HUUMEPOLIISI

Siis koska homma ei toimi näin, niin kannattaisiko lakia ehkä muuttaa.

Nyt kuluu jumalaton määrä verovaroja huumerikolllisuuden torjuntaan.
Huumerikollisilla on silti rahaa maksaa lahjuksia poliiseille ja piiri pieni pyörii.
Rehelliset kansalaisetkin jotka haluavat hyötyä taloudellisesti voi ryhtyä vasikoiksi.
Huumeiden verkostomarkkinoinnin malli on tehokas.
Ensin houkutellaan joku pirikoukkuun sitten pannaan se myymään piriä ja myyntityöstä saa palkkana oman piriannoksensa. Hemmetin tehokasta.

Entäs jos valtio ottaisi bisneksen haltuun. Eli huumeita valmistaisi valtion laitos.
Jakelu olisi reseptiä vastaan apteekeista.

Hyöty tästä olisi, että aineet olisi puhtaita ja halpoja. Hoitoonohjaus helpompaa. Leimaantuminen ja ajautuminen rikolliseksi ja poliisin pelko jäisi käyttäjältä pois.
Tällöin myös koko huumebisnes katoaisi, koska laittomat ohi valtion monopolin välitetyt aineet olisi edelleen huumeita epäpuhtaita ja kalliita, kuten nyt.
Ne ovat kalliita, koska takavarikot eli hävikki on suuri ja jakelukanava ongelmallinen, järjestelmän sisäisen rikollisuuden ja epäluotettavuuden takia takia.

Samaten valtio saisi verotulot valmistamistaan ja myymistään aineista. Näillä verotuoloilla voitaisiin hoitaa riippuvuuksiin sairastuneita.
Kuten nyt jo tehdään alkoholikaupan ympärillä.

Kaikki tapaamani koviin aineisiin sotkeutuneet kiroaa ne alimpaan h...ttiin. Joten käytön yleistymen estyisi oikeanlaisella probagandalla aineita vastaan.

Alkoholi tulisi pikkuhiljaa hivuttaa samaan kategotriaan onhan se kaikkien aineiden kuningas ja kovian huume kaikista lopulta.

Jopa niin kova ettei sitä saatu eds kieltolailla pois markkinoilta.
Veristä oli taisto ja tosi raakaa. Kansa oli niin addiktoitunut alkoholiin, ettei sitä estänyt mikään.

Samaan aikaan sai heroiiniä ja alkoholia aapteekeista.
Heroiinin käyttö ei ollut yleistä eikä yleistynyt, mutta alkoholin käyttö kyllä.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei heroiini kiehtonut ihmisiä. Koska se ei tee sosiaaliseksi. Antaa vain rauhallisen ja hyvän olon tunteen. Ja hinta on liian kova siitä saatuun hyvään oloon. Viekkarit terveyden rapistuminen.

Heroiinin käyttö yleistyi vasta kun se luokiteltiin huumeeksi ja siitä tuli ns. kielletty hedelmä.
Käyttö aloitettiin underground piireissä.
Sitten sille luotu imago kovimpana aineena houkutti koviksia sitä kokeilemaan. Että kuka kestää etc.... Eli nuorison uhoa käytettiin hyväksi aineen markkinoinnissa. Huumevalistus eli pelottelu lisäsi vielä mielenkiintoa ainetta kohtaan.
Nyt jos sillekin vain luotaisiin luuseri-imago ja sitä siasi reppanat respalla apteekista niin eipä siihen moni uusi käyttäjä enää retkahtaisi.

Nykyinen homma eli päihdepolitiikka on niin hölmöläisten hommaa kuin vain olla.
Jumalattomasti rahaa palaa turhaan. Huumepolisiin johtokin jo rievien välistä antaa ymmärtää, että lakia tulisi muuttaa ja jotain radikaalimpaa tehdä.
11611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nyt ja tulevaisuudessa tuollaiset pilvenveikot saavat pössytellä aivonsa pihalle ainoastaan sumuisissa paskahuusseissa.

Äänestä
  • miten Joku pilvi tähän liittyy.
    Kirjoitin päihdepolitiikasta en pilven poltosta.

    Kannattaisiko sinun käydä jossain terapiassa hoidattamassa noita fobioitasi sekä harhaluulojasi.

    Mitä aineita olet käyttänyt, että mielesi on noin harhainen varmaankin bentsodiatsepaamia.
    Eli Diapameja ja tenoxeja etc... muita rauhoittavia "lääkkeitä".
    Jotka åpilkkoutuvat elimistössäsi heroiiniksi. Oho tiesitkö tuotakaan, että olet itse paha narkkari.



    opetella sisälukutaitoa.

    Äänestä

  • Sitä paitsi olen kannabisesta sitä mieltä, etä se on lopulta yksi pahimmista.

    Sen käyttäjät sitä puoltavat sen mietouden takia. Samaten koska se ei ole fyysisesti terveydellisesti haitallista.
    Sitä on helppo puolustaa, koska alkoholin suurkäyttö on ihmiselle paljon pahempi asia.

    Mutta olen nähnyt mitä se tekee ihmisille henkisesti.
    Hitaasti hiipivä päihde, joka pikkuhiljaa näivettää käyttäjänsä tunne-elämää.
    Sekä laiskistuttaa ja tuo lopulta apaattisen masennuksen kaltaisen tilan.
    Jossa aineen käyttäjä öllötelee olla, eikä hahamota olevansa pihalla yhteiskunnasta ja työelämästä etc... Koska se henkisesti lamaannuttaa.
    Siksi sitä vastaan tuleekin olemaan todella kova sota. Se on niin suosittua.

    Äänestä

Eihän kukaan ole mistään lahjuksista epäillytkään. Kannattais vähän miettiä mitä kirjoittelee.

Äänestä
  • Luokkakaverini on töissä huumepoliisissa.

    Kertoi sitten kostean illan päätteeksi, hieman tarinoita.
    Niin poliisikin on vain ihminen. Ei kaikki poliisit ole kirkasotsaisia moralisteja.

    Moni heistäkin oli opiskeluaikana kokeillut salaa joitakin huumeita etc...
    Napsivat rauhoittavia eli samoja bentsoja mitä katukaupassakin liikkuu.
    Raja on monilla aika hämärä ja hiipuva.
    Henkinen kantti pettää ja "pieniä" sortumisia helposti tulee.

    Sen ymmärtää, kun he ovat lähellä näitä "ihmisiä" jotka käyttävät, myyvät etc...
    Tunteet ja ihmissuhteet helposti syntyvät. sääli ja muut kaikki tunneskaalat sotkevat asioita.

    Ne lahjukset nyt ei aina ole niin suoria rahallisia, mutta palveluksia ja muuta sormien läpi katsomista enemmänkin.
    Mutta kyllä sitäkin tapahtuu. Juuri siitä syystä, että kaveri katsoo, ettei jotain pikkunilkkiä kannata riepotella, kaveri heittää vielä rahaa siihen, että jätettäs rauhaan, kun ei mitään niin pahaa ole tehnyt, niin houkutus on suuri.
    Moni sisällä epäilee sitä tapahtuvan, mutta siitä vaietaan




    Ei se todellakaan ole helppoa se työ. Kuulemma.

    Äänestä

...se kirjoittelee..

Melko erikoinen ajatuksenjuoksu sulla. Tavallaanhan tuo huumehomma on jo valtiolla, se vaan edellyttää, että hakeudut hoitoonohjaukseen, sen jälkeen alat saamaan pameja, tenoxia sun muuta lääkitystä vieroitusoireisiin, ahdistukseen ja univaikeuksiin. Tämä se on vaan kun se ei riitä käyttäjille. Tämä käyttäjäkaarti ei ole mitään fiksua porukkaa joka käyttää aineita viihdekäyttöön. Nämä ovat säälittäviä reppanoita, jotka pakenee omaa huonoa elämäänsä annos kerrallaan ja koko ajan suunta on alaspäin.

Pitää se raha edelleen jostain hankkia niihin kamoihin, vaikka kuinka olisi apteekista ostettavissa. Vai meinaatko, että kaikille haluaville annettaisiin mitä vaan ikinä mieleen tulee? Mistä ne verovarat silloin tulee? Ei nämä huumeidenkäyttäjät paljoa päivätöihin pysty. Et ole tainnut nähdä tosikäyttäjiä ikinä, kun ajatukset juoksee tuota tasoa.

Onhan tuo markkinointi tehokasta.. Tosin, tuo kuvaus on repäisty elokuvista...mutta meneehän se noinkin. Mutta mitä sitten? Mikä se pointti tuossa on? Helpottaisko se tilannetta, jos valtio myisi huumeet? Aina löytyy se halvempi kanava saada tavaraa ja kauppaa käytäisiin edelleen varjoissa. Kaman laatu pysyisi edelleen huonona ja ehkä vielä huonompana, kun alettaisiin jatkamaan apteekista hankitut aineet.

Erikoinen käsitys on myös noista kuvista, mitä käyttäjillä sun mielestä on eri aineista. Enpä usko, että kovin moni lähtee kokeilemaan heroiiniakaan ihan vain sen takia, että se olisi "kovien jätkien" aine. Veikkaan ettet sinä usko porttiteoriaan, mutta kyllä se sitä kanavaa kulkee monella käyttäjällä.

Joo, heroiinia, morfiinia ja amfetamiinia sai aikoinaan apteekista. Se oli sitä aikaa, kun ei tiedetty niiden todellisia vaaroja. Ei se huumeiksi luokitteleminen niistä tehnyt suosittuja. Siinä oli paljon muutakin ympärillä. Silloin kun oli kieltolaki, oli meilläkin melko erilainen yhteiskunta, ei ollut tarvetta viinaa kovempaan. Sen jälkeen on yhteiskunta muuttunut, oli lamat ja porukka ahtautunut kaupunkeihin - paha olo kasvanut. Viina ei riittänyt enää, vaan alettiin haistelemaan liimoja ja siitä eteenpäin huumeisiin kiinni.

Ollaan vissiin molemmat samaa mieltä, ettei huumeet ole hyvä juttu, mutta ei se mitään helpota jos vapautetaan huumeet apteekkiin. Kaupat ja uudet käyttäjät tulee kumminkin jostain muualta, ei ne lähde apteekkiin kyselemään, josko olis jotain, että sais viikonlopun käyntiin..

Rauhotuhan ja ajattele pintaa syvemmältä.

Äänestä
  • käytettiin psyykepotilaiden hoidossa muistaakseni vielä -70 luvulla ennenkuin huomattiin sen oudot negatiiviset vaikutukset LÄHDE -SPECTRUM.Muuhun ketjun sisältöön että Penn&Teller käsitteli Yhdysvaltojen huumeiden vastaista työtä ja miljardien sijoituksista huolimatta gramma hinta on pudonnut naurettavaksi mutta kadut ovat puhdistuneet,ei sijoittettujen rahojen takia,vaan pidempien tuomioiden takia.

    Äänestä

  • Pamit ja tenoxit ja muut kyllä ne viekkareihin käy. Kuten Subutex opiaattivieroitukseen. subutex luokitellaankin huumeeksi katukaupassa jo vaikkeis se edes päihdytä.

    Mutta mietipä mikä ero on diatsepaamin ja heroiinin. Elimistö muuttaa diatsepaamin heroiiniksi. Kas noin.
    Sama aine eri jakelukanavat.
    Käyttäjä kaarti vain on laajempi.
    "Tavallinen" ihminen ei koukutu niin helposti.
    Katsopa miten paljon esim. löydät "bentso" koukussa roikkuvien juttuja täältä netistä.
    Narkkarit pitävät vierottumista niistä pahempana kuin heroiinistä vierottumista. Tavallinen ihminen ei edes tiedä mitä tekee.

    Se sosiaalinen asema mikä huumeidenkäyttäjille väkisin tulee on pahin koukku.
    Kun olet siellä pohjalle niin olet.
    Vielä pahempi pohjalla olo on kun olet päihderiippuvainen ja rikollinen.
    Alkoholistillakin on jumalaton kipuaminen jos haluaa ylös pohjalta. Se kun ei vielä auta että on juomatta. Pitää löytää uudet sosiaaliset ryhmät, harrastukset, työ etc...
    Alkoholistien ongelma on että kun on aivot juotu kaurapuuroksi, niin morkkis on todella rankka tajuta se ettei enää kykenekään mihinkään.

    Eikä se ongelma ole huumeiden käyttäjillä mikään viinan riitämättömyys.
    Kyllä päihdeongelmainen vetää viinaakin siinä missä mitä tahansa muutakin. Se on korviketta siinä missä heroiinikin korviketta toisilleen ja pahalle ololle ja pakoa todellisuudesta.
    Ei niiden kovuudessa ole mitään eroa.
    Viinalla saa kuupan sammuksiin niin kuin herskallakin.
    Ongelma on syvemmällä. Joistakin vain tulee päihdeongelmaisia ja joistakin ei.

    Ei huumeongelma ratkea vaikka aineet laitettaisiin apteekkiin. Mutta valvonta ja hoitoonohjaus helpottuisi.
    Ja edes osa huumekaupassa pyörivästä rahasta työllistäisi oikeita ihmisiä eikä vain rikollisia.
    Ja onhan se selvää, että jos valvotusti tuotetaan jotain päihdettä, niin sen laatu on parempi. Tuotantokustannukset halvemmat, kun ei tarvitse salaa tehdä. Jakelutien rakenne.

    Eli laitonmaahan tuonti loppuisi kannattamattomana.
    Toki tuo mitä sanoit varmaan jatkuisi eli aineita myytäisiin eteenpäin.
    Mutta se ongelmahan on jo olemassa. Niitä myydään eteenpäin ja tuotetaan laittomasti salakuljetetaan laittomasti.
    Aika monta porrasta saataisiin valvontaan, jos markkinat otettaisiin valtion haltuun.

    Eniten pohdintaa varmaan ansaitsee, että lisääntyisikö muiden aineiden kuin alkoholin käyttö päihtymistarkoitukseen, jos muuta saisi apteekista.
    Kuten nyt jo moni tavallinenkin ihminen napsii bentsoja krapulaan. Eikä pidä sitä kovin ihmeellisenä asiana.

    Jotain muutosta kuitenkin olisi hyvä tehdä.

    Äänestä

Juuri noin minäkin ajattelen. Jos valtio ottaa huumekaupan hallintaan, kuten nyt on alkoholikin suhteen, niin tapahtuisi enemmän hyvää kuin huonoa.
Mm. huumekauppa ja kova rikollisuus sen liepeillä loppuisi, sillä vain raha siellä myyntipäässä lopultakin merkitsee, ei mikään muu.
Jos bisnes ei kannata, niin se loppuu, se on selvää kaikessa muussakin bisneksessä.

Pahoin koukussa olevat, eli ns. toivottomat tapaukset saisivat huumeita ilmaiseksi. Bileporukat ja muut satunnaiskäyttäjät, saisivat ostaa huumeita yhtä halvalla kuin alkoholiakin.

Alkoholiin ja sen haittoihin kuolee tuhansittain ihmisiä vuodessa, mutta silti sitä myydään laillisesti!! Jotain todella mätää Suomen huumepolitiikassa on.

Väärinkäytettynä tappavaa alkoholia myyvät saavat siitä laillista rahaa ja vähemmän tappavaa huumetta myyville langetetaan jopa 10- vuoden tuomioita!

Koska taistelu huumeita vastaan on jo kaikkialla hävitty, eikä sille mitään mahdeta, niin lainsäädäntöä on muutettava ja suurin osa huumeista pitäisi sallia ja myynti olisi pantava valtion valvontaan.

Huumepoliisit voisi samatien panna muihin hommiin, sillä se on loputonta taistelua tuulimyllyjä vastaan. Kun yksi reikä tukitaan, niin syntyy aina uusia, eli työ on lopultakin täysin vailla järkeä.

Äänestä

jalostetaanpa viellä vähän...

Jos sitten narahtaa jostain "rikoksesta" niin passitettas sitä suorittamaan uudella tavalla.

Valtio olisi lunastanut saaren ulkomereltä, sinne parakkeja ja keittiö.
Istumista suoritettaisiin "vapaana" ilman vartijoita.
Rajan super puuma kieroksellaan pudottaisi paaliin kaikenlaisia aineita ja nappeja ja seuraavalla ruokaa.

Saisivat kerrankin niitä "lääkkeitä" mitä haluavat ja niin paljon ,kun haluuvat.

Kun kakku ohi vapautuisi....

