Itse kun olen pimeässä huoneessa kun menen nukkumaan tuntuu että näen hieman erikoisesti... en osaa oikein selittää millä tavalla, mutta voiko johtua näistä ihme lasiaissamentumista(tai mitä ne pisteet nyt onkaan)? Onko joku muu huomannut että pimeässä huoneessa näkyy hieman erikoisesti? Tai tietääkö joku mistä johtuu?
Pimeässä
näkö toisenlainen...
3425
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on paljon samentumia mutta ei ne juuri pimeässä erotu. Sellaisia pieniä valon välähdyksiä ne kuitenkin saattavat saada aikaan pimeässä, kun päätä liikuttelee. Hämärässä näen aivan kuten ennenkin. Lisäksi joskus jos on oikein väsynyt ei kuva ole välttämättä täysin musta vaan esimerkiksi laitaosiltaan "väräjää". Tosin tätä ilmiötä taisi olla jo ennen samentumiakin, liittyy jotenkin aivan äärimmäiseen väsymykseen, koskaan muuten ei sellaisia ole.
Samentumat taas näkyy selvimmin kirkkaassa valossa tasaisia pintoja vasten.
minulla ei ole samentumia ilmennyt leikkauksen jälkeen, mutta hämäränäkö on mennyt tosi huonoksi. Ajaminen pimeällä jännittää. Pahinta pimeässä ajamisessa on, kun vastaan ajaa autoja ja valot käy silmiin tosi kirkkaina.
Mielestäni en näe ulkona mitään ihmeellisiä näköharhoja vaikka olisikin pimeää, vaan sisällä pimeässä huoneessa...