Ärsyttävää

Koko ajan uutisoidaan, kuinka ihmiset ovat irtisanoneet tv-lupansa vain digilähetysten tekstitysongelmien takia! Ja että kyllä lupia taas maksetaan, kunhan ongelmat saadaan korjattua. Tuntuu hiukan selittelyltä!

Ensin hätyytetään ihmiset hankkimaan uusia, keskeneräisiä laitteita sen enempää uuden tekniikan tarpeellisuudesta selittämättä. Julkisuudessa puhutaan pitkään, että taloyhtiöiden yhteisboksit ovat laittomia ja iso osa hankkii omat laitteensa. Yhtäkkiä yhteisboksi onkin sallittu, mutta sitä ei enää halutakaan, kun jotkut ovat jo kalliit laitteensa hankkineet.

Kaapelinkaan kautta digiä ei voi lähettää, koska antennitaloudet joutuisivat eriarvoiseen asemaan hankkiessaan kuitenkin hyvin saatavissa olevia laitteitaan. Samalla kuitenkin unohdetaan, että kaapelitaloudet ovat jo maksaneet ison summan liittyessään kaapeliin ja maksavat siitä vuosimaksunkin... Siispä kaapelitaloudet hankkimaan kaksi-kolme kertaa kalliimpia, erityisiä kaapelilaitteita.

Puhumattakaan päivämääristä, niiden siirtämisistä ja naurettavasta eipäs-juupas-hännänvedosta milloin Ylessä ja milloin eduskunnassa!

Tuleeko kenellekään mieleen, että joku onkin oikeasti vaihtanut Anopille sulhanen- ja Tanssitaan kehäraakkien kanssa-ohjelmat kirjallisuuteen, internetiin ja hyvään seuraan läheisten kanssa...?
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


YLEistämistä! kirjoitti:

Koko ajan uutisoidaan, kuinka ihmiset ovat irtisanoneet tv-lupansa vain digilähetysten tekstitysongelmien takia! Ja että kyllä lupia taas maksetaan, kunhan ongelmat saadaan korjattua. Tuntuu hiukan selittelyltä!

Ensin hätyytetään ihmiset hankkimaan uusia, keskeneräisiä laitteita sen enempää uuden tekniikan tarpeellisuudesta selittämättä. Julkisuudessa puhutaan pitkään, että taloyhtiöiden yhteisboksit ovat laittomia ja iso osa hankkii omat laitteensa. Yhtäkkiä yhteisboksi onkin sallittu, mutta sitä ei enää halutakaan, kun jotkut ovat jo kalliit laitteensa hankkineet.

Kaapelinkaan kautta digiä ei voi lähettää, koska antennitaloudet joutuisivat eriarvoiseen asemaan hankkiessaan kuitenkin hyvin saatavissa olevia laitteitaan. Samalla kuitenkin unohdetaan, että kaapelitaloudet ovat jo maksaneet ison summan liittyessään kaapeliin ja maksavat siitä vuosimaksunkin... Siispä kaapelitaloudet hankkimaan kaksi-kolme kertaa kalliimpia, erityisiä kaapelilaitteita.

Puhumattakaan päivämääristä, niiden siirtämisistä ja naurettavasta eipäs-juupas-hännänvedosta milloin Ylessä ja milloin eduskunnassa!

Tuleeko kenellekään mieleen, että joku onkin oikeasti vaihtanut Anopille sulhanen- ja Tanssitaan kehäraakkien kanssa-ohjelmat kirjallisuuteen, internetiin ja hyvään seuraan läheisten kanssa...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu