Testosteroni ?

Olen 15-vuotias oikeaa sukupuoltani poika ja ajattelin kysyä että voiko testosteronin syntymistä mitenkään hidastaa ?
Koska en haluaisi kehittyä pojaksi
131324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllähän testosteronin vaikutusta voidaan estää, samoin kuin transsukupuolisten naisten hoidoissakin. Mutta Suomessa ei tällaisia hoitoja anneta vielä alle 18 vuotiaille ja pitää myös olla transsukupuolisuusdiagnoosi. Valitettavasti toistaiseksi ei myöskään iässäsi pääse vielä transtutkimuksiinkaan, on odotettava vielä kolme vuotta. Tämä on suomalaisen hoitojärjestelmän heikkous, hormonien vaikutuksia ei voida estää ja sitten joudutaan hoitamaan vahinkoja myöhemmin.

Äänestä
  • Ylipäätänsä mitä järkeä siinäkin on ettei kehitystä voida estää tai hidastaa, mitä haittaa siitä nyt olisi.

    Äänestä

  • Susanna-ts kirjoitti:

    Ylipäätänsä mitä järkeä siinäkin on ettei kehitystä voida estää tai hidastaa, mitä haittaa siitä nyt olisi.

    Älyttömältähän tuo tuntuu, että ensin annetaan omien hormonien tehdä "tuhonsa" ja sitten niitä yritetään korjata isoilla kustannuksilla. Mutta tämä on suomalainen käytäntö transhoidoissa. Joissakin Euroopan maissa hormoniblokkausta tehdään.

    Äänestä

Minä etsisin käsiini lääkärin joka määräisi minulle spironolaktonia 50mg/vrk muka nesteenpoistoon.
Se todella poistaa nestettä, mutta siinä sivussa salpaa testosteronin vaikutuksen. Jenkkilässä se on ainoa käytetty testoblokkaaja.

Äänestä
  • Spironolakton on aika heikko antiandrogeeni. Tuollainen 50 mg/vrk laski minullakin testosteronitasojani vain vähän alle puolenvälin miesten normaaliarvoista. Ainoa naisellistava vaikutus oli pieni rintarauhasten kasvu. Jenkkilässä käytettäneen huomattavasti isompia annoksia, mutta siitä taas oma lääkärini totesi että yliannostus on vaarallista.

    Äänestä

  • khkl, kirjoitti:

    Spironolakton on aika heikko antiandrogeeni. Tuollainen 50 mg/vrk laski minullakin testosteronitasojani vain vähän alle puolenvälin miesten normaaliarvoista. Ainoa naisellistava vaikutus oli pieni rintarauhasten kasvu. Jenkkilässä käytettäneen huomattavasti isompia annoksia, mutta siitä taas oma lääkärini totesi että yliannostus on vaarallista.

    Minulla laski enemmän nuo testoarvot. Neljän kuukauden spirokuurin 50mg/vrk jälkeen testesterioniarvot olivat alle NAISTEN ohjeellisen ALARAJAN. Tosin en tiedä lähtötasoja, minulla saattoi olla jo muutenkin alhainen testosteronitaso.

    Äänestä

Olen seurannut sivusta erään transnaisen prosessia. Sitä on kestänyt jo seitsemän vuotta. Nimitän häntä Nataliaksi, hän on sen näköinen. Natalialla on nyt miesystävä ja vaikuttaa erittäin onnelliselta. Nataliasta ei kukaan aravaisi hänen taustaansa. Hän on silmäänpistävän kaunis ja näyttävä nainen.

Äänestä
  • Nuin se mänöö. Ruma transnainen ei saa miestä, siispä on parempi olla lesbo.

    Äänestä

  • parempiollalepakko kirjoitti:

    Nuin se mänöö. Ruma transnainen ei saa miestä, siispä on parempi olla lesbo.

    Ihan totta, transnaisten rumin jämä on pakosta lepakkoja.

    Äänestä

  • juuujuuujuuuuuu kirjoitti:

    Ihan totta, transnaisten rumin jämä on pakosta lepakkoja.

    Niih...tätä ei saa sanoo jos on korrekti, mut monet transnaiset huomaa, ettei oo tsargoja miesmaailmassa ja rupee sit lesboiks.

    Äänestä

  • juubajuuhi kirjoitti:

    Niih...tätä ei saa sanoo jos on korrekti, mut monet transnaiset huomaa, ettei oo tsargoja miesmaailmassa ja rupee sit lesboiks.

    itte ollu lepakko jo ennen prosessia ja en muuksi muutu...

    Äänestä

  • juuujuuujuuuuuu kirjoitti:

    Ihan totta, transnaisten rumin jämä on pakosta lepakkoja.

    taas näemmä "transtaustaiset heteronaiset" vauhdissa...

    Äänestä

  • juuujuuujuuuuuu kirjoitti:

    Ihan totta, transnaisten rumin jämä on pakosta lepakkoja.

    Valittavat siitä kuinka 80% transnaisista on lepakoita. Mitäs valitatte, jos ne on teistä muutenkin sitä heterovähemmistöä rumempia? Taitaa olla pihlajanmarjat happamia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Banzbanz kirjoitti:

Olen 15-vuotias oikeaa sukupuoltani poika ja ajattelin kysyä että voiko testosteronin syntymistä mitenkään hidastaa ?
Koska en haluaisi kehittyä pojaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu