pelottaa...

Hei! Olen jo jonkin aikaa seurannut tätä palstaa ja ajattelin nyt itse kirjoittaa tänne. Olen nettiä selannut ristiin rastiin ja etsinyt tietoa rintasyövästä. Pelottaa ottaa yhteyttä lääkäriin jos siellä löytyykin jotain.

Itselläni on oireena toisessa kainalossa patti joka on silmällä havaittavissa ja kainaloa sekä saman puolen rintaa särkee ajoittain mutta kuitenkin päivittäin. Oireita minulla on ollut muutaman kuukauden ajan mutta nyt kivut muuttuivat joka päiväisiksi. Olen 26-vuotias ja lapseton eikä suvussamme ole ollut syöpää..

Kuten jo aiemmin kerroin olen todella peloissani ja asia pyörii koko ajan mielessäni. Silti en saa aikaiseksi tilata lääkäriä. Olisi kiva lukea teidän mielipiteitä ketkä ovat olleet samanlaisessa tilanteessa...

Talviterveisin: **Maire**
4321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noin se monella alkaa. Ja jos imusolmukkeet ovat turvonneet, voihan se merkitä, että syöpä on jo levinnyt niihin. Et voita mitään odottamalla. On parempi tietää että sairastat syöpää, kuin pelätä sairastavansa. Kun tiedät, pääset hoitoputkeen, ja pulahdat toisesta päästä ulos patittomana.

Ja muistathan, että aina on mahdollisuus, että se onkin jokin harmiton juttu! Siinäