Se murkkuikä

Tässä koirattomana palstoja lukeskellessa olen törmännyt tähän murkkuikään.

Olen vähän ihmetellyt kun on niin paljon eri-ikäisiä koiria joilla se murkkuikä on, niin milloin se ihan oikeasti koirilla on?

Tietysti vähän riippuu yksilöstäkin mutta noin, eihän siinä nyt voi monien kuukausien eroja olla vai voiko?
3440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koirat ovat yksilöitä ja siksi myös murkkuikä saattaa vaihdella - kuukausillakin. Yleensä se murkkuikä alkaa nartuilla ensimmäisestä juoksusta, jolloin koira on noin 7-10 kuukauden ikäinen. Urokset taas kehittyvät hitaammin ja saavuttavat sukukypsyyden ehkä noin 8-9 kuukauden iässä. Murkkuikä kestää tuonne 1,5 vuotiaaksi - jopa 2 vuotiaaksi asti, vasta silloin koiran hormonitoiminta alkaa tasaantua ja luonne vakiintumaan. Esim. luonnetestejä ei suoriteta alle 2 vuotiaille koirille, koska luonne ei ole sitä ennen tarpeeksi tasaantunut testin suorittamista varten.

Äänestä
  • Pieni huomautus kuitenkin. Koirien juoksut alkavat välillä 7-15 kk. Omalla suurehkolla nartullani (40 kg) alkoi juoksut vasta 1v, 3kk iässä ja se ei edes ole harvinaista. Tosin, voiko murkkuikä alkaa ennen esim. juoksuja?
    Meillä oli ainakin näin, mitä vanhemmaksi koira tuli, sitä enemmän se alkoi kyseenalaistaa ja uhmata opittuja asioita, piti ihan rautalangasta vääntää jossain vaiheessa.

    pahin aika oli n. 5 kk iässä, kun koira ei haluakaan enää itse pysyä jalassa kiinni pikkupentumaisesti, vaan on kiinnostunut kaikesta ja liiankin rohkea, mutta ei ole vielä koulutettu hyvin. Tuossa vaiheessa piti pysyä tiukkana ja johdonmukaisena, ei riittänyt pelkkä "tekisitkö, kiltti, mamin pikku kulta, saat pikku namin multa"

    Uusi murkkuilu alkoi n. 8 kk iässä, jolloin koira tosissaan koetti ärsyttää. Esim. luoksetulossa joskus tuijotti vain ja lähti hitaasti maata nuuskien tulemaan, eikä tullut loppuun asti.
    Muutenkin hidasteli, uhmaili ja oli kuin ei pätkääkään kiinnostaisi. Ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan oli lähettyvillä mutta totteleminen oli toinen juttu..Piti olla periksiantamaton, johtajamainen ja kärsivällinen. Sai miettiä, mikä tehoaisi pitkäaikaisestikin..

    Murkkuilu jatkui hiipuen n. juoksujen jälkeen vähän aikaa. Juoksuissa koira rauhoittui (!?) ja pidin paljon vapaanakin koska totteli hyvin. Ei ollut yhtään juoksuisen oloinen. Oli rauhallisempi kuin yleensä ja olisi mieluiten vain löhönnyt ja nuuskinut. Ei myöskään uhmaillut enää samoin.
    Pikkuhiljaa aikuistui ja nyt on aika sees ja hallinnassa aina. Tottelee ihan kiitettävästi kaikissa tilanteissa. Mutta on jaksoja ja päiviä, etenkin kiimaa edeltävinä päivinä, jolloin koira on kuin 2. murrosiässä. Yhtä itsepäinen ja ärsyttävä. Kuitenkin se on vain hetkellistä, toisin kuin murkkuiässä ajattelin että ehkä se jää sellaiseksi..

    Koira on vähän yli 2-v.

    Miten paljon muuten murkutus riippuu rodusta ja koiran koosta, koulutuksesta?

    Onneksi meillä oli hyvä peruskoulutus, joten koira ei protestoinut muuten kuin tuolla "en kuule, enkä ainakaan tee nopeasti jokaista toivettasi"-asenteella..

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Pieni huomautus kuitenkin. Koirien juoksut alkavat välillä 7-15 kk. Omalla suurehkolla nartullani (40 kg) alkoi juoksut vasta 1v, 3kk iässä ja se ei edes ole harvinaista. Tosin, voiko murkkuikä alkaa ennen esim. juoksuja?
    Meillä oli ainakin näin, mitä vanhemmaksi koira tuli, sitä enemmän se alkoi kyseenalaistaa ja uhmata opittuja asioita, piti ihan rautalangasta vääntää jossain vaiheessa.

    pahin aika oli n. 5 kk iässä, kun koira ei haluakaan enää itse pysyä jalassa kiinni pikkupentumaisesti, vaan on kiinnostunut kaikesta ja liiankin rohkea, mutta ei ole vielä koulutettu hyvin. Tuossa vaiheessa piti pysyä tiukkana ja johdonmukaisena, ei riittänyt pelkkä "tekisitkö, kiltti, mamin pikku kulta, saat pikku namin multa"

    Uusi murkkuilu alkoi n. 8 kk iässä, jolloin koira tosissaan koetti ärsyttää. Esim. luoksetulossa joskus tuijotti vain ja lähti hitaasti maata nuuskien tulemaan, eikä tullut loppuun asti.
    Muutenkin hidasteli, uhmaili ja oli kuin ei pätkääkään kiinnostaisi. Ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, vaan oli lähettyvillä mutta totteleminen oli toinen juttu..Piti olla periksiantamaton, johtajamainen ja kärsivällinen. Sai miettiä, mikä tehoaisi pitkäaikaisestikin..

    Murkkuilu jatkui hiipuen n. juoksujen jälkeen vähän aikaa. Juoksuissa koira rauhoittui (!?) ja pidin paljon vapaanakin koska totteli hyvin. Ei ollut yhtään juoksuisen oloinen. Oli rauhallisempi kuin yleensä ja olisi mieluiten vain löhönnyt ja nuuskinut. Ei myöskään uhmaillut enää samoin.
    Pikkuhiljaa aikuistui ja nyt on aika sees ja hallinnassa aina. Tottelee ihan kiitettävästi kaikissa tilanteissa. Mutta on jaksoja ja päiviä, etenkin kiimaa edeltävinä päivinä, jolloin koira on kuin 2. murrosiässä. Yhtä itsepäinen ja ärsyttävä. Kuitenkin se on vain hetkellistä, toisin kuin murkkuiässä ajattelin että ehkä se jää sellaiseksi..

    Koira on vähän yli 2-v.

    Miten paljon muuten murkutus riippuu rodusta ja koiran koosta, koulutuksesta?

    Onneksi meillä oli hyvä peruskoulutus, joten koira ei protestoinut muuten kuin tuolla "en kuule, enkä ainakaan tee nopeasti jokaista toivettasi"-asenteella..

    Koska koirat ovat yksilöitä, niin yleistysten teko on aina vähän hankalaa. Siksi kirjoitin, että "YLEENSÄ se murkkuikä alkaa nartuilla...", eli poikkeuksiakin ihan varmasti löytyy.

    Toki murkkuilu voi alkaa ennen juoksuja, mutta yleensä siihen ikään liittyy se hormonitoiminnan käynnistyminen.

    Murkkuikä on toisilla vaikempi ja toisilla koirilla sitä tuskin huomaa. Jos johtajuus ja luottamus on koiran ja omistajan suhteessa kunnossa, niin yleensä murkkuikäkin menee kivasti ohi. Tämä nykyinen koirani (uros rottweiler) ei ole koskaan kunnolla haastanut minua - tosin sekin aika voi olla vielä tulossa. Mutta meillä onkin selvät pelisäännöt, eli minä johdan ja hän on se pahnanpohjimmainen.

    Toiset koirarodut ovat luonnostaan hyvin dominoiva (esim. juuri rottweiler) ja niiden kanssa se tahtojen taistelu ja laumanjohtajuus saattaa tulla esiin hyvin vaikeana murkkuikänä. Jos hormonien kanssa painiskeleva iso koira ei tiedä ketä totella ja totellako ketään, niin omistajan käsissä on ongelmakimppu. Kun katsoo koirien myynti-ilmoituksia, niin aika pian huomaa, että erilaiset "koira-allergiat" ja "ajankäyttöongelmat" lisääntyvät kun koira on noin vuoden, reilun vuoden vanha - siitä tulee ns. ongelmakoira. Eli toisin sanoen kaikki eivät sitten pärjääkään vaikeksi muuttuvan koiransa kanssa ja päättävät luovuttaa.

    Luonnollisesti hyvä peruskoulutus auttaa. Murrosiässä olevalle koiralle tulee olla hyvin selkeä ja johdonmukainen: Käskyjä totellaan ja omistajaa ei uhmata. Jos murkkuilulle antaa periksi, niin ihan 100% varmuudella tulee ongelmia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyjä kysyyy kirjoitti:

Tässä koirattomana palstoja lukeskellessa olen törmännyt tähän murkkuikään.

Olen vähän ihmetellyt kun on niin paljon eri-ikäisiä koiria joilla se murkkuikä on, niin milloin se ihan oikeasti koirilla on?

Tietysti vähän riippuu yksilöstäkin mutta noin, eihän siinä nyt voi monien kuukausien eroja olla vai voiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu