kenen toimesta kirjoitukseni Sinertävän Valkoiset Kasvot poistettiin. Nämä kaikki kirjoituksessani mainitsemani henkilöt,Liitto ja eduskunta yksimielisesti olivat luomassa uutta ja "omaa omaishoito lakia",lakia joka mahdolliti tämän. Nämä kasvot kuuluivat nuorelle Äidille joka on hoitanut sairasta pientä lastaan jo monta vuotta minimi tuella,hänen luettuaan lehdestä että kaupunki irti sanoo kaikki omaishoito sopimukset.
Haluan tietää
tupajumi
3380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen seurannut kirjoittelua ja ottanut selvää asioista.
Päättäjät ja omaishoitajat-ja läheiset liitto ovat tottuneet siihen että omaistaan hoitavat ihmiset tyytyvät murusiin eivätkä osaa vaatia oikeuksiaan.
Kamalaa jos joku huomaa puutteita, yleensähän kauniit korulauseet ja jokin näennäinen parannus (joka vie entisiäkin etuja useimmiten) riittää siihen että omaishoitaja on saatu jatkamaan "arvokasta" (sana joka toistuu jatkuvasti) työtään.
Omaishoitajan työ on kunnioitettavaa ja arvokasta niin kauan kunnes vaaditaan vaikkapa lakisääteisiä oikeuksia.
Silloin muutummekin ahneiksi oman edun tavoittelijoiksi.
Omaishoitajat näyttävät olevan samassa asemassa, jossa äitien ja naisten sanottiin olevan muutama vuosikymmen sitten: HEITÄ ALISTETAAN YLISTÄMÄLLÄ.
Käyhän auli-auli vilkaisemassa, miten omaishoitajat itse näkevät mm. erään asian, jolla eräs kansanedustaja koettaa keräillä mitä ilmeisimmin vaalimenestystä tulevaisuudessa :-)
Toivottavasti linkit eivät ole kiellettyjä tällä palstalla. Seuraavasta pitäisi päästä tuon jutun alkuun ja komentteihin sen alla:
www.omaishoitaja.fi/viewtopic.php?t=337