riehuvista lapsista? Itse en pidä siitä että lapset juoksee keppien kanssa koiria hätyyttämässä..
mitä mieltä
olette koirapuistossa
9979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Koirapuisto on nimensä mukaisesti koirapuisto, ei siis lasten puisto, lapsille on varattuna ihan omat puistonsa, joihin koirat eivät saa mennä. Vanhempien tulee ymmärtää, että koirapuisto ei todellakaan ole paikka, johon ne lapset otetaan mukaan, vaan siellä koirat saavat telmiä keskenään. On paljon koiria jotka eivät pidä lapsista, vaan saattavat hyppiä niiden päälle ja siinä saattaa käydä jopa ikävästi. Jos lapsia puistoon tuodaan, niin he sitten käyttäytyvät asiallisesti - eivätkä riehuta koiria kepeillä, palloilla tms. Jos vanhemmat eivät lapsiaan kiellä, niin mielestäni muut koirapuistossa olijat saavat kieltää.
lapset leikkiköön omassa puistossaan,ja heilutelkoon keppejään siellä, heillä ei ole mitään tekemistä koirapuistossa.Jos eivät osaa olla kunnolla! Asia on hyvin selvä mielestäni!
Mikä huuto siitä syntyisi jos koirien annetaisiin riehua lasten puistossa? Silloin siitä syntyisi jo kovakin meteli?
pois kun puiston valloitti kolme sakemannia ja äiti kolmen lapsen kera..muksut juoksivat sinne tänne piittaamatta säännöistä. Ja äiti vain seisoa tökötti paikoillaan. Ja ei nuo koiratkaan ollut luotettavia yksi puri jotain toista ; taisivat olla kaikki tuuliajoilla..joten kun tuo lauma ilmaantuu ..lähden suosiolla pois. Todella hermostuttava joukko.
ja myös on toinenkin kerta ollut niin että bokseri yltyi leikkisänä luonteena liian rajuun leikkiin vieraan lapsen kanssa..joka pelästyi aika pahasti. Joten ei lapsia puistoon muuten kuin äidin viereen valvontaan jos on vieraita koiria.
kysymykset tulee esiin..kaikki koirat kun ei pidä lapsista tai toisin sanoen ei luota heihin omien kokemuksiensa kautta..en puhu omastani mutta kaikki koirat ei pidä vieraan äkkinäisestä käsittelystä ja ovat varautuneita..
eli lasten kanssa tulevien kannattaa keskustella ensin puistoon tuloa miten koirat suhtautuu lapsiin ja opettaa lapsille miten vieraita koiria lähestytään ja puistoissa ei koiriin kosketa ellei saa lupaa omistajalta.
hyvä juttu! en ymmärrä miten joku uskaltaa tuoda! kaikki koirat ei ole tekemisissä lasten kanssa ja saattaa pelätä ja puolustautua. minusta saavat jäädä kotiin!
Erään kerran puistoon itsekseen ilmeisesti leikkimään tullut alakouluikäinen heitti yllättäen koiralleni pienen kumipallon, tiedättehän niitä superpalloja, jotka jäävät hyvin helposti kiinni kurkkuun.
Mielestäni puiston portille (samoin kuin moniin muihinkin paikkoihin) pitäisi ripustaa ei lapsia-kyltti. En minäkään vie koiraani lasten leikkipuistoon riehumaan.
siis koirapuiston voisi lisätä että pienet lapset puistoon vain vanhempien valvonnassa ja omalla vastuulla eli kyselee etukäteen voivatko hekin tulla (turvakysymys) ja koirien ehdoilla eli ei riehuntaa siellä vaan seisotaan paikoillaan kuten aikuisetkin.
meidänkin koirapuistossa on pari kertaa ollut pieniä lapsia. en tiedä miten tähän asiaan pitäisi reagoida. ei auta kun lähteä pois tai olla menemättä. minä en nimittäin mene valalle siitä miten koirani käyttäytyy lapsia kohtaan, ei oikeen pidä lapsista. mutta ei kai sitä voi kieltää lapsia tulemasta koirapuistoon. onhan kaikilla oikeus mennä koirapuistoon. ärsyttää kylläkin lapset.
koirille on omat puistot ja lapsille leikkikentät. eihän lasten leikkikentillekkään saa viedä koiria. lapset saa tuoda puistoon mutta heidän pitää olla nätisti äitinsä/isänsä vieressä odottamassa pois lähtöä.. korat saattavat luulla etta lapsi haluaa leikkiä jolloin tuntemattomien koirat saattavat hyppiä lasta kohti.. ja siitähän se haloo vasta syttyy!