänen elämänsä on äidin luona.
Äidillä vaihtui tiuhaan miesystävät, ja elämä oli kovin rikkonaista juomareissujen sekä jatkuvien muuttojen vuoksi.Häätöjä seurasi, kun työelämässä äiti ei kyennyt käymään,ja vuokratkin jäivät siten maksamatta.
Tilanne muuttui, kun 3vuotta sitten...äidin luo oli tullut kaksi kotihälytystä viikon sisällä.
Silloin vasta sosiaalivirkailijat antoivat lapsen muuttaa isälleen.
Heillä on voimassa yhteishuoltajuus, joka ei kylläkään toteudu millään tavalla.
Äiti ei ole kykenevä osallistumaan lapsen elämään, tärkeintä on saada juomiseen rahaa...joten,
Siksi hän ei ole maksanut päivääkään elatusmaksuja lapsestaan.
Äiti ei suostu allekirjoittamaan paperia, jolloin
lapsi saisi sen mikä hänelle lain mukaan kuuluu...eli ELATUSMAKSUn.
Isä vastaa kaikista kuluista,ilman elatustukea kunnaltakaan.
Eri kunnat,ovat tapelleet lapsen "äidin" kanssa jo kaksi vuotta siitä "kenen"pitäisi elatusmaksuja maksaa.
Tuo "äiti"on siis 46-vuotias,ei aivan nuori enää..silti hän ei allekirjoita mitään sopimusta koska joutuisi maksamaan lapselle kuuluvat maksut takautuvasti.On sentään kyse hänen ainoasta lapsestaan!
Me emme voi ymmärtää Suomen lakia,joka mahdollistaa moisen epäkohdan.
Lapsella on "lain mukaan" oikeus elatustukeen,ja etävanhempi on yhtä lailla elatusvelvollinen...mutta jos hän ei maksa,ei maksa lapsen asuinkuntakaan.
Ei kuulosta oikeudenmukaiselta.
..ellei ole edes sopimusta elatusmaksuista. Tietenkään ei maksa.
Eli ensin pitää tehdä se sopimus. Jollei sopimusta saada aikaiseksi sopimalla, ainoaksi vaihtoehdoksi jää määräyksen hakeminen oikeusteitse.
Äiti ei tietenkään joudu maksamaan takautuvasti maksua jota ei ole edes sovittu. Maksuvelvollisuus alkaa vasta sopimuksesta (tai oikeuden määräyksestä).
Jos sopimus on ollut määräaikainen ja nyt päättynyt, et ole oikeutettu elatustukeen. Tarkoittivat varmaan, että sinun pitää etsiä isä käsiisi, jotta saadaan uusi sopimus aikaiseksi ja alat taas saada tukea.
Todellakin, jos teillä ei ole voimassa olevaa elatussopimusta, niin et tietenkään saa rahaa. Eipä tullut mieleenikään, että sopimus olisi tehty vain määräajaksi, mutta niinhän se tietysti on. Yksi tuttavanikin on tehnyt määräaikaisen sopimuksen. Siis nyt kipin kapin uutta elatussopimusta tekemään!
Mieheni on siis kahden vuoden ajan tuota raha asiaa eteenpäin viedä,mutta sossut eivät ole saaneet asiaa eteenpäin hoidettua.Sanoneet vain lapsen isälle että "asia on hoidossa,ja ratkaisu tulee pian".
Kunnes on huomattu, ettei asia siellä etene ja otettu uudelleen yhteyttä elatusasioita hoitavaan tahoon...sitten, kun otin yhteyttä oman alueen sosiaalitoimeen..vasta hän, selvittäessään asiaa lapsen äidin asuinkunnasta..hän totesi,että asia on vietävä pikaisesti käräjille ratkaistavaksi.
Kukaan ei isälle ollut tuota neuvoa aiemmin antanut.
Nyt lisäharmina se, että mieheni joutuu matkustamaan naapurikaupungin oikeusaputoimistoon asiaa hoitamaan..koska tuo lapsen äiti on asiakkaana kaupunkimme oikeusaputoimistossa!
Käräjille siis matka etenee...ja jospa mies sais viimeinkin avun lapselleen.Toivossa on hyvä elää!