Kesälomani alkaa, ja ajattelin piristää teitäkin hindulaisella kertomuksella :)
Mainittakoon heti aluksi, että devat, joista tässä tarinassa paljon puhutaan, ovat jumalia pienellä jiillä. Toisin sanoen he ovat sieluja, jotka ovat karmallaan ansainneet itselleen jumalhahmon (joka tosin on sekin väliaikainen jälleensyntymän kiertokulussa). Tyypillisiä devoja ovat esim. muinaissuomalaiset Tapio, Tellervo ja Ahti.
Elipä Intiassa kerran Tulasi-niminen hihhulinainen. Hän rakasti yli kaiken Vishnua eli Krishnaa (siis Jumalaa). Ja mikäs siinä oli Vishnua palvoessa, kun sai asua mukavassa luksuskodissa rikkaan ja mahtavan miehen kanssa.
Joka päivä Tulasi rukoili rakkaalta Vishnultaan, kuten hyvän hinduvaimon kuuluu, suojelusta armaalle puolisolleen. Tulasin hurskaus aiheutti devoille harmaita hiuksia (ööh, kuvainnollisesti, en usko, että devojen hiukset edes harmaantuvat). Hänen miehensä Dsalandara oli nimittäin hankkinut satumaiset rikkautensa aika arveluttavalla tavalla. Dsalandara oli varmaankin maailmankaikkeuden hurjin sotapäällikkö, sillä hän oli onnistunut valloittamaan Taivaat, devojen asuinpaikat!
Kaikista yliluonnollisista kyvyistään huolimatta devat eivät pystyneet vahingoittamaan Dsalandaraa ja panemaan kapuloita hänen rattaisiinsa. Dsalandaran yllä tuntui leijuvan ihmeellinen kilpi. Ei auttanut, vaikka devat olisivat kuinka heitelleet rauhanhäiritsijäänsä salamoilla ja pyörremyrskyillä.
Jäljet johtivat Tulasiin. Vishnun ja hänen hartaimpien palvojiensa suhde on nimittäin niin hempeä ja intiimi, ettei Vishnu voi olla toteuttamatta heidän toiveitaan. Tässäkin tapauksessa Hänen oli kerta kaikkiaan pakko pidellä Dsalandaran yllä suojelevaa kilpeä, niin kovasti Hän Tulasia rakasti.
Jumala ei hindulaisuuden mukaan juuri maailman menoon puutu. Hän kohtelee tasapuolisesti ja samalla tavalla kaikkia aina siihen pisteeseen asti, että joku todella antautuu Hänen kanssaan rakastavaan uskovaissuhteeseen. Silloin Hän vasta toden teolla kiinnostuu siitä, mitä Maapallolla tapahtuu.
Tässä Jumala tekee niin kuin itse toivomme. Eihän monikaan meistä tahdo Jumalan olevan läsnä elämänsä jokaisena hetkenä. Itse asiassa moni meistä ei usko Häneen lainaan, tai korkeintaan muistaa silloin kun on pulassa. Jumala ei tyrkytä itseään kenellekään, vaan pysyy poissa tieltä. Mutta Tulasi kuului siis niihin, jotka haluavat olla Hänen kanssaan, jotka ovat Jumalalle tärkeitä.
Nyt joku ajattelee, että olipas Tulasi kieroutunut kun käytti Korkeimman Rakastettunsa tunteita ja voimia hyväkseen. Mutta eihän Tulasi niin tehnyt, ei hän pommittanut Jumalaa lukemattomilla pikku toivomuksilla. Hän oli vain tavallinen hyveellinen vaimo, joka täytti vaimon velvollisuutensa rukoilemalla miehensä puolesta :)
Devojen oli myönnettävä, etteivät he mitenkään voineet pärjätä Dsalandaralle ilman Vishnua. He menivät Vishnun puheille pyytämään, että tämä lakkaisi tekemästä, niin kuin Dsalandaran kamala vaimo pyysi. Mutta kun he puhuivat Tulasista, Vishnun kasvoille levisi hempeä hymy. "Ymmärrän, ettei teillä ole kivaa... mutta kun minä rakastan Tulasia!" Jumala huokasi.
"Pleaaaase", devat vaikeroivat, kunnes Vishnun rakastunut hymy sai ovelan sävyn. "Hyvä on. Minulla on juoni."
Eräänä iltana, kun Tulasi luuli Dsalandaran viipyvän vielä pitkään töissä (eli yhdellä hirmuisista sotaretkistään...), tämä saapuikin aikaisemmin kotiin. Tulasi riensi halaamaan puolisoaan. Dsalandara halasi takaisin, ja pian he olivatkin päätyneet makuuhuoneen puolelle.
Kehrätessään tyytyväisenä miehen kainalossa Tulasi havahtui yhtäkkiä huomaamaan, että miehen iho oli muuttunut siniseksi. Tulasi nousi istumaan, katsoi tarkemmin ja kiljaisi kauhusta. Mies, jota hän juuri oli lempinyt, ei ollutkaan Dsalandara vaan itse Vishnu! Tämähän oli aivan järkyttävää!
En usko, että Tulasi harmitti se, että hän oli päässyt sänkyyn Jumalan kanssa. Jumalaahan hän sisimmässään eniten rakasti. Mutta harrastamalla seksiä jonkun muun kuin aviomiehensä kanssa Tulasi oli juuri sanonut avioliittonsa hindulaisittain irti!
Nyt kun valloittajahirmulla ei enää ollut hurskasta vaimoa rukoilemassa puolestaan, hän ei voinut devojen voimille mitään. Saman tien devat surmasivat Dsalandaran. Sitten he alkoivat asettua takaisin kotikonnuilleen, kuten oikeus ja kohtuus oli.
"Senkin roisto! Minä en ikinä ikinä olisi pettänyt miestäni edes Sinun kanssasi..." Tulasi räyhäsi Jumalalle. "Minä toivon, että sinä muutut kiveksi!" Vishnu sen kun hymyili ja vastasi: "Kuten haluat, rakkaani. Jos sinä muutut puuksi." Tulasi, joka arvatenkin pelkäsi häpeävänsä silmät päästään, jos hänen enää koskaan pitäisi tavata ketään, suostui ehdotukseen.
Ja siitä päivästä asti monet hindut ovat palvoneet Tulasi-puuta ja erästä Himalajan kiveä kotonaan tai puutarhassaan.
Mainittakoon heti aluksi, että devat, joista tässä tarinassa paljon puhutaan, ovat jumalia pienellä jiillä. Toisin sanoen he ovat sieluja, jotka ovat karmallaan ansainneet itselleen jumalhahmon (joka tosin on sekin väliaikainen jälleensyntymän kiertokulussa). Tyypillisiä devoja ovat esim. muinaissuomalaiset Tapio, Tellervo ja Ahti.
Elipä Intiassa kerran Tulasi-niminen hihhulinainen. Hän rakasti yli kaiken Vishnua eli Krishnaa (siis Jumalaa). Ja mikäs siinä oli Vishnua palvoessa, kun sai asua mukavassa luksuskodissa rikkaan ja mahtavan miehen kanssa.
Joka päivä Tulasi rukoili rakkaalta Vishnultaan, kuten hyvän hinduvaimon kuuluu, suojelusta armaalle puolisolleen. Tulasin hurskaus aiheutti devoille harmaita hiuksia (ööh, kuvainnollisesti, en usko, että devojen hiukset edes harmaantuvat). Hänen miehensä Dsalandara oli nimittäin hankkinut satumaiset rikkautensa aika arveluttavalla tavalla. Dsalandara oli varmaankin maailmankaikkeuden hurjin sotapäällikkö, sillä hän oli onnistunut valloittamaan Taivaat, devojen asuinpaikat!
Kaikista yliluonnollisista kyvyistään huolimatta devat eivät pystyneet vahingoittamaan Dsalandaraa ja panemaan kapuloita hänen rattaisiinsa. Dsalandaran yllä tuntui leijuvan ihmeellinen kilpi. Ei auttanut, vaikka devat olisivat kuinka heitelleet rauhanhäiritsijäänsä salamoilla ja pyörremyrskyillä.
Jäljet johtivat Tulasiin. Vishnun ja hänen hartaimpien palvojiensa suhde on nimittäin niin hempeä ja intiimi, ettei Vishnu voi olla toteuttamatta heidän toiveitaan. Tässäkin tapauksessa Hänen oli kerta kaikkiaan pakko pidellä Dsalandaran yllä suojelevaa kilpeä, niin kovasti Hän Tulasia rakasti.
Jumala ei hindulaisuuden mukaan juuri maailman menoon puutu. Hän kohtelee tasapuolisesti ja samalla tavalla kaikkia aina siihen pisteeseen asti, että joku todella antautuu Hänen kanssaan rakastavaan uskovaissuhteeseen. Silloin Hän vasta toden teolla kiinnostuu siitä, mitä Maapallolla tapahtuu.
Tässä Jumala tekee niin kuin itse toivomme. Eihän monikaan meistä tahdo Jumalan olevan läsnä elämänsä jokaisena hetkenä. Itse asiassa moni meistä ei usko Häneen lainaan, tai korkeintaan muistaa silloin kun on pulassa. Jumala ei tyrkytä itseään kenellekään, vaan pysyy poissa tieltä. Mutta Tulasi kuului siis niihin, jotka haluavat olla Hänen kanssaan, jotka ovat Jumalalle tärkeitä.
Nyt joku ajattelee, että olipas Tulasi kieroutunut kun käytti Korkeimman Rakastettunsa tunteita ja voimia hyväkseen. Mutta eihän Tulasi niin tehnyt, ei hän pommittanut Jumalaa lukemattomilla pikku toivomuksilla. Hän oli vain tavallinen hyveellinen vaimo, joka täytti vaimon velvollisuutensa rukoilemalla miehensä puolesta :)
Devojen oli myönnettävä, etteivät he mitenkään voineet pärjätä Dsalandaralle ilman Vishnua. He menivät Vishnun puheille pyytämään, että tämä lakkaisi tekemästä, niin kuin Dsalandaran kamala vaimo pyysi. Mutta kun he puhuivat Tulasista, Vishnun kasvoille levisi hempeä hymy. "Ymmärrän, ettei teillä ole kivaa... mutta kun minä rakastan Tulasia!" Jumala huokasi.
"Pleaaaase", devat vaikeroivat, kunnes Vishnun rakastunut hymy sai ovelan sävyn. "Hyvä on. Minulla on juoni."
Eräänä iltana, kun Tulasi luuli Dsalandaran viipyvän vielä pitkään töissä (eli yhdellä hirmuisista sotaretkistään...), tämä saapuikin aikaisemmin kotiin. Tulasi riensi halaamaan puolisoaan. Dsalandara halasi takaisin, ja pian he olivatkin päätyneet makuuhuoneen puolelle.
Kehrätessään tyytyväisenä miehen kainalossa Tulasi havahtui yhtäkkiä huomaamaan, että miehen iho oli muuttunut siniseksi. Tulasi nousi istumaan, katsoi tarkemmin ja kiljaisi kauhusta. Mies, jota hän juuri oli lempinyt, ei ollutkaan Dsalandara vaan itse Vishnu! Tämähän oli aivan järkyttävää!
En usko, että Tulasi harmitti se, että hän oli päässyt sänkyyn Jumalan kanssa. Jumalaahan hän sisimmässään eniten rakasti. Mutta harrastamalla seksiä jonkun muun kuin aviomiehensä kanssa Tulasi oli juuri sanonut avioliittonsa hindulaisittain irti!
Nyt kun valloittajahirmulla ei enää ollut hurskasta vaimoa rukoilemassa puolestaan, hän ei voinut devojen voimille mitään. Saman tien devat surmasivat Dsalandaran. Sitten he alkoivat asettua takaisin kotikonnuilleen, kuten oikeus ja kohtuus oli.
"Senkin roisto! Minä en ikinä ikinä olisi pettänyt miestäni edes Sinun kanssasi..." Tulasi räyhäsi Jumalalle. "Minä toivon, että sinä muutut kiveksi!" Vishnu sen kun hymyili ja vastasi: "Kuten haluat, rakkaani. Jos sinä muutut puuksi." Tulasi, joka arvatenkin pelkäsi häpeävänsä silmät päästään, jos hänen enää koskaan pitäisi tavata ketään, suostui ehdotukseen.
Ja siitä päivästä asti monet hindut ovat palvoneet Tulasi-puuta ja erästä Himalajan kiveä kotonaan tai puutarhassaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos.