Mikä on mielestäsi paras talopaketti?
Paras talopaketti
Mökin laittaja
84152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
moro
parhaasta paketista en osaa sanoa välttämättä mitään, koska en ole tehnyt kuin yhden paketti talon itselleni, mutta sen perusteella uskallan ainakin suositella Kannustaloa. Heidän kanssaan toimiessa ei ollut minkäänlaisia ongelmia, jos jotain puuttui toimituksesta tai oli muuta ongelman tynkää niin he hoitivat ne hetkessä pois ilman minkäänlaista riitelyä tai muuta vastaavaa. Lisäksi laatu on vastannu juuri sitä mitä olin odottanutkin.
Sellainen talopaketti olisi hakusessa pääkaupunkiseudulle. Eikä sitten mitään Älvsbyitä tai Oravais-, yms. perusjuttuja.
kalliinlainen
Kannustalojen seinärakenne 170 mm ilman ristikoolausta tuossa kun olin seuraamassa yhtä pystytysnäytöstä alkoi kyllä hirvittää pysyyko ikkunat seinässä kiinni kun pitkä sinä "pumppasi" pituussuunnassa kuin lauta. Ei oikein kielinyt tukevasta laadusta jota odottaisi siihen hintaan, toisaalta oli kyllä joustava "venuttaa" paikalleen.
ota honkarakenne,saat halvalla.näkyy olevan menossa konkkaan suomalaiseen tapaan
Jukka-talo tuli tehtyä.Valmis tehtaan malli.Ei suurempia muutoksia.Tehdas hoiti vesikattoasennukseen asti ja loput teki asiansa osaava kirvesmies allekirjoittaneen kanssa, samat miehet teki perustukset.
Myyjän tekemä kustaanusarvio oli 7 % yläkanttiin.
Mutta ei vielä siinä vaiheessa ollut ihan tarkkoja tietoja mitä lopulliset materiaalit tulee olemaan sisällä.
Tosin kilpailutettiin perustukset ja sisustusmateriaalit sekä työnosuus tiukasti.
Joten aika hyvin piti kutinsa.
Toimitus pelasi sovitusti.Yksi ainoa ikkunan nurkka oli rikki, mutta tehdas vaihtoi sen nopeasti ja veloituksetta.
Maalämpö otettiin lämmitysjärjestelmäksi.Ollaan oltu tyytyväisiä.
Suosittelen.
taitaa olla taas näitä "myyntiportaan" solkotuksia ajankuluksi ja hiljaisten markkinoiden vilkastamiseksi.
Kastellia. Otimme vain sateelta suojaan pystytyksen ilman ikkunoita. Siis päätimme tehdä kaiken itse. Sekä rahojen ja hermojen säästämiseksi. olemme olleet tyytyväisiä tavaran toimitukseen ja laatuun. Viallisten tilalle saimme puhelin soitolla uutta ja koska rakennustahtimme on ollut ennakoitua paljon nopeampi olemme saaneet puhelin soitolla aikaistettua tavaroiden toimituksia sekä rungon pystytystä. Ainoastaan myyjä yritti heittäytyä liian määräileväksi siinä vaiheessa kun olimme vielä harkinta asteella monissa asioissa kuten ovi valinnoissa ja oli tilannut mitä sattuu mutta ovitehtaan kanssa saimme sovittua ovet mieleisiksi ilman lisä kustannuksia. Eli joustavaa palvelua.