epäselvyyttä joskus niin vanhemmilla kuin aivan ulkopuolisilla arvostelijoillakin.
Tietämättömyys johtuu paljolti siitä, että erilaisten oppimisongelmien tutkimus ja diagnosointi on meillä suht uutta. Entisinä aikoina älykäs lapsi on esim. luki-häiriön takia alisuoriutunut koulussa, koska ongelmaa ei ole pystytty määrittelemään, eikä siihen apua antamaan. Tilanne on Suomessa muuttunut paljon viimeisen 10:n vuoden aikana, mutta nyt kun tietoa ja apua jo olisi, niin ainoaksi esteeksi jää kuntien rahapula avun antamiselle.
Yhtä uutta ovat neurologiset diagnoosit, joiden olemassaoloa eivät aina tunnista edes vanhemmat, saatika lasten kanssa työtä tekevät, neuvolat, päivähoito tai koulun henkilökunta.
Parhaiten avun saaminen onnistuu perheissä, joissa vanhemmat ovat heti ajantasalla lapsen ongelmien suhteen. Jos kotona vielä tiedetään sekin, mitä pahimmillaan lapselle voi tapahtua julkisessa terveydenhoidossa, niin tilanne on lapsen kannalta jo suorastaan ruhtinaallisen hyvä. Silloin kotoa voidaan kääntyä suoraan yksityisen puolen tutkimuksiin, apua saadaan ja lapsen tulevaisuus on siltä osin turvattu.
Huonossa asemassa ovat ne perheet, jossa vanhemmat huolestuvat lapsen asioista, mutta eivät osaa yhtään varoa psykiatrian puolelle joutumista, koska eivät hurjimmissa ajatuksissaan osaa uskoa sellaista mahdollisuutta, että lapsi ei saisi Suomessa oikeaa hoitoa ongelmiinsa.
Ei ole hyvin asiat niilläkään lapsilla, joiden vanhemmat VASTUSTAVAT lapsen tutkimusta ja diagnosointia. Ei heilläkään ole asioista tietoa, jos pelkäävät lapsen leimautuvan tyhmäksi tai muuta vastaavaa tai luulevat, että neurologian dg on yhtä kuin kehitysvammaisuus, sillä siitä ei ole kyse autisminkirjon oireyhtymissä.
Jos lapsen saama apu jää vain psykiatrisen dg:n varaan ja vaikka hän säästyisi huostaanotolta, niin oikeaa apua hän ei tule ikinä saamaan.
Oikean avun saamiseen tarvitaan
-oikea diagnoosi
-kuntoutussuunnitelma
-mahdollinen erityisoppilaaksi asettaminen
-koulu voi vaatia vielä tarvittavan avun täsmentämistä
-laaditaan koulussa henkilökohtainen opetussuunnitelma
-edellä mainittujen perusteella anotaan perusopetuslain lupaamaa tukea opetuksen tueksi
-lisäksi kotoa käsin käytävä avokuntoutus
Ilman edellä mainittuja toimia lapsi katsotaan tyhmäksi, laiskaksi, haluttomaksi oppimaan, häiriköksi jne. Pahimmillaan rauhallinen, mutta ilman oikeaa apua jäänyt lapsi muuttuukin vähitellen häiriköksi väärän kohtelun takia.
Eihän oikean avun saaminen sitä tarkoita, että vanhemmat määräävät diagnoosin, kuten tänä aamuna sain sen suuntaista palstalta lukea!
Siksi olenkin ehdottanut, että apua tarvitsevat lapset pääsisivät ENSIN neurologian puolelle, niin ainakin tulee suljetuksi pois mahdollisuus, että lasta hoidetaan väärin.
Ja sitä minä kyllä kaikkein vähiten ymmärrän, että joku näyttää vastustavan lapsille oikean avun antamista! Minkä ihmeen takia?
Eikö aikuinenkin saa oireidenmukaista hoitoa tai siihen ainakin tulisi pyrkiä. Miksi lasten kohdalla asioiden pitäisi näiltä osin olla toisin?
Tietämättömyys johtuu paljolti siitä, että erilaisten oppimisongelmien tutkimus ja diagnosointi on meillä suht uutta. Entisinä aikoina älykäs lapsi on esim. luki-häiriön takia alisuoriutunut koulussa, koska ongelmaa ei ole pystytty määrittelemään, eikä siihen apua antamaan. Tilanne on Suomessa muuttunut paljon viimeisen 10:n vuoden aikana, mutta nyt kun tietoa ja apua jo olisi, niin ainoaksi esteeksi jää kuntien rahapula avun antamiselle.
Yhtä uutta ovat neurologiset diagnoosit, joiden olemassaoloa eivät aina tunnista edes vanhemmat, saatika lasten kanssa työtä tekevät, neuvolat, päivähoito tai koulun henkilökunta.
Parhaiten avun saaminen onnistuu perheissä, joissa vanhemmat ovat heti ajantasalla lapsen ongelmien suhteen. Jos kotona vielä tiedetään sekin, mitä pahimmillaan lapselle voi tapahtua julkisessa terveydenhoidossa, niin tilanne on lapsen kannalta jo suorastaan ruhtinaallisen hyvä. Silloin kotoa voidaan kääntyä suoraan yksityisen puolen tutkimuksiin, apua saadaan ja lapsen tulevaisuus on siltä osin turvattu.
Huonossa asemassa ovat ne perheet, jossa vanhemmat huolestuvat lapsen asioista, mutta eivät osaa yhtään varoa psykiatrian puolelle joutumista, koska eivät hurjimmissa ajatuksissaan osaa uskoa sellaista mahdollisuutta, että lapsi ei saisi Suomessa oikeaa hoitoa ongelmiinsa.
Ei ole hyvin asiat niilläkään lapsilla, joiden vanhemmat VASTUSTAVAT lapsen tutkimusta ja diagnosointia. Ei heilläkään ole asioista tietoa, jos pelkäävät lapsen leimautuvan tyhmäksi tai muuta vastaavaa tai luulevat, että neurologian dg on yhtä kuin kehitysvammaisuus, sillä siitä ei ole kyse autisminkirjon oireyhtymissä.
Jos lapsen saama apu jää vain psykiatrisen dg:n varaan ja vaikka hän säästyisi huostaanotolta, niin oikeaa apua hän ei tule ikinä saamaan.
Oikean avun saamiseen tarvitaan
-oikea diagnoosi
-kuntoutussuunnitelma
-mahdollinen erityisoppilaaksi asettaminen
-koulu voi vaatia vielä tarvittavan avun täsmentämistä
-laaditaan koulussa henkilökohtainen opetussuunnitelma
-edellä mainittujen perusteella anotaan perusopetuslain lupaamaa tukea opetuksen tueksi
-lisäksi kotoa käsin käytävä avokuntoutus
Ilman edellä mainittuja toimia lapsi katsotaan tyhmäksi, laiskaksi, haluttomaksi oppimaan, häiriköksi jne. Pahimmillaan rauhallinen, mutta ilman oikeaa apua jäänyt lapsi muuttuukin vähitellen häiriköksi väärän kohtelun takia.
Eihän oikean avun saaminen sitä tarkoita, että vanhemmat määräävät diagnoosin, kuten tänä aamuna sain sen suuntaista palstalta lukea!
Siksi olenkin ehdottanut, että apua tarvitsevat lapset pääsisivät ENSIN neurologian puolelle, niin ainakin tulee suljetuksi pois mahdollisuus, että lasta hoidetaan väärin.
Ja sitä minä kyllä kaikkein vähiten ymmärrän, että joku näyttää vastustavan lapsille oikean avun antamista! Minkä ihmeen takia?
Eikö aikuinenkin saa oireidenmukaista hoitoa tai siihen ainakin tulisi pyrkiä. Miksi lasten kohdalla asioiden pitäisi näiltä osin olla toisin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
monet ongelmat altistavat nuoren päihteiden käyttöön ja rikollisuuteen.
Ketä ovat ne aikuiset, jotka haluavat kieltää esim. ADHD-lapselta lääkityksen, joka helpottaa lapsen elämää huomattavasti monesti?
Luuleeko tuollainen arvostelija todella, että lapsella on mitään mahdollisuutta oikean lääkityksen saamiseen, jos hänellä ei ole oikeaa diagnoosia?
syrjäytyy jo peruskoulussa.
Miksi näin pitäisi olla?
Monessa maassa näissä asioissa ollaan pitemmällä kuin Suomessa. Jo parikymmentä vuotta sitten luin englantilaisesta lapsesta, jolla oli vaikea luki-häiriö, mutta ensimmäisten tosi raskaiden kouluvuosien jälkeen hän sai oikeaa ja riittävää apua kouluun.
Hän itse kertoi haastattelussa, miten hän silloin oli jo oman insinööritoimiston johtaja, eivätkä kirjoitusvirheet enää olleet haitaksi, koska sihteerit hoitavat oikeinkirjoituksen...
vanhempia, jotka kieltävät lapselta oikean avun.
Mutta että haukutaan nekin, jotka lapsiaan puolustavat väärää hoitoa vastaan ja hakevat lapselle oikeaa apua, niin sitä ei pysty ymmärtämään!
Se on jo lapsia kohtaan tehtävän vääryyden puolustamista, että sietäisi tulla haukutuksi tuollainen tyyppi, joka oikeaa diagnosointia vastustaa!
oikean diagnoosin ja sen myötä oikeaa hoitoa, niin ei kyllä lapsista paljon välitä sellainen ihminen
oli nyt kuka vaan, lapsen oma vanhempi tai joku palstan räksyttäjä