Ruuneperi sählää

Ruuneperi kaipailee sheriffi aikojaan ja esiintyy järjestysmiehenä. Älkää vastatko hänen avaamiin keskusteluihin, niin saatte pitää kirjoituksenne. Ruuneperi pystyy poistattamaan Suomi 24 toimesta, vain omalla nikillään aloittaman keskustelun.
En usko senkään onnistuvan, jos hän tekee sitä jatkuvasti.
11486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin kauan kuin Ruuneperi on poissa keskustelusta, toivon vältettävän kaikenlaista loukkavaa keskustelua poissaolevasta.Muutoinkin toivon siirrytävän jo asialliseen keskusteluun.
Tämän toivon koskevan muitakin poissaolijoita.
Kävin hänen kanssaan viime yönä kovan painin. Voittajaa siinä ottelussa ei ole.
Häpeän, etten aina tunne ja ymmärrä mitkä ovat "vastustajan" lähtökohdat ja edellytykset.
"Särjettyä ruukkua ei pidä musertaa."
PYYDÄN, ETTÄ TÄTÄ TOIVETTANI KAIKKI NOUDATTAISIVAT.

Äänestä

ei pidä syyttömästi syytellä. Palstalla on yksi sähläri, jota yritämme saada rauhoittumaan.

Äänestä
  • olet aivan oikeassa
    onko Ruuneperi lopettanut niinkuin minun annettiin ymmärtää,vaiko joku toinen.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    olet aivan oikeassa
    onko Ruuneperi lopettanut niinkuin minun annettiin ymmärtää,vaiko joku toinen.

    Olette uskomattomia. Toivoin todella vilpittömästi, että jätätte tämn asian jo silleen.
    Ei tämmöisellä keskustelulla rakenneta mitään.
    Jos olen jonkun kanssa eri mieltä, puhumme asiat kuin mies miehelle sen jälkeen pulinat pois !

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    olet aivan oikeassa
    onko Ruuneperi lopettanut niinkuin minun annettiin ymmärtää,vaiko joku toinen.

    Minä vain halusin tietää kuka on poissa,
    uusia nikkiäkin kun tuli yhtä-äkkiä.
    jos minä sählään niin ehkä haluankin sählätä,kun ei täällä taas kukaan viitsi yrittää kunnolla kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    Minä vain halusin tietää kuka on poissa,
    uusia nikkiäkin kun tuli yhtä-äkkiä.
    jos minä sählään niin ehkä haluankin sählätä,kun ei täällä taas kukaan viitsi yrittää kunnolla kirjoittaa.

    Varsinainen puuronkeittäjä olet. Ei ihme, että palstallakin menee vellit ja puurot aivan sekaisin ?

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Varsinainen puuronkeittäjä olet. Ei ihme, että palstallakin menee vellit ja puurot aivan sekaisin ?

    No voi hitsi etkö sinä ollutkaan joka lähti pois,vieläkö jäit minun kanssani tukka-nuottasille.
    Onneksi minulla on hyvät hiukset kyllä kestää repiä,ei ole vielä harmaantuneet.
    Enhän minä mitään puuroo ja velliä osaa keittää,meillä pistetään jauhot kouraan ja heitetään suuhun ja juoraan vettä päälle.

    Vakaissa tuumin sanon keittäväni vellini ja puuroni itse ennenkuin uskon kattilaa kauhoineen Sinun huomaasi. Kuka jaksaisi yrittää pohjaan palanutta kattilaa kuurata sinun jäljiltäsi edes joltisenkaan jonkinlaiseen kuntoon. Jos töissä olisin ruoka olisi laittamatta, tiskit pesemättä tai koneeseen laittamatta, viemäri tuomari tukossa, pyykki pesemättä, lattia kuuramatta..
    Eikun päivätansseihin "venuksen" kanssa ja siitä alkaisi sitten ne "parinvaihtoviikot".

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    No voi hitsi etkö sinä ollutkaan joka lähti pois,vieläkö jäit minun kanssani tukka-nuottasille.
    Onneksi minulla on hyvät hiukset kyllä kestää repiä,ei ole vielä harmaantuneet.
    Enhän minä mitään puuroo ja velliä osaa keittää,meillä pistetään jauhot kouraan ja heitetään suuhun ja juoraan vettä päälle.

    Etkö lukenut kirjoitutani loppuun asti,missä ilmoitin etten osaa keittää puuroo enkä vellii, jauhot laitetaan kouraan siitä heitetään suuhun ja juoraan vettä päälle.
    lue viestit loppuun:

    Äänestä

En ole poistanut yhtäkään viestiä, en omiani enkä muiden. Luovuin aikanaan seriffin tehtävistä OMASTA PYYNNÖSTÄNI. Minulla ei luopumisen jälkeen ole mahdollisuutta toimia moderaattorina enkä haluakaan. Aikuiset ihmiset osaavat asiansa valvomattakin tai ennemmin tai myöhemmin oppivat.

Älä levittele perättömiä roskapuheitasi!!

Äänestä
  • Että sillai sitten ovat marjat maassa !
    Et opi keskustelemaan miten sitten toisia valvomaan.
    Joku olisi ottanut opikseen ensi kerralla ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukija kirjoitti:

Ruuneperi kaipailee sheriffi aikojaan ja esiintyy järjestysmiehenä. Älkää vastatko hänen avaamiin keskusteluihin, niin saatte pitää kirjoituksenne. Ruuneperi pystyy poistattamaan Suomi 24 toimesta, vain omalla nikillään aloittaman keskustelun.
En usko senkään onnistuvan, jos hän tekee sitä jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu