Kirjoittelin aiemmin palstalle koskien lapsen elatuksentarvetta, joka määräytyy siis käräjäoikeuden tuomarin päätöksen mukaan ( ja tämä jaetaan vanhempien kesken ).Jos siis näin valitettavan pitkälle asioissa on jouduttu menemään. Ohjeena jokaisella tuomarilla on mielivaltaisesti joka OM:n ohjeet tai Stakesin ohjeet, ehkäpä vielä joku muu.
Ryhdyin asiaa selvittelemään soittamalla lapsiasiavaltuutetun kansliaan, keskustelin asianajajan kanssa siitä ja sain tietää, että useat muut olivat pohtineet myös, miten on mahdollista, että käräjäoikeuden tuomari ITSE päättää lapsen elatuksentarpeen suuruudesta, eikä kaikilla tuomareilla määrä perustu samaan pohjaan.
Tämä on siis yleisesti havaittu epäkohta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa lähivanhempi joutuu maksamaan ylimääräiset menot , ja etävanhemman ei tarvitse osallistua niihin. TAI jos elatuksentarve on määritelty huomattavasti suuremmaksi, niin etävanhempi osallistuu kuluihin
ENEMMÄN kuin todellisuudessa pitäisi.
Ja tämän mahdollistaa siis ainoastaan käräjätuomarin itsemääräämisoikeus!
Käsittelin asiaa aiemmin lapsen tasa-arvoisesta näkökohdasta toisiinsa nähden. Mutta todellisuudessa se koskettaa myös kaikkia eronneita vanhempia, jotka pohtivat elatustarpeen suuruutta. Sosiaalitoimisto toimii OM:n ohjeiden mukaan ( pitäisi ) , mutta käräjäoikeudessa 0-4 vuotiaalle elatustarpeen suuruudeksi on voitu määritellä myös 450- euroa 250 eurona sijaan ja toisinpäin( verranto ).
Ymmärsin, että lapsiasiamies olisi virkamies, joka hoitaa näitä asioita ( tekee siis lakiehdotuksia eduskuntaan ja ajaa lapsen asioita myöskin ). Se, että Suomeen saataisiin kauttaaltaa yhtenäinen linjaus oikeusistuimiin elatustarvetta määritettäessä, ehkäisi myös vanhempien "katkeroitumista" elatuskysymyksissä. Ja jotta hän pystyisi hoitamaan asiaa, hän tarvitsee lisätietoa
käräjäoikeuden ( siis koskien elatuksen tarvetta ) päätöksistä äideiltä ja isiltä:
www.lapsiasia.fi
ps. Hyvät ihmiset, elatustarve pitäisi olla siis kaikille samanikäisille lapsille sama. Tämän jälkeen vasta lapsen eiryismenot ja vanhempien tulot otetaan huomioon suhteessa toisiinsa.
Ryhdyin asiaa selvittelemään soittamalla lapsiasiavaltuutetun kansliaan, keskustelin asianajajan kanssa siitä ja sain tietää, että useat muut olivat pohtineet myös, miten on mahdollista, että käräjäoikeuden tuomari ITSE päättää lapsen elatuksentarpeen suuruudesta, eikä kaikilla tuomareilla määrä perustu samaan pohjaan.
Tämä on siis yleisesti havaittu epäkohta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että todellisuudessa lähivanhempi joutuu maksamaan ylimääräiset menot , ja etävanhemman ei tarvitse osallistua niihin. TAI jos elatuksentarve on määritelty huomattavasti suuremmaksi, niin etävanhempi osallistuu kuluihin
ENEMMÄN kuin todellisuudessa pitäisi.
Ja tämän mahdollistaa siis ainoastaan käräjätuomarin itsemääräämisoikeus!
Käsittelin asiaa aiemmin lapsen tasa-arvoisesta näkökohdasta toisiinsa nähden. Mutta todellisuudessa se koskettaa myös kaikkia eronneita vanhempia, jotka pohtivat elatustarpeen suuruutta. Sosiaalitoimisto toimii OM:n ohjeiden mukaan ( pitäisi ) , mutta käräjäoikeudessa 0-4 vuotiaalle elatustarpeen suuruudeksi on voitu määritellä myös 450- euroa 250 eurona sijaan ja toisinpäin( verranto ).
Ymmärsin, että lapsiasiamies olisi virkamies, joka hoitaa näitä asioita ( tekee siis lakiehdotuksia eduskuntaan ja ajaa lapsen asioita myöskin ). Se, että Suomeen saataisiin kauttaaltaa yhtenäinen linjaus oikeusistuimiin elatustarvetta määritettäessä, ehkäisi myös vanhempien "katkeroitumista" elatuskysymyksissä. Ja jotta hän pystyisi hoitamaan asiaa, hän tarvitsee lisätietoa
käräjäoikeuden ( siis koskien elatuksen tarvetta ) päätöksistä äideiltä ja isiltä:
www.lapsiasia.fi
ps. Hyvät ihmiset, elatustarve pitäisi olla siis kaikille samanikäisille lapsille sama. Tämän jälkeen vasta lapsen eiryismenot ja vanhempien tulot otetaan huomioon suhteessa toisiinsa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin pätäisi karjalankin olla meisän, sano.
Vanhempien tulothan, osin ensisijassa, määrittelevät lapsen elatuksen määrän. Tuomari voi, kukin kokemuksensa perusteella, katsoa/nähdä syvemmälle, mitä paperit tai todistelut ovat ja määrätä sen mukaan elatusmaksut. Hyvä ja huono, puolin sekä toisin; Hyvällä onnella jää kosto taaimmaikseksi, kun lasta ajatellaan.
Lähi-vanhemmathan luultavasti ovat se aktiivisempi, ken käräjille lähtee. Kertooko se, että etä ei ole halukas maksamaan vai pyynti on liian kova, suhteessa tuloihin; Kun vaan olisi taattua tutkimustietoa, miten olisi.
Mitä itse tunnen eronneita, joilla on ollut kiistaa elatusmaksuista, niin lähestulkoon jokainen lähi on yrittänyt "vedättää" summaa ylöspäin. Ja ainahan lähi-vanhempi on ajatellut lapsen parasta, onhan ? ? Samoin lienee ajattelevat ne puolueelliset "sossun akat" ja lastenvalvojat ? ? ?
Ja ettei turhaan alettaisi spekuloimaan omaa tilannettani, niin lastenvalvoja oli mies, elatusmasuista ei tarvinnut mennä riitelemään oikeuteen ja samalla olen niin lähi- kuin etä-vanhempi yhtäaikaa. Toki materiaa paloi erossa, mutta sitä saa uuttaa.
Jessus! lapsillanne sentään on molemmat vanhemmat. Turvalliset ja rakastavat, toivottavasti. Eipä tarvitse tapella elatusmaksuista, kaiken kustannan itse.
Kyse on lapsesi elatustarpeen määrästä, jonka jaatte vanhempien kesken. Se, kuinka sen jaetaan, voi tuomari päättää katsomallaan tavalla. Mutta sitä, paljonko lapsi kuluttaa esim. ruokaan, vaatteisiin ja muuhun, tulee samanikäisillä lapsilla olla sama. Sen päälle on lapsen erityistarpeet, ja tämän yhteenlasketun summan vanhemmat jakavat.
Jakoivatpa vanhemmat sen miten tahansa, lapsen tulee saada elätykseensä kuitenkin tietty yhteenlaskettu summa, jolla hänen pitäisi pärjätä. Ja tästä on kyse, että elatuksentarve ilman erityiskuluja ei ole sama kauttaaltaan Suomessa.
Sen sijaan, että mietin pitäisikö Karjala olla meidän vai ei, otin yhteyttä HS:n joka kiinnostui asiasta. Näin ainakin asia pääsee eteenpäin ihan rakentavalla tavalla.;)
Nooh, Karjalan kysymyshän on ns. ikuisuus-projekti, mutta et näemmä ymmärtänyt "villakoiran ydintä".
Niinpä ei ole sama "elatuksen tarve" suomessa, eikä edes samassa perferiassakaan. Yksilöllisistä kulutustottumuksista, sekä puhumattakaan miten paljon kapitaalia oli ennen eroa perheessä käytettävissä. 1 1 1 on aina 3, mutta 3-1 ei ole aina 2, saatika 1 1/2.
Siinä tapauksessa on väliä, jos ennen eroa on saanut "kuun taivaalta" mutta edelleenkin eron jälkeenkin, sama pyynti on.
Itse, ilman pakotusta tai omatunnonvaivoja vaimentaakseni, annan lapsille ylimääräistä, ohi toisen huoltajan, vaatimatta vastiketta. Ja tasan tarkaan he saavat niin kauan, kuin opiskelevat, sillä tottahan toki lapsellensa haluaa paremmat "lähtökuopat" elämään, kuin itse on saanut.
Jotkut viisaat ovat kuitenkin päättäneet, että lapsemme ovat eriarvoisessa asemassa jo syntymästään lähtien. Ei lapsi saa itse valita, syntyykö rikkaaseen vai köyhään perheeseen, eikä hän pysty itse valitsemaan vanhempiaan. Ei ole lapsen syy, jos vanhemmilla ei ole kykyä toimia vanhempina, eikä sekään, jos vanhemmat eroavat. Aina kuitenkin se on lapsi joka kärsii, jos vanhempien asiat ovat solmussa.