Ongelmia on monenlaisia...minun poikani ei hillu kaduilla, ei ryyppää eikä tupakoi mutta ei ole liioin kavereitakaan. Haluankin tietää, että mitä tehdä? Hän viihtyy kotona, pärjää erinomaisesti koulussa ja tykkää sinne mennä. Kiusaamista ollut joskus, ei fyysistä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ollaanko me äidit aina huolissaan lapsistamme? Voi kuinka mielellään tapaisin hänen ystäviään...
Kotona viihtyvä 13.v poika
muumimamma-71
146877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihan samanlainen kotihiiri olin itsekin. kaipa siitä pitää vaan olla iloinenn ettei käy missään ryyppyretkillä.
Onko poika yksinviihtyvää sorttia, eli ihan mielellään kotona, vai onko hän yksinäinen vastoin tahtoaan? Jos poika on paljon koneella hänen kaveripiirinsäkin saattaa olla netissä, mikä tietysti lisää halua olla kotona. Siellähän ne sosiaaliset kontaktit siinä tapauksessa on.
Joka tapauksessa netti on hyvä paikka vähän ujommille nuorille löytää kavereita, mutta toki voit ehdottaa hänelle esim jonkun harrastuksen aloittamista.
Meillä on viisi lasta.
Kerron heidän "sosiaalisesta kehityksestään" lyhyesti:
Tyttärellä oli peruskoulussa kavereita, mutta aika harvoin hän iltaisin ja heidän seuraansa kaipasi.
Viikonloppuisin yläasteella ollessaan hän joskus liikkui tyttöporukassa.
Lukioaikana oli paljon kavereidensa kanssa - ehkä hiukan liikaakin, varsinkin viikonloppuisin :/
18-vuotiaana muutti poikaystävänsä kanssa yhteen, ja tuntui rauhoittuvan :)
Vanhin poika oli aika samanlainen peruskoululainen kuin sisarensa, mutta tapaili viikonloppuisin, päivisin, kavereitaan. Iltaisin oli aina kotona.
Nykyisin asuu jo muualla, ja kaverit ovat kaikki kaikessa.
Keskimmäinen poika on nyt 18-vuotias.
Hän viihtyy myös itsekseen iltaisin. On paljon tietokoneensa äärellä, mutta myös muun perheen kesken. Viikonloppuisin on joskus kavereidensa kanssa ajelemassa, ja ompa muutaman kerran piipahtanut baarissakin.
16-vuotias poikamme liikkuu paljon kavereidensa kanssa sekä iltaisin, että viikonloppuisin.
Alkoholijuomien kanssakin on tehnyt tuttavuutta, mutta ne asiat ollaan puhuttu selviksi, ja luottamus on palannut. Häntä ei paljon kotona näy, kaverit ovat tosi tärkeitä.
Samanikäinen kaksosveljensä taas viihtyy paljon kotona.
Silloin tällöin on naapurin pojan kanssa jossakin, mutta ei liiku kaupungilla.
Kaikki lapsemme ovat hyvin ulospäin suuntautuneita ja iloisia.
Juttelemme paljon keskenämme, ja selvästi aistin, että lapset viihtyvät kotona, ja ovat siellä omasta tahdostaan.
Kysy pojaltasi, tunteeko hän olonsa yksinäiseksi,
vai onko hän vapaaehtoisesti yksin.
Onko hänellä koulussa kavereita?
Nykyajan nuoret tuntuvat pitävän yhteyttä kavereihinsa paljon tietokoneen välityksellä.
Uskon, että joskus vielä toivot poikasi viihtyvän enemmän kotona :)
Kiitos asiallisesta viestistä. Méillä on kaksi poikaa ja toisella kavereita riittää... Yksi harrastus kotona viihtyvällä pojallani on ja se tuntuu hänelle riittävän. Tietokoneella on jonkun verran mutta ei hälyyttäviä aikoja. Mekin juttelemme paljon kaikesta ja välit ovat hyvät. Parastahan sitä lapselleen toivoisi. Itse kun olen kovastikin sosiaalinen ollut aina ja olen edelleen niin tuntuu ikävältä kun pojalla ei bestiksiä ole... Veljensä kanssa nahistelee - kaipa se riittää :)
Kuten toinenkin kysyi, viihtyykö lapsesi kotona, tai viihtyykö hän yksin?
Jos hän viihtyy, niin ei hätiä mitiä.
Itse viihdyn kotona yksin. Ja minua suorastaan ärsyttää kun oma äitini valittaa siitä minulle.
Jos siis lapsesi viihtyy kotona, niin anna hänen siellä olla. Tietenkin on hyvä että on edes muutamia kamuja, vaikka koulussa. Mutta ei niiden kanssa tarvii 24/7 olla.
Hyvää joulua.
Kiitos mielipiteestäsi... Kyllä hänellä joitain kavereita on ollut, myös tyttöjä. Samoin minun poikani ärsyyntyy kun kehotan häntä lähtemään jonkun luo tai olisin valmis vaikka kuskaamaan... Nuoret ovat erilaisia kaikki ja me sinun äitisi kanssa tarkoitamme vain parasta teille kun kysellään.
Hyvää joulua Sinullekin!!
ite tykkään olla kotona...nytkin ärsyttää kun onneton lupasin mennä kylään...ja nyt ei huvittaisikaan!
Poikani on taas koko ajan menossa,milloin minnekin.
Rakastan kotiani ja viihdyn yksin. Jos joku meillä käy,haluan sen äkkiä pihalle,en halua vieraitakaan...meitä on kuule moneen junaan!
Muuten olen sosiaalinen eläin mutta kotini on linnani ja niin saa muittenkin olla, en viihdy kyläreissuilla enkä suuressa joukossa,eikä mulla ole bestistäkään!
on 13v,viihtyy kotona iltaisin/viikonloppuisin ja viettää aika paljon aikaa nettipelissä (missä hänellä on hyvä kaveriporukka ympäri suomea ja eurooppaa) toisaalta oon hyvilläni ettei vietä aikaa kylillä, koska sekin aika vielä jossain vaiheessa tulee.don"t worry ;)
aina vain - mullakin on 13 vuotias poika, joka aina vain on kotona. Olin niin huolissani, että puhuin asiasta opettajan kanssa ; ) poika itse on sanonut, että ei viitsi pyöriä sellaisessa porukassa missä kaikki vain juovat ja polttavat. Hyvä tietysti niin...
15v poika ja on samantyyppinen.Käy kyllä joskus alkuillasta pyörähtämässä pyörällä lenkin "kylillä" mutta ei usein.Nyt jos saisi jäät kaukaloon niin tykkää kyllä käydä pelaamassa kiekkoa.
Ainoa mikä vähän askarruttaa on kun meillä lähdetään ysiltä jatko-opiskelemaan niin joudutaan asumaan viikot opiskelukaupungissa ja hän ei suostu menenmään mihinkään kimppakämppään vaan haluaisi olla yksin.Mitenhän erakoituu sitten?Toisaalta ne kimppakämpät ovat yleensä epäsuotuisia opiskelun(mahdollisen?)kannalta,mutta....
No,onneksi on vielä hiukan aikaa...
Itse olen kohta 22-vuotias nuori mies ja oma teini-ikäni oli myös hyvin rauhallinen. Yläasteikään tultaessa kaverit alkoivat jäädä elämästä pois ja sulkeuduin omiin oloihini. En siis kulkenut viikonloppuisin kylillä ryyppäämässä ja remuamassa. Joskus oli ollut jonkin verran kiusaamista ja tunsin itseni kaikessa hyvin ulkopuoliseksi.
Nyt tuosta "eristäytymisestä" on kulunut vajaat 10-vuotta ja opiskelen yliopistossa. Vietan nykyäänkin lähes kaiken ajastani yksin; erästä ystävääni tapaan ehkä kerran kuukaudessa ja paria muuta vanhempaa tuttavaa pari kertaa vuodessa. Viihdyn erittäin hyvin yksikseni, mutta joskus on ihan mukava nähdä tuttaviakin. Eniten tässä kaikessa huolta ja surua aiheuttaa naissuhteiden totaalinen puuttuminen elämästäni. En ole koskaan pitänyt naista kädestä tai edes halannut romanttisessa mielessä vaikka ikää on jo yli 20-vuotta. Uusia tuttavia en niin kauheasti kaipaile mutta jokin kiva tyttö olisi mukava saada seuralaiseksi.
Kannattaa siis olla aidosti huolestunut jos nuori vetäytyy liikaa omiin oloihinsa. Mitä nuorempana asioihin puututaan, sitä helpompi ne on myös ratkaista. Itse kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen ajautunut nykyiseen tilanteeseeni ihmisten välttelyn myötä. Joskus minäkin olin elämänhaluinen ja iloinen poika. Vaikka tällä hetkellä elämä on harmaata sumua päivästä toiseen, uskon että joskus vielä löydän onneni.
Kiitos sinulle kirjoituksesta. Oma huoleni seiskaluokkalaisesta pojasta ei kyllä lainkaan hälventynyt. Itsekin olen jo miettinyt, että kun nyt tuossa iässä ei sosiaaliset taidot ja jonkinlainen rohkeus riitä edes siihen, että olisi ikäistensä poikien seurassa, niin kuinka mahtaa käydä kun tytöt kiinnostavat ja olisi tyttöystävien aika näin "normaalikuvioiden" mukaan.
Mitä keinoja, mitä vinkkejä antaisit siis minulle äitinä? Mitä sanoisin pojalleni, kuinka kannustaa ja tukea häntä ystävystymään ja lähtemään huoneestaan ulos muuhunkin kouluun?
Kannattaa tosiaan suhtautua asiaan ihan vakavasti jos eristäytyminen vaan jatkuu ja pahenee. Ei kannata pakottaa poikaa väkisin "samaan muottiin" kuin muut, mutta on hyvä välillä kysellä ja olla aidosti kiinnostunut tämän asioista. Avoimuus on siis hyvin tärkeää ja että asioista voidaan puhua luottamuksellisesti puolin ja toisin.
Sosiaalisissa taidoissa ei välttämättä ole mitään vikaa, vaan taustalla voi olla masennusta tai ahdistuneisuutta. Asiat ei ainakaan parane niitä yksin hautomalla, kuten olen itsekin huomannut. 13-vuotiaana ongelmiin on vielä helpompi puuttua kuin näin yli 20-vuotiaana. Uskon kyllä itsekin vielä "kuntoutuvani"ajan myötä.
Itse lähdin 3. luokalle toiseen kouluun monen kilometrin päähän, joten myös vanhat kaverit jäivät. Kotona oli aina periaate, että koulusta tullaan kotiin, en ollut kavereilla ollut aikaisemminkaan mutta tuon jälkeen vielä vähemmän. Kouluun menin polkupyörällä ja kun kotiin oli tultu niin mihinkäs sieltä lähtisi. Kun ei ollut puhelimiakaan. Siihen vaan tottui.
Sillä lailla se jatkui yläasteen ylikin, kavereiden kanssa en muista koulun jälkeen olleeni koskaan.
Tosin sitten sain mopon, joka tietysti hieman helpottaa liikkumista. Olin syksyllä kavereiden kanssa, mutta nyt kun mopo on talviteloilla, niin en ole koulukavereiden ent. tai nyk. kanssa vapaa-ajalla ollut. Minulla on harrastus, harjoituksia on 6-7 krt. viikossa, joten vapaa-aikaa ei viikolla juuri muutenkaan ole. En koe olevani mitenkään eristäytynyt (siis muuten kuin konkreettisesti etäisyyden perusteella), mutten sanan varsinaisessa merkityksessä. Juttelen koulussa kavereiden kanssa mielelläni, ja olisin toki kavereiden kanssa, jos voisin.
Ei kannata olla huolissaan, jos poika on muuten normaali :)
Jos on iloinen, puhelias, osaa jutella ihmisille eikä töksäyttele miten sattuu..ei vaikuta masentuneelta ja on kuitenkin jotain ihmissuhteita kodin ulkopuolella.
Itse viihdyn KOTONA :D Olen kotihiiri :) Tykkään viettää aikaa myös kavereiden kanssa, joskus...mut tykkään olla myös perheen kanssa :)
Ja olen siis täysin normaali ihminen, puhelias, kaikkien kanssa toimeentuleva, tasapainoinen, onnellinen, nätiksi kehuttu tyttö :) Olen nyt lukiossa, sieltä muutama kaveri...mut luulen, että sitten ku lähden opiskelemaan niin kavereista tulee tärkeämpiä ja niiden kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa. Kun muuttaa omilleen niin tarvii ehkä muutakin juttuseuraa kuin omat vanhemmat :D
Nauttikaa siitä kun lapsenne ovat kotona..jossain vaiheessa ne lentää pesästä ja sit ne on lopullisesti lähteneet :D Asiaan pitää puuttua jos lapsi vaikuttaa ahdistuneelta, tai sosiaalisissa taidoissa on jotain vikaa, jos ei oikeasti osaa solmia niitä ystävyyssuhteita..muuten antakaa olla!