Erosimme avovaimoni kanssa puolisen vuotta sitten. Asuimme yhdessä hänen talossaan, jolloin perheeseemme kuului myös hänen tyttärensä, joka oli heille muuttoni aikaan 16 ja erotessamme jo 18-vuotias.
Huomasin useaan otteeseen, että tyttärensä vilkuili minua, mutta en mitenkään voinut vastata hänen kutsuunsa, olinhan suhteessa hänen äitiinsä! Treenattu olemukseni ja hauskat juttuni taatusti tehosivat häneen, mutta se ei suinkaan ollut tarkoitukseni. Mitään ei tapahtunut vielä suhteemme aikana.
Erosimme, koska taipumukseni tuurijuoppouteen oli avovaimolleni liikaa. Muutin pois heidän luotaan. Eräänä iltana olin kaupungin keskustassa illan vietossa. Kuinka ollakaan samaan ravintolaan eksyi myös entiseni tytär. Hänen huomattuaan minut juttelimme kaikenlaista.
Huomasimme viihtyvämme niin hyvin, että menimme jatkoille - entiseen kotiini, koska entiseni oli työmatkalla. Harrastimme seksiä. Sen jälkeen olemme tapailleet viikoittain, yleensä minun asunnollani.
Onko tämä teistä väärin? Tytärhän on jo 18-vuotias? Odotamme molemmat, että hän muuttaa pois kotoa. Sitä ennen emme uskalla kertoa suhteesta entiselleni.
Salailen suhdetta tyttäreen!
66
3560
Vastaukset 66
- kjhgf
onhan nuorempi parempi ja mitä se sun exälles kuuluu
nai minkä kerkeet anna palaa vaan- Inhimillinen kaveri
Onhan se noinkin. Vähän vaan arveluttaa. Kokemuksessa on naisillakin puolensa, mutta nuoruuden into on mukava mauste sängyssäkin. Olen muuten pannut merkille tämän ainutlaatuisen kokemuksen kautta, että äidin ja tyttären seksikäyttäytyminen on hyvin samanlaista, tässä tapauksessa oikein hyvää.
- tätä mieltä
Ja hullu on tyttökin. Kunnioittaisit exääsi, etkä kajoaisi hänen tyttäreensä.
- Inhimillinen kaveri
Me rakastamme toisiamme! Olen pystynyt olemaan juomattakin useita päiviä peräkkäin.
- oikeinko tosiaan
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Me rakastamme toisiamme! Olen pystynyt olemaan juomattakin useita päiviä peräkkäin.
olet USEITA PÄIVIÄ pystynyt olemaan juomatta?!
Vau, varo, ettet kuivu pystyyn... - Inhimillinen kaveri
oikeinko tosiaan kirjoitti:
olet USEITA PÄIVIÄ pystynyt olemaan juomatta?!
Vau, varo, ettet kuivu pystyyn...Sinä kuivuit jo aikoja sitten alapäätäsi myöten.
- ole feikki
niin tuolla tempullasi katkaisit äidin ja tyttären välit ikuiseksi ajaksi,et vissiin edes itse ymmärrä?
Mitä annettavaa vanhemmalla tuurijoupolla on nuorelle tytölle ajatteleppa vähän asiaa.- Inhimillinen kaveri
Voin antaa hänelle vanhempana ja viisaampana elämänkokemusta ja turvaa, jota hän tarvitsee! Lisäksi seksimme on hienoa.
- tuuli.
ei kai siinä mitään pahaa, onhan hän täysi-ikäinen ja saa tehdä mitä haluaa.
- Inhimillinen kaveri
Tässä vaan vielä se, että saamme molemmat entiseltäni taloudellista avustusta. Hän maksaa mm. puolet vuokrastani. Saatan joutua muuttamaan tyttären opiskelija-asuntoon, jos hän sellaisen saa hankittua.
- buhuu*
Mikä on avovaimo? Joko olitte naimisissa tai ette.
Feikki mikä feikki. 18-vuotias ei takuulla katsele viinan löysyttämää lihaa, vapisevaa motoriikkaa, tyhjiä juttuja ja rapistunutta fysiikkaa muutenkin, valitan.
Toiveajattelua koko roska.- Inhimillinen kaveri
Etkä voi tuomita minua siitä, ettemme olleet aviossa. Lihani ei muuten ole rapistunutta. Satunnainen juopottelu ei tuhoa säännöllistä treeniä. Tytär tykkää erityisesti reisistäni.
- MaijaMaija
Ihan järkyttävää, jos tuo on totta. Eli kirjoituksesi mukaan siis ex:äsi tukee asumistasi ja tyttärensä asumista ja sinulla ja ex:äsi tyttärellä on seksisuhde ex:äsi selän takana... Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää. Taidan olla jo liian vanha.
- Inhimillinen kaveri
Niin, tilanne on minullekin uusi. Selänä takana elämme siis vain siksi, että talouteni on osaksi entiseni varassa. Onneksi hän ehti maksaa erään kulutusluottoni pois ennen, kun meillä alkoi mennä huonsto, Olen siitä hänelle ikuisesti kiitollinen. Toisaalta toinen taulutelevisio jäi hänelle.
- Hmmm...
Minkäs ikäinen itse olet. Eipä se 18-vuotiaskaan kovinkaan aikuinen vielä ole, vaikka täysi-ikäiseksi onkin nimetty. Mietipä noita kännääjiä ja kaahareita pe ja la iltoina kaupungilla. Hehän ovat niitä 18v. -> suurimmaksi osaksi.
Ja jos kuvittelet esim. 18-vuotiasta äidiksi, niin eipä siinäkään ikää vielä ole kovinkaan paljon. Vaikka 18-vuotias on täysi-ikäinen, ei hänellä vielä ole sitä sinun elämänkokemustasi. Hänellä olisi vielä se oma nuoruus elettävänä. Sovitko sinä siihen mukaan pilaamatta hänen elämänkokemusten normaalia saantia?- Inhimillinen kaveri
Olen 47, mutta nuorekas. parilla kaverillani on hänen ikäisiään lapsia, jotka ottavat toisinaan osaa illanviettoihin, joten kyllä hän varmaan nuoruuttakin saa elää. Eikä minua haittaa se, jos hän käy joskus kavereidensa kanssa diskossa.
- ....
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Olen 47, mutta nuorekas. parilla kaverillani on hänen ikäisiään lapsia, jotka ottavat toisinaan osaa illanviettoihin, joten kyllä hän varmaan nuoruuttakin saa elää. Eikä minua haittaa se, jos hän käy joskus kavereidensa kanssa diskossa.
Taitaa tyttö etsiä isähahmoa tai huonot välit äitiinsä niin haluaa kostaa sinun avullasi. Oksettavalta ainakin kuullostaa, mutta onneksi ja todennäköisesti kirjoittelet puutaheinää..
Miksi exäsi sinua elättää?? Onko 18-vuotias ns ruma tyttö joka ei saa omanikäisiään? Oletko itse mieleltäsi sairas kun sekaannut noin nuoreen? - Inhimillinen kaveri
.... kirjoitti:
Taitaa tyttö etsiä isähahmoa tai huonot välit äitiinsä niin haluaa kostaa sinun avullasi. Oksettavalta ainakin kuullostaa, mutta onneksi ja todennäköisesti kirjoittelet puutaheinää..
Miksi exäsi sinua elättää?? Onko 18-vuotias ns ruma tyttö joka ei saa omanikäisiään? Oletko itse mieleltäsi sairas kun sekaannut noin nuoreen?Äidin ja tyttären välit ovat ihan hyvät. Tyttö on kaunis ja hyväkroppainen ja pärjää hyvin koulussa.
- yhtään hävetä
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Äidin ja tyttären välit ovat ihan hyvät. Tyttö on kaunis ja hyväkroppainen ja pärjää hyvin koulussa.
tunkea oma vanha, surkea itsesi moisen nuoren etenijän elämään? Eikö sinua hävetä, että rupeat jarruksi ja tulpaksi hänen tielleen? Eikö sinua hävetä oma kykenemättömyytesi sekä sosiaalisesti, taloudellisesti että seksuaalisesti verrattuna niihin salskeisiin nuoriin miehiin, joita tytöllä olisi oikeus tavata? Riisupa itsesi alastomaksi ja mene peilin eteen. Kirjoita sitten paperille saavutuksesi lähes puolen vuosisadan aikana pankkitilistäsi alkaen. Siitä huomaat, mitä tarjottavaa sinulla tytölle on. En usko, että hänelle riittää pitemmän päälle pelkkä lerpahtava k....si.
Missä tytön isä on? Hänen pitäisi antaa sinulle kunnon opetus. Hän lienee sinua nuorempi. - Inhimillinen kaveri
yhtään hävetä kirjoitti:
tunkea oma vanha, surkea itsesi moisen nuoren etenijän elämään? Eikö sinua hävetä, että rupeat jarruksi ja tulpaksi hänen tielleen? Eikö sinua hävetä oma kykenemättömyytesi sekä sosiaalisesti, taloudellisesti että seksuaalisesti verrattuna niihin salskeisiin nuoriin miehiin, joita tytöllä olisi oikeus tavata? Riisupa itsesi alastomaksi ja mene peilin eteen. Kirjoita sitten paperille saavutuksesi lähes puolen vuosisadan aikana pankkitilistäsi alkaen. Siitä huomaat, mitä tarjottavaa sinulla tytölle on. En usko, että hänelle riittää pitemmän päälle pelkkä lerpahtava k....si.
Missä tytön isä on? Hänen pitäisi antaa sinulle kunnon opetus. Hän lienee sinua nuorempi.Ulkonässöäni ei ole mitään vikaa, olen myös hyvää illallis- ym. seuraa, sillä olen kohtelias ja hyvätapainen mies. Läpi elämän jatkunut läpi elämän jatkunut kuntoilu on pitänyt minut timminä. Rahaa minulla ei tosiaan paljon ole, mutta olen työskennellyt aikoinani osastopäällikkätasolla asti. YO-merkonomin paperit on myös taskussa! Olen myös hyvä matematiikassa.
- papparainen..
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Ulkonässöäni ei ole mitään vikaa, olen myös hyvää illallis- ym. seuraa, sillä olen kohtelias ja hyvätapainen mies. Läpi elämän jatkunut läpi elämän jatkunut kuntoilu on pitänyt minut timminä. Rahaa minulla ei tosiaan paljon ole, mutta olen työskennellyt aikoinani osastopäällikkätasolla asti. YO-merkonomin paperit on myös taskussa! Olen myös hyvä matematiikassa.
Väität ainakin itse olevasi vielä hyväkuntoinen yms elikkä, puheidesi perusteella sellainen Toni Halme tyyppi (eli todella ällöttävä). Mites on asian laita 10 vuoden päästä, sinä melkein 60 v ja tyttö vasta 28. Ja tosiaan veikkaan, että urheilullinen alle 25 on kuitenkin paremman näköinen kuin sinä!
No ei ulkonäöllä montaa puurovelliä keitetä, mutta itse sanoit voivasi tarjota tytölle turvaa, elämänviisautta yms Ihan paskaa puhut. Olet 47v onneton reppana joka kaiken lisäksi elää exän siivellä. Olet muutaman päivän putkeen selvinpäin (kuten itse kerroit) ja muuten juot elikkä paha alkoholisti. Seksiäkin varmaan innokkaammin antaa nuoremmat miehet yms ja tosiaan seisooko ilman lääkkeitä jos juot koko ajan..
Elikkä päästähän nyt tyttö pälkähästä ja etsi ikäistäsi seuraa tai ainakin 15 v nykyistä vanhempaa.. - Inhimillinen kaveri
papparainen.. kirjoitti:
Väität ainakin itse olevasi vielä hyväkuntoinen yms elikkä, puheidesi perusteella sellainen Toni Halme tyyppi (eli todella ällöttävä). Mites on asian laita 10 vuoden päästä, sinä melkein 60 v ja tyttö vasta 28. Ja tosiaan veikkaan, että urheilullinen alle 25 on kuitenkin paremman näköinen kuin sinä!
No ei ulkonäöllä montaa puurovelliä keitetä, mutta itse sanoit voivasi tarjota tytölle turvaa, elämänviisautta yms Ihan paskaa puhut. Olet 47v onneton reppana joka kaiken lisäksi elää exän siivellä. Olet muutaman päivän putkeen selvinpäin (kuten itse kerroit) ja muuten juot elikkä paha alkoholisti. Seksiäkin varmaan innokkaammin antaa nuoremmat miehet yms ja tosiaan seisooko ilman lääkkeitä jos juot koko ajan..
Elikkä päästähän nyt tyttö pälkähästä ja etsi ikäistäsi seuraa tai ainakin 15 v nykyistä vanhempaa..Tulin juuri kävelyltä. Kävin R-kioskilla lottoamassa. Olen ihan selvinpäin. En juo viikoittain edes. Jokainen meistä vanhenee joskus.
- sikamaisesti
Älä pilaa nuoren ihmisen elämää elostelullasi. Älä myöskään sotke äidin ja tyttären välejä. Kun et kelvannut äidille, hän ei varmaankaan haluaisi tyttärensä sotkeutuvan kaltaiseesi surkimukseen, joka pelkää eksäänsä.
- Vaikka taitaa sillä
tytölläkin olla pelkkää pehkua päässään,kun äitinsä ex-hoidon kanssa meuhkaa!
- PipariPipsa
Vaikka taitaa sillä kirjoitti:
tytölläkin olla pelkkää pehkua päässään,kun äitinsä ex-hoidon kanssa meuhkaa!
vielä kaiken lisäksi.
Tyyppi on maksattanut omat kulutusluottonsa exällään, joka edelleenkin ketjun kulusta päätellen elättää tätä selkärangatonta paskiaista!
Olisipa vielä puuttunut, että olisi kehuskellut olevansa työtön..
..ja suree exälle jäänyttä taulutelkkaa- joka mitä ilmeisimmin on tämän exän maksama.
Uskomaton ukko!
Ja sulle "inhimillinen" sanon, että on se tosi hyvä juttu, ettei sulla ole ilmeisestikään omia lapsia.
Toivon, että tyttö älyää pian mitä on tapahtunut ja dumppaa sut! - Inhimillinen kaveri
Itse asiassa se olin minä joka lähdin. A. olisi kyllä halunnut minut, mutta en jaksanut suhdettamme, kun hän oli yhtenään työmatkoilla.
- Inhimillinen kaveri
PipariPipsa kirjoitti:
vielä kaiken lisäksi.
Tyyppi on maksattanut omat kulutusluottonsa exällään, joka edelleenkin ketjun kulusta päätellen elättää tätä selkärangatonta paskiaista!
Olisipa vielä puuttunut, että olisi kehuskellut olevansa työtön..
..ja suree exälle jäänyttä taulutelkkaa- joka mitä ilmeisimmin on tämän exän maksama.
Uskomaton ukko!
Ja sulle "inhimillinen" sanon, että on se tosi hyvä juttu, ettei sulla ole ilmeisestikään omia lapsia.
Toivon, että tyttö älyää pian mitä on tapahtunut ja dumppaa sut!Minulla on kaksi lasta, mutta välit ovat jääneet etäisiksi. Olin aikoinani merillä ja silloinen suhteemme kariutui. Noista ajoista jäi käteen vain tatuoinnit. Minä muuten olen toistaiseksi työtön. Tätä on jatkunut vasta reilun vuoden, kun myyntiyritykseni meni konkurssiin.
- reilun vuoden??
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Minulla on kaksi lasta, mutta välit ovat jääneet etäisiksi. Olin aikoinani merillä ja silloinen suhteemme kariutui. Noista ajoista jäi käteen vain tatuoinnit. Minä muuten olen toistaiseksi työtön. Tätä on jatkunut vasta reilun vuoden, kun myyntiyritykseni meni konkurssiin.
Pitkä aika kuule papparainen! Olisi siinä ajassa jo pitänyt jotain työtä löytää.. ja et vastannut siihen miten kehtaat maksattaa exälläsi vanhat velkasi.. Tosi mies taidat olla, hohhoh!
- Inhimillinen kaveri
reilun vuoden?? kirjoitti:
Pitkä aika kuule papparainen! Olisi siinä ajassa jo pitänyt jotain työtä löytää.. ja et vastannut siihen miten kehtaat maksattaa exälläsi vanhat velkasi.. Tosi mies taidat olla, hohhoh!
Aikoinani olin piirinmestari kuulan työnnössä. Kova olen myös vääntämään kättä, mutta aina pidän sen minkä lupaan.
- justjooniinpä
Niin, mä voisin pyytää että exäni naisi mieheni exää, ikävä kyllä äidilläni ei ole ollut suhdetta isäni jälkeen joten en voi sille tehdä mitään. Veljeni tosin voisi hoitaa isäni entiset naiset...
Hei HALOO
Miksi ei voida kunnioittaa entistä sen vertaa että jättää tyttären rauhaan?
Mä en voisi ikimaailmassa kuvitella sitä että minulla ja minun äidilläni olisi sama mies.
Minun mies on minun, siskoni ei koske häneen ei ennen minua eikä taatusti minun jälkeeni.
Toi on sairasta ihan oikeasti
Niin ja juominen? Hetken huumaa, pian alat taas ryyppää kunnolla kun suhteesta hieman toi ensihuuma haihtuu, olet alkoholisti ja luulet että tyttö on parannuskeinosi- Inhimillinen kaveri
Tämä on aitoa rakkautta! En ole käyttänyt enää lääkkeitäkään väärin. Me haluamme lapsen!
- niinjoo
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Tämä on aitoa rakkautta! En ole käyttänyt enää lääkkeitäkään väärin. Me haluamme lapsen!
Exäsi voi katkaista välinsä omaan tyttäreensä, et voi tietää mitä tunteita exälläsi on sinua kohtaan, tai kuinka vaikeana hän sen tilanteen tulee kokemaan, mutta mahdollisuus siihen että äidin ja tyttären välit katkeavat on olemassa, miltä tuntuisi tietää että sinä olet siihen syypää?
- Inhimillinen kaveri
niinjoo kirjoitti:

Viisasta on pysytellä sivummalla noista naisten riidoista.
- niinjoojust
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Viisasta on pysytellä sivummalla noista naisten riidoista.
Olet se syypää siihen riitaan. EN voi muuta kuin toivoa voimia exällesi. Sinulle ja teinille toivotan hyviä jatkoja, toivottavasti tyttö riittää sinulle ettei päihteisiin tarvitse sortua. Ja toivottavasti tyttö kykenee elää ilman äitiään jos välit katkeavat
- Inhimillinen kaveri
niinjoojust kirjoitti:

Taidat olla vain katkera, jätetty yh-äiti. Elät puutteessa ja kyttäät muiden elämää. Saisit omasi ensin kuntoon.
- niinjustjoo
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Taidat olla vain katkera, jätetty yh-äiti. Elät puutteessa ja kyttäät muiden elämää. Saisit omasi ensin kuntoon.
Itseasiassa elän parisuhteessa, minulla on 2 ihanaa poikaa, 1 tytärpuoli, naimisiin menin rakastamani miehen kanssa lokakuussa ja tammikuussa synnytän lapsen. Niin, taitaa elämäni olla aika kurjaa nähtävästi. Mutta tätä mieltä minä olen sinun tilanteestasi, eikä se miksikään muutu, et olisi kirjoittanut palstalle mutta kirjoitit ja sait muiden mielipiteet.
Olen onnellinen, elämässäni on kaikki kunnossa myöskin suhteeni äitiini jonka miehen kanssa en ole maannut. Sääliksi käy tytärtä ja äitiä, vai et puutu naisten riitoihin, sinähän sen aloitit - niinjustjoo
niinjustjoo kirjoitti:
Itseasiassa elän parisuhteessa, minulla on 2 ihanaa poikaa, 1 tytärpuoli, naimisiin menin rakastamani miehen kanssa lokakuussa ja tammikuussa synnytän lapsen. Niin, taitaa elämäni olla aika kurjaa nähtävästi. Mutta tätä mieltä minä olen sinun tilanteestasi, eikä se miksikään muutu, et olisi kirjoittanut palstalle mutta kirjoitit ja sait muiden mielipiteet.
Olen onnellinen, elämässäni on kaikki kunnossa myöskin suhteeni äitiini jonka miehen kanssa en ole maannut. Sääliksi käy tytärtä ja äitiä, vai et puutu naisten riitoihin, sinähän sen aloititSeksiä saan joka päivä, joten en puutteessakaan ole, joten silläkään ei selity mielipiteeni
- Inhimillinen kaveri
niinjustjoo kirjoitti:
Seksiä saan joka päivä, joten en puutteessakaan ole, joten silläkään ei selity mielipiteeni
Mutta keneltä? Onko tuleva lapsi edes miehesi? Tuskinpa!
- niinjustjoo
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Mutta keneltä? Onko tuleva lapsi edes miehesi? Tuskinpa!
Tiedän kenen kanssa olen sängyssä ollut, tiedän myös kuka on lasteni isä. Minulla on ollut vain 2 seksikumppania elämäni aikana ja täytän kohta 30v. Mutta vaikka paljastin montako seksikumppania minulla on ollut ei tarkoita sitä että saat minut suuttumaan, hyökkäät vain minun kimppuuni kun suututin sinut. Mitä menit kirjoittamaan tästä asiasta palstalle, silloin kun kirjoitat joudut myös kestämään negatiivisen palautteen, jollet kestä tätä niin et taida henkiseltä tasoltasi olla aikuinen.

Minäkin tiedän, mutta en muista kaikkien partenereideni nimiä. On niitä sen verran paljon. Jos haluat tutustua minuun, niin kirjoita:
[email protected] - niinjustjoo
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Minäkin tiedän, mutta en muista kaikkien partenereideni nimiä. On niitä sen verran paljon. Jos haluat tutustua minuun, niin kirjoita:
[email protected]Hyvä yritys mutta tämä alkaa menee jo liiallisuuksiin, toivotan sinulle hyvää loppuelämää toivottavasti kaikki sujuu hyvin
- SELVÄ PROVO..
..ANTAKAA LUUSERIN OLLA JO!
- Inhimillinen kaveri
Miksi haukut minua luuseriksi, jos tämä kerran on provo?
- viestit
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Miksi haukut minua luuseriksi, jos tämä kerran on provo?
on yleensä kuittailua palstoille oikeasti kirjoitteleville, sitä niinkun väheksytään heitä tai luullaan olevansa parempia tms. Mutta mielestäni suurin luuseri on se joka oikeasti saa elämäänsä sisältöä keksimällä tekaistuja juttuja palstoille ja hakemalla sillä toisten huomiota..En siis ole ristiriitainen..
- Inhimillinen kaveri
viestit kirjoitti:

Mikäs sinä olet muita arvostelemaan? Onko oma elämäsi mitenkin mallillaan? Ainakin kyttäämisen ja tuomitsemisen tarve on kova. On tuollaista nirppanokkatätejä nähty ennenkin. Ei tee vaikutusta, en anna.
- muiden mielipidettä
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Mikäs sinä olet muita arvostelemaan? Onko oma elämäsi mitenkin mallillaan? Ainakin kyttäämisen ja tuomitsemisen tarve on kova. On tuollaista nirppanokkatätejä nähty ennenkin. Ei tee vaikutusta, en anna.
ns tilanteestasi (joka on tekaistu). Niin miksi sitten otat herneen nenään jos saat sitä palautetta?? Tarve arvostella minulla ei ole kova, mutta kun näin kirjoituksesi en voinut olla tähän asiaan kommentoimatta, on se niin ällöttävä. Vaikka sinun kohdallasi se on tarinaa, niin jonkun kohdalla se on totta. Ei ole mitään niin ällöttävää kun vanhat miehet ja heillä nuori tytsy (yleensä rahan tai maineen perässä) tai poikakaveri esim Loman/nuori poikaystävä, hyh helkkari.
Itsellä elämä ihan mallillaan ja 5 vuotta vanhempi mies, joka mielestän rupeaa olemaan maximi..
Ja tuo en anna kommentti paljasti, että olet tosiaan se provoilija joka esim äidit palstalla kirjoittelee virolaisista naisista eli hankippa sinäkin elämä! - Inhimillinen kaveri
muiden mielipidettä kirjoitti:
ns tilanteestasi (joka on tekaistu). Niin miksi sitten otat herneen nenään jos saat sitä palautetta?? Tarve arvostella minulla ei ole kova, mutta kun näin kirjoituksesi en voinut olla tähän asiaan kommentoimatta, on se niin ällöttävä. Vaikka sinun kohdallasi se on tarinaa, niin jonkun kohdalla se on totta. Ei ole mitään niin ällöttävää kun vanhat miehet ja heillä nuori tytsy (yleensä rahan tai maineen perässä) tai poikakaveri esim Loman/nuori poikaystävä, hyh helkkari.
Itsellä elämä ihan mallillaan ja 5 vuotta vanhempi mies, joka mielestän rupeaa olemaan maximi..
Ja tuo en anna kommentti paljasti, että olet tosiaan se provoilija joka esim äidit palstalla kirjoittelee virolaisista naisista eli hankippa sinäkin elämä!Palaute on eri asia kuin arvostelu ja tuomitseminen. En usko, että olet saanut Miestä, joka vuoksi joudut tyytymään vain mieheesi. Minun kaltaisiani ei riitä kaikille, joten minkäs teet.
- reppanaa...
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Palaute on eri asia kuin arvostelu ja tuomitseminen. En usko, että olet saanut Miestä, joka vuoksi joudut tyytymään vain mieheesi. Minun kaltaisiani ei riitä kaikille, joten minkäs teet.
kuinka läpinäkyviä viestisi onkaan.. kiitos sait minut tyhmyyksilläsi hymyilemään. Nauranut en koska juttusi ovat todella säälittäviä! Tosimiestä sinusta ei saisi tekemälläkään!
- Inhimillinen kaveri
reppanaa... kirjoitti:
kuinka läpinäkyviä viestisi onkaan.. kiitos sait minut tyhmyyksilläsi hymyilemään. Nauranut en koska juttusi ovat todella säälittäviä! Tosimiestä sinusta ei saisi tekemälläkään!
Hameesi ovat läpinäkyviä. Olen Mies, kersantti vallan!
Kirjoita minulle, please! (Salaisesti)
[email protected] - todellakaan..
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Hameesi ovat läpinäkyviä. Olen Mies, kersantti vallan!
Kirjoita minulle, please! (Salaisesti)
[email protected].........
- Inhimillinen kaveri
todellakaan.. kirjoitti:
.........
Jos lähetät foton tai alushousut minigrip-pussissa, niin saat varman vastauksen!
- Inhimillinen kaveri
Tämä palsta on täynnä elämän katkeroittamia ämmiä, jotka eivät hyväksy suhdettaamme, eivätkä salli onneamme, koska he ovat itse omaan elämäänsä tyytymättömiä, kateellisia ja pystyyn kuivuneita. Ainoa ilo elämään tulee saippausarjoista ja muiden elämän kyttäämisestä ja tuomitsemisesta. Vapautukaa tekin!
- juu..
-----
- Inhimillinen kaveri
juu.. kirjoitti:
-----
Voitte lähettää minulle fotoja itsestänne, niin arvioin kokeneena pelimiehenä kelpoisuutenne maarkkinoilla. En veloita arvioinnista mitään!
[email protected] - saatiin
Inhimillinen kaveri kirjoitti:
Voitte lähettää minulle fotoja itsestänne, niin arvioin kokeneena pelimiehenä kelpoisuutenne maarkkinoilla. En veloita arvioinnista mitään!
[email protected]ikioma woody allen
- jumankekka1
ketään muuta löytänyt kuin ex-avovaimosi tyttären!
Mautonta ja hieman pedofiilimaista.
Oksettavaa vielä vertailla äitiä ja tytärtä sängyssä!
Tän on pakko olla provo tai sun kannattaa hankkia ammattiapua! - että tuota
kutsutaan virallisesti pedofiliaksi. Olet ollut hänen isäpuolensa, kun olet asunut samassa osoitteessa. Vaikka tytär onkin täysi-ikäinen, olet hänen isäpuolenaan syyllistynyt vakavaan rikokseen. Kysy viranomaisilta, jos selkärankaa riittää.
- No ei nyt sentään!
Mitä pedofiliaa siinä on, jos äijä asui avovaimonsa ja tämän 16-vuotiaan tyttären kanssa samassa osoitteessa? Hän sanoo, että heillä ei ollut mitään silloin, kun hän siellä asui. Jos tämä mitä hän kertoo on totta, eli hän muutti sieltä pois ja tyttö on nyt 18-vuotias ja heillä on seksisuhde, niin missä se pedofilia on? Kaksi täysi-ikäistä ihmistä! Sekään ei taitaisi olla pedofiliaa, jos isäpuoli ja 16-vuotias (yli suojaikärajan) harrastavat keskenään seksiä. Jos se on vapaaehtoista, niin ei siinäkään mitään pedofiiliaa ole. Sen voi tuomita moraalisesti, ei oikeudessa. Nykyään kaikki on pedofiliaa.
- hetken tätä....
No ei nyt sentään! kirjoitti:

On nainen, jolla on lapsi. Mies muuttaa asumaan samaan talouteen ja on suhteessa lapsen äitiin. Hänestä tulee lapselle isäpuoli tätä kautta. Lapselle ja miehelle syntyy siis isä-tytärsuhde...olenko aivan väärässä?
Äiti ja isäpuoli eroavat syystä tai toisesta. Miehellä on ollut isä-tytärsuhde... mihin se katosi? Katosiko kaikki siinä naisen ja miehen erossa?
Olen äiti, joka erosi isäpuolesta lapsen ollessa jo täysi-ikäinen. Meillä oli yhteisiä lapsiakin. Isäpuoli heittäytyi hankalaksi ja halusi viranomaiset selvittämään lasten asumisesta. Tädit tulivat ja äidin yllätykseksi jossain vaiheessa jonkun asian tiimoilta tuli ilmi, että isäpuoli on AINA isä suhteessa lapsipuoleensa, koska on asunut perheessä isän asemassa. Vaikka siis lapsi onkin täysi-ikäinen.
Mitäs se sitten olisi, jos hänellä olisi s-suhde tytärpuoleensa? Kerro tälle 'tyhmälle'?
No meidän tapauksessa sellaista ei ole tapahtunut, eikä sellaisesta ole edes epäilystä tai pelkoa...eli isäpuoli on täysin normaali mies, joka on kiinnostunut oman ikäisistä Naisista :-) - ex-sinkkumies
hetken tätä.... kirjoitti:
On nainen, jolla on lapsi. Mies muuttaa asumaan samaan talouteen ja on suhteessa lapsen äitiin. Hänestä tulee lapselle isäpuoli tätä kautta. Lapselle ja miehelle syntyy siis isä-tytärsuhde...olenko aivan väärässä?
Äiti ja isäpuoli eroavat syystä tai toisesta. Miehellä on ollut isä-tytärsuhde... mihin se katosi? Katosiko kaikki siinä naisen ja miehen erossa?
Olen äiti, joka erosi isäpuolesta lapsen ollessa jo täysi-ikäinen. Meillä oli yhteisiä lapsiakin. Isäpuoli heittäytyi hankalaksi ja halusi viranomaiset selvittämään lasten asumisesta. Tädit tulivat ja äidin yllätykseksi jossain vaiheessa jonkun asian tiimoilta tuli ilmi, että isäpuoli on AINA isä suhteessa lapsipuoleensa, koska on asunut perheessä isän asemassa. Vaikka siis lapsi onkin täysi-ikäinen.
Mitäs se sitten olisi, jos hänellä olisi s-suhde tytärpuoleensa? Kerro tälle 'tyhmälle'?
No meidän tapauksessa sellaista ei ole tapahtunut, eikä sellaisesta ole edes epäilystä tai pelkoa...eli isäpuoli on täysin normaali mies, joka on kiinnostunut oman ikäisistä Naisista :-)"On nainen, jolla on lapsi. Mies muuttaa asumaan samaan talouteen ja on suhteessa lapsen äitiin. Hänestä tulee lapselle isäpuoli tätä kautta. Lapselle ja miehelle syntyy siis isä-tytärsuhde...olenko aivan väärässä?"
Olet väärässä. Itselläni ei ainakaan ole syntynyt minkäänlaista isä-lapsi-suhdetta puolisoni lapsiin. He ovat puolisoni lapsia ja siten kuuluvat jokapäiväiseen elämääni, tulemme oikein hyvin toimeen ja arki sujuu, mutta nämä lapset eivät merkitse minulle sen kummempaa. Jos eroaisimme niin silloin nämä lapset eivät kuuluisi enää elämääni, samoin jos puolisoni vaikka menehtyisi. Ilman puolisoani noita lapsia ei "ole olemassa" minulle. - Mies myös
ex-sinkkumies kirjoitti:
"On nainen, jolla on lapsi. Mies muuttaa asumaan samaan talouteen ja on suhteessa lapsen äitiin. Hänestä tulee lapselle isäpuoli tätä kautta. Lapselle ja miehelle syntyy siis isä-tytärsuhde...olenko aivan väärässä?"
Olet väärässä. Itselläni ei ainakaan ole syntynyt minkäänlaista isä-lapsi-suhdetta puolisoni lapsiin. He ovat puolisoni lapsia ja siten kuuluvat jokapäiväiseen elämääni, tulemme oikein hyvin toimeen ja arki sujuu, mutta nämä lapset eivät merkitse minulle sen kummempaa. Jos eroaisimme niin silloin nämä lapset eivät kuuluisi enää elämääni, samoin jos puolisoni vaikka menehtyisi. Ilman puolisoani noita lapsia ei "ole olemassa" minulle.Äidin uusi mies joka asuu samassa taloudessa lasten äidin ja lasten kanssa ei koskaan ole lasten biologinen isä. Sukurutsa sulkeutuu heti pois.
Onko kyseessä sitten pedofilia? Kyseessä ei ole edes pedofilia, vaikka isäpuolella olisi seksisuhde äidin tyttäreen, jos tämä on yli 16-vuotias. Teko olisi moraalisesti tuomittava ja iljettävä, mutta ei pedofiliaa.
Jos mitään ei ollut silloin, kun isäpuoli asui lasten ja näiden äidin kanssa, vaan vasta heidän jo erottua ja tyttö on täysi-ikäinen, suhdetta voi moralisoida, mutta siinä ei ole minkäänlaista rikosta.
Minulla on naiseni lapsiin käytännöllinen suhde, melko toimivakin vielä. Ei mitään edellä kuvattua. Heitä ei olisi elämässäni ilman naistani. He asuvat meillä puolet ajasta, puolet isällään. Olen heille aikuinen, en edes yritä olla isä.
- Nimetön
Mies on mies. Painaa vehkeensä vaik puunkoloon jos niikseen tulee. 18 vuotias ON vielä IHAN KAKARA. Kaikki on suhteellista. Kunhan et saa sitä paksuksi. Tyttöraukka.....
- Inhimillinen kaveri
Jotta kenenkään joulumieli ei meniisi pilalle, paljastan, että kirjoitus oli kuin olikin provo, niin kuin muutamat jo arvelivatkin. Kaikki fiktota.
Miksi sitten moisen kirjoitin? No, se oli henkilökohtainen protestini tällä palstalla hilluvia tyyppejä kohtaan, jotka löytävät aina ja osoittavat sormella huutavaa vääryyttä, mikä löytyy yllätys, yllätys, heidän mielestään poikkeuksetta aina uusperheiden uusista aikuisista.
Tekivät lapset mitä tahansa tai heidän biologinen isänsä tai äitinsä, syntipukki on aina äidin tai isän uusi kumppani. On vaan raivostuttaa kirjoittaa asiallisesti, jopa neuvoa kysyen ja kokemuksia jakaen, ja saada vastineeksi osoittelua ja katkeria haukkuja.
Mutta ei tästä tämän enempää. Hyvää joulua kaikille perhemuotoon katsomatta!
Terveisin,
"Inhimillinen kaveri"- ...arvelinkin
kaikesta huolimatta tarinasi voisi aivan hyvin olla tosi. Kuinkahan monessa tapauksessa teini-ikäinen lapsi tuntee vetoa vanhempansa uutta kumppania kohtaan, varsinkin jos asiat muutenkin synkkaavat hyvin. Ajatellaan vaikka 35-vuotiasta naista joka on kimpassa samanikäisen nuorekkaan miehen kanssa ja kuvioon kuuluu mukava ja viehättävä naisen teini-ikäinen tytär. Varmasti kuka tahansa terve mies huomioi tämän kauniin nuoren naisen ja jos kemiat muutenkin sattuvat kohtaamaan...
- Anonyymi00065
Minulla tuli seksisuhden naiseen ravintolaillan kautta. Maarit on 36 v, YH-nainen asui yhdessä tyttärensä Minnan 16v kanssa.
Minna oli melkein aina kotona kun me rakasteltiin Maaritin luona kamarissa.
Oudoksutti kun Maarit sanoi Minnan pitäis jo oppia miten miesten kanssa ollaan mutta täällä maalla ei oikein ole poikia.
Minna oli jo kasvanut naiseksi vartalo kuin muotilehdestä. Olin usein päivän kerrallaan niiden luona.
Maarit halusi että saunan jälkeen en pue heti että Minna näkee vähän miehen mallia Maarit kulki pelkkä yöpaita päällä. Meni aikaa ja Maarit sai Minnankin yhtäaika saunaan istuin alussa lauteilla ja katselin naisia pesemässä. Maarit hymyili kun tuli lauteille kuiskas taitaa kiihottaa nuori pillu ja puristeli kalusta että se alkoi seisomaan Minna lähti saunasta aluksi aina ensin meitä. Maarit tarttui heti kaluun ja imi sanoin tytön pitäisi saada tätä, sanoin tulee raskaaksi ei onnistu Maarit sanoi on konsteja ostan pillerit.
Sanoin ihan oikeastikko haluat että Minna on ensikerran minun kanssa Maarit sanoi se olis turvallisinta.
Muutaman saunassa käynnin jälkeen Maarit lähti ensin pois saunasta istuin Minnan kanssa lauteilla Minna nauroi kuulin äidin puheita se haluaisi että me rakasteltas.
Katselin kiukaaseen ja sanoin niin se haaveilee. Minna nauroi enkö minä luota sinulle? Katsoin Minnaa ei se siitä ole kiinni tuntuu vain oudolta äitisi ajatus.
Minna sanoi olen jo alkanut haveilla sinusta ja tuo kalu haaveilee myös, näytä minulle kunnolla. Nojasin seinään Minna katsoi kalua sanoin koske jos haluat.
Minnan käsi kosketti sievästi, silmät oli kiinni kalussa. Minna katsoi kalua ja sanoi olen nähnyt kun äiti imee tätä, äiti jättää aina oven vähän auki.
Kysyin tuntuiko pahalta että me sillai, Minna nauroi ei hyvä että äidillä on joku on paljon iloisempi. Sanoin jos sinä maistat maistan minäkin. Minna kumartui ja maistoi ensin sievästi sitten reilummin ja nousi istumaan. Laskeuduin alas ja levitin jalkoja maistoin neitsyt pillua Minna huokali tuntuu tosi hyvältä nuolin vähän aikaa ja nousin pesulle. Kun tultiin saunasta kahvit oli valmiit.
Sängyssä Maarit kysyi miten meni, kerroin puhuttiin kaikesta ja sinun suunitelmasta. Maarit nousi käsien varaan, no mitä Minna sanoi nauroin voi kohta tullakkin tänne jos kutsutaan. Maarit nousi ja meni Minnan huoneeseen.
Kohta molemmat tuli viereeni Maarit pyysi Minna meidän väliin, Minna kuiskasi jännittää suutelin Minnan vartaloa sievästi Maarit pyysi että imen kauniita rintoja ja minä imin Minna huokali ja katsoi äitiään Maarit hymyili eikö olekkin ihanaa hyväilin kädellä vatsaa ja etenin sievästi sormilla sisään Maarit veti minua alaspäin kuiskas Minnan pitää saada tuntea sinun ihanan kielen kosketus.
Suutelin polvesta ylöspäin katsoin neitseellistä pillua ja maistoin Minna huokaili aluksi jänniteli vartaloa sitten rentoutu Maarit nousi vierestä ja imi nänniä, Minna huokasi äiti mitä sinä Maarit imi rintoja reilusti Minna makasi rentona ja vapisi pikku hiljaa alkoi vavahdella reilusti ja sitten kiljahteli orgasmissaan jatkoin sievemmin ja nousin Minnan viereen.
Maarit nousi ja lähti pois kysyin Minnalta haluaako Minna rutisti käsillään kuiskas haluan tehdään se heti.
Nousin päälle minna levitti huulia ja kuiskas tule nyt painoin sievästi Minna huokali tule vaan sievästi ja nauroi dildo on aukaissut sulle kaiken.
Minna vapisi voi luoja mikä tunne aivan erilainen kuin kumi Maarit katsoi ovelta kun Minna nautti ja pyysi lujaa jalat oli koukussa ja Minna ulisi halukkaana painelin voimakkaasti Minnan orgasmiin asti kun laukesin Minna kiljui, ensi kertaa voi ihanaa
Maarit oli ovella ja hymyili kävi sanomassa nukun minnan sängyssä.
Minna hesäsi puolilta öin kuiskasi saanko ja kömpi peiton alle tunsin tiukan imun ja nuoli kalun alaosaa annoin vähän aikaa imeä vedin ylös ja menin itse peiton alle teini pylly nousi ja laski tasaisesti sitten veti ylöspäin imin rintoja mutta veti kovaa ylöspäin työnnyin kokonaan Minna kuiskas ollaan sievästi ihanan sievästi käännin Minnan päälleni alkoi kiihkeä nainti kunnolla sisään ja ulosMinna tuli rajusti vapisi pitkään kuiskas säästä äidille ja nousi pois kuulin kun puhui äitinsä kanssa.
Maarit tuli alasti viereen kuiskas teillä jäi vähän kesken, laskeuduin alas Maarit oli märkä kuiskasin alhaalta olet ihan märkä Maarit naurahti löysin Minnan dildon ja kuuntelin teidän rakastelua, kulta pane takaa Maarit kääntyi ja levitti jalkoja kerkisin nousta päälle näin Minna ovella painoin syvälle ja ulos Maarit vapisi ihan kuin raiskaisit otat kovaa Minna hieroi pilluaan ja hymyili kun äiti sai kunnolla Maarit kiljui ja nosti lantiota kuiski imua panaan väkisin pillu kostui lisää kun Maarit hieroi pilluaan alkoi jalat vapattaa laskin sisään.
Maarit jäi makaamaan ja nukahti. Aamulla juotiin porukalla kahvit ja minä lähdin kotiin lepäämään.- Anonyymi00066
Olisi ihana tulla kimppaan mukaan.
Saisivat molemmat kahta miestä.
M44
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101290- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88904- 66751
- 33642
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13518- 78501