Asuntojen hinnat alamäessä Tukholmassa
Maanantai 10.12.2007 klo 19:13 (päivitetty ma 19:14) Kauppalehti
Asuntojen hinnat ovat laskeneet Tukholman keskustassa.
Asuntojen hinnat jatkavat laskua Ruotsin suurissa kaupungeissa. Jyrkimmin hinnat ovat laskeneet Tukholman keskustassa, mutta pudotusta on myös Malmössä ja Göteborgissa.
Tukholmassa asuntojen hinnat ovat pudonneet kolmessa kuukaudessa 8–9 prosenttia. Ruotsin kuumimmilla asuntomarkkinoilla Tukholman ytimessä hinnat ovat siten laskeneet kevään tasolle. Asiasta kertoo ruotsalainen talouden E24-internetsivusto.
Asumisoikeuden neliömetrihinnat on pudonneet lokakuusta parilla tuhannella kruunulla 54 000 kruunusta 52 000 kruunuun eli nykykurssilla reilusta 5 700 eurosta 5 500 euroon.
Asuntomarkkinoita ovat voimakkaasti leimanneet odottavat ja epävarmat tunnelmat. Hintakehitys on myös ollut epäyhtenäistä ja asuntojen sijainti ja kunto vaikuttavat oleellisesti hintoihin.
Asuntojen hinnat ovat viime kuukausien laskusta huolimatta nousseet koko Ruotsissa vuoden takaisesta. Keskimäärin hintojen nousu on koko Ruotsissa ollut noin kahdeksan prosenttia. Asumisoikeuden hinta on nyt keskimäärin vajaat 1,4 miljoonaa kruunua eli vajaat 150 000 euroa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko tietoa onko Ruotsi sotkeutunut subprime-ongelmiin?
noi sumlimet on tosi hyviä, vähän kolaa sekaan ni jo maistuu.