Eli aloitin 2, 5 vkoa sitten uudessa työssä joka on miltei koko päivä seisomista. Mulla tulee jossain puolessa välissä päivää kantapäät aivan törkeän kipeiksi. Tuntuu tavallaan että ne "liitsautuisivat" mun painosta. Muilla (uusillakaan) ei oo ilmenny tällaista vaivaa.. Kengät mulla on hyvät jne. Vielä ei oo merkkiäkään et jalat ois tottumassa. Onko kellään ollu samoja ongelmia? Vaiva on todella ärsyttävä sillä se hankaloittaa työhön keskittymistä huomattavasti..
seisomatyö- tottuuko tähän koskaan?
6
3652
Vastaukset
- koskaan
Minä tein seisomatyötä yli kuusi vuotta ennenkuin uskoin, ettei minusta ole siihen. Samanlailla oli kantapäät kipeinä ja lisäksi ristiselkä oli koko ajan kuin tulessa. Vähän helpotti kun työvuoron aikana oli 3-4 kengät, joita vaihtelin. Särkylääkkeitä meni luvattoman paljon. Sitten vaihdoin työpaikkaa, jossa suurin osa työstä on istumatyötä ja nyt ei ole mitään ongelmia. Tosiasia on, että ihmistä ei ole luotu olemaan jaloillaan tuntitolkulla yhtäsoittoa.
- plantaarifaskiitti
ja lähtee ihan yksinkertaisilla venyttelyohjeilla muutaman kertaa päivässä tekemällä.
- Vaatemyyjä
Joskus hyvin matalilla kengillä työskennellessä voi kantapäät kipeytyä. Myöskin ilman tukisukkia tai tukisukkahousuja ei monikaan kokoaikainen myyjä hommiaan tee. Eli ostapa nyt ensi hätään Norlynin tai Kymeen Sukan tukisukat, ja kokeile auttaako. Tukisukat puetaan jalkaan heti aamulla ja pidetään iltaan saakka.
Myös luupiikki-vaivaa varten tehdyt paksut ja pehmeät kantapehmikkeet kengän sisälle voivat auttaa merkittävästi, ainakin minun työpaikallani niitä myydään jalkineosastolla.
Jos tukisukat ja kantatyynyt ei auta, kannattaa kysyä jalkoihin perehtyneeltä lääkäriltä tai ensi hätään työterveydestä. - slkdjf njli
Kenkä, jossa on n. 3 cm korko, voi myös auttaa tuohon kipeään kantapäähän
- dotars
Se ei välttämättä ole plantaarifaskiitti, se aristaa kantaluun etupuolelta, ihan kantaluun alla oleva vaiva on kantapehmikkeen tulehdus, jolta sinun vaiva enemmän kuulostaa. Kuppimainen kantapehmike auttaa urheilijoilla, esim. pituushyppääjät
- klsdfldsjf
Moi! Itsellä auttoi ergonominen työpistematto. Voi tsekata sivuilta ergomatpistefi. Terveisin Jartsa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 301426
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731270- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883