Kertokaa joku

Help me, I'm lost!

Eli olen nyt käynyt jos suurin piirtein puolet lukion toisesta luokasta. Kohta olisi jo kirjoitukset edessä ja koko lukio aika on sinänsä puolessa välissä. Nyt olen kuitenkin huomannut että kurssien vaikeutuessa, olen alkanut saamaan koko ajan vain huonompia ja huonompia numeroita. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että lukio ei olekaan se mun oma juttu. En vaan tunne olevani luku-ihminen, joka pänttää kokeisiin tunteja ja saa hyviä numeroita.
Nyt varmasti herää mieleen kysymys että miksi sitten edes menin lukioon? No tämä johtuu siitä että en silloin aikoinaan osannut odottaa että tarvitsisi näin paljon lukea ja muutenkin on motivaatio alkanut pahasti lopahtaa. Osaksi varmaan siksi että itsekin kyseenalaistan jo opiskelupaikkani kannattavuutta tulevaisuuteni kannalta. Noh, sinänsä ei ole mitään hätää, koska lukiota on jäljellä "enää" puolet joten kohtahan se on jo ohi. Mutta onko järkeä pinnistellä että jaksaa lukion läpi ja käteen jää huonot paperit, kun ei ole ollut motivaatiota/potentiaalia suorittaa kursseja kunnolla?
Tietenkin voisin vielä vaihtaa oppilaitosta, mutta mielessäni on ollut eräs toinen tapa, mutta en tiedä onko se edes mahdollinen. Eli onko mahdollista pitää ns. "välivuotta" (tai edes esim. puolikasta), näin lukion vielä kesken ollessa? Haluaisin päästä irti tästä loputtomasta pänttäämisestä, joka tuntuu loppujen lopuksi vain turhalta, ja päästä kokeilemaan esim. erilaisia työpaikkoja. Voisin myös tienata rahaa siinä sivussa. Sitten jos myöhemmin tuntuu siltä että sinne lukioon kannattaakin mennä, niin ei tarvitse aloittaa alusta vaan voin jatkaa suoraan siitä mihin jäin. Ko. työpaikoilla en kuitenkaan välttämättä tarkoita jonkin kaupan kassalla olemista tms, vaan haluaisin olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Esimerkki unelmani olisi päästä vaikka johonkin nuorisotyöhön. Nyt kun olen vielä itsekin nuori ja ymmärrän nuoria, niin minustahan voisi olla suuri apu ko. paikassa! Ja jos myöhemmin tuntuu siltä että haluankin siitä tulevaisuuden ammattini, niin voinko kenties jatkaa vain töiden tekemistä ja siitä lähteä "nousemaan" urallani?
Kertokaa kokemuksia/mielipiteitä/faktoja tai mitä vaan mitä tulee mieleen edellä mainitusta asiasta, tai oppilaitoksen vaihtamista vielä tässä vaiheessa, vaikka lukiota onkin niin vähän enää jäljellä.
Niin ja kolmas vaihtoehtoni olisi, että suoritankin lukion esim. 3,5 tai 4 vuodessa, jolloin voisin ottaa vähemmän kursseja yhdellä kertaa ja silloin ehkä keskittyä niihin paremmin.
Kiitos jo etukäteen!

3

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on vielä helppoa!

      Itselläni oli samanlaisia ajatuksia koko lukion toisen vuoden ajan. Numerot tippuivat huimasti, motivaatiota ei ollut alkuunkaan. Suurin haaveeni oli että voisin vaan lopettaa koko paskan kesken, ja keskittyä työntekoon (mulla oli silloin jo hyvä työpaikka). Onneksi en kuitenkaan toteuttanut tätä toivettani. Nyt on lukion viimeinen jakso menossa, ja motivaatio on vielä matalammalla kuin vuosi sitten, mutta viimeinen koulupäivä on jo näkösällä, joten se auttaa jaksamaan. Päättötodistukseni YO-todistukseni eivät tule olemaan hyvät, mutta onneksi niitä voi mennä korottamaan myöhemmin, jos siltä tuntuu.

      Lukio-opiskelun pidentäminen ei mielestäni ole kovin kannattavaa. Jos suoritat vaikka 4 kurssia jaksossa, ja joinain päivinä sulla on vaikka kaksi tuntia, niin varmaan jaksat raahautua sinne koululle! Siihen laiskotteluun tottuu niin vaan nopeasti...

      Lopettaminen / välivuoden (tai välipuolivuoden) pitäminen ei myöskään mielestäni ole kovin järkevää. Jos ja kun totut työntekoon (rahan tienaamiseen, siihen ettei tarvitse vapaa-ajalla tehdä hommia yms), et varmasti tule menemään takaisin lukioon. Ja pelkkä peruskoulutodistus on nykypäivänä yhtä tyhjän kanssa, sillä pelkkää YO-todistustakaan ei enää pahemmin arvosteta!

      Olisiko sulla mahdollisuutta lähteä vaikka vaihto-oppilaaksi ensi vuonna? Kuulemani perusteella vuosivaihto menee ihan muissa hommissa kuin kokeisiin lukiessa. Uusien paikkojen ja ihmisten näkeminen voisi olla juuri sitä, mitä tarvitset. Se ei haittaa koulunkäyntiäsi juuri ollenkaan (saattaa ehkä jopa kasvattaa motivaatiotasi), ja vaihdosta saa usein hyväksiluettua kursseja.

      Suosittelen, että nyt yrität edes suorittaa lukion loppuun. Kunhan käyt tunneilla, ja luet pikkasen kokeisiin, niin kyllä kurssit läpi pääsee, ja se on tärkeintä. Tämä ei tietenkään lukion tarkoitus ole, mutta itselläni lukion tarkoituksesta tuli toissijaista siinä vaiheessa kun ei jaksanut enää kiinnostaa. Joten jos motivaatiota ei yksinkertaisesti ole, aseta tavoitteeksi kursseista läpipääsyn! Jos saat sen 75 kurssia kasaan, ja sitten aikanaan edes ilmestyt niihin yo-kirjoituksiisi, niin varmasti valmistut ylioppilaaksi! :D vaikka se vaikealta ja hirveältä tuntuukin, niin loppujen lopuksi lukio on ihan lasten leikkiä!!

      Tsemppiä sulle!

      • alottaja

        Kiitos, oli mukava lukea ja nähdä että joku jaksaa vastata noinkin pitkästi! =)


    • rööh

      Itselläni meni justiinsa noin toi lukion mielenkiinto. Ja loppu tulos ku jatkoin vielä ekasta luokasta kolmoselle, että *voi kunpa oisinki vaihtanut pois itseni johonki ammattiin*.
      Kadun aina lukioon menemistäni. Mutta enpä tiennyt kyllä mihi ylä-asteen jälkeen ois menny ni lukioon sitten. Mutta toisen luokan lähestyessä tiesin kyllä mihin olisi mennyt, mutta eräät ihmiset sitten kielsivät sen :/.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      211
      14774
    2. Uusnatsien ilkivalta Joensuussa jatkuu.

      Saavat mellastaa persujen suojissa miten haluavat. Särkevät ja tuhoavat toisten omaisuutta, tähän on johtanut persujen m
      Joensuu
      18
      2170
    3. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      38
      1853
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      137
      1232
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      95
      1220
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      22
      1100
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      882
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      73
      765
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      80
      703
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      80
      698
    Aihe