Äänestä

Onneksi nyt suuressa huumejutussa missä on miljonäärien lapset ja mallit ja jotain jengiväkeä mukana tuomiot tulee olemaan todella pieniä . Hallituksen pääpuolue on huumemyönteinen ja kannattaa aineiden käytön vapaustusta mm.poliisista vastaava ministeri Ohilato ,samoin pääosa oikeuden tuomareista on vihreää väkeä hekin joten tuomiot lienee linjassa .Poliiseista yhä suurempi osa on värvätty vihreistä ,niin suompeampia ollaan huumeisiin sielläkin ,olihan taannoin jopa poliiseja aarnio tapaus ,nyt vain joku epäilty lihashormooni kaupanmies mukana,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LAKKAUTETTAVA kirjoitti:

Siis koska homma ei toimi näin, niin kannattaisiko lakia ehkä muuttaa.

Nyt kuluu jumalaton määrä verovaroja huumerikolllisuuden torjuntaan.
Huumerikollisilla on silti rahaa maksaa lahjuksia poliiseille ja piiri pieni pyörii.
Rehelliset kansalaisetkin jotka haluavat hyötyä taloudellisesti voi ryhtyä vasikoiksi.
Huumeiden verkostomarkkinoinnin malli on tehokas.
Ensin houkutellaan joku pirikoukkuun sitten pannaan se myymään piriä ja myyntityöstä saa palkkana oman piriannoksensa. Hemmetin tehokasta.

Entäs jos valtio ottaisi bisneksen haltuun. Eli huumeita valmistaisi valtion laitos.
Jakelu olisi reseptiä vastaan apteekeista.

Hyöty tästä olisi, että aineet olisi puhtaita ja halpoja. Hoitoonohjaus helpompaa. Leimaantuminen ja ajautuminen rikolliseksi ja poliisin pelko jäisi käyttäjältä pois.
Tällöin myös koko huumebisnes katoaisi, koska laittomat ohi valtion monopolin välitetyt aineet olisi edelleen huumeita epäpuhtaita ja kalliita, kuten nyt.
Ne ovat kalliita, koska takavarikot eli hävikki on suuri ja jakelukanava ongelmallinen, järjestelmän sisäisen rikollisuuden ja epäluotettavuuden takia takia.

Samaten valtio saisi verotulot valmistamistaan ja myymistään aineista. Näillä verotuoloilla voitaisiin hoitaa riippuvuuksiin sairastuneita.
Kuten nyt jo tehdään alkoholikaupan ympärillä.

Kaikki tapaamani koviin aineisiin sotkeutuneet kiroaa ne alimpaan h...ttiin. Joten käytön yleistymen estyisi oikeanlaisella probagandalla aineita vastaan.

Alkoholi tulisi pikkuhiljaa hivuttaa samaan kategotriaan onhan se kaikkien aineiden kuningas ja kovian huume kaikista lopulta.

Jopa niin kova ettei sitä saatu eds kieltolailla pois markkinoilta.
Veristä oli taisto ja tosi raakaa. Kansa oli niin addiktoitunut alkoholiin, ettei sitä estänyt mikään.

Samaan aikaan sai heroiiniä ja alkoholia aapteekeista.
Heroiinin käyttö ei ollut yleistä eikä yleistynyt, mutta alkoholin käyttö kyllä.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei heroiini kiehtonut ihmisiä. Koska se ei tee sosiaaliseksi. Antaa vain rauhallisen ja hyvän olon tunteen. Ja hinta on liian kova siitä saatuun hyvään oloon. Viekkarit terveyden rapistuminen.

Heroiinin käyttö yleistyi vasta kun se luokiteltiin huumeeksi ja siitä tuli ns. kielletty hedelmä.
Käyttö aloitettiin underground piireissä.
Sitten sille luotu imago kovimpana aineena houkutti koviksia sitä kokeilemaan. Että kuka kestää etc.... Eli nuorison uhoa käytettiin hyväksi aineen markkinoinnissa. Huumevalistus eli pelottelu lisäsi vielä mielenkiintoa ainetta kohtaan.
Nyt jos sillekin vain luotaisiin luuseri-imago ja sitä siasi reppanat respalla apteekista niin eipä siihen moni uusi käyttäjä enää retkahtaisi.

Nykyinen homma eli päihdepolitiikka on niin hölmöläisten hommaa kuin vain olla.
Jumalattomasti rahaa palaa turhaan. Huumepolisiin johtokin jo rievien välistä antaa ymmärtää, että lakia tulisi muuttaa ja jotain radikaalimpaa tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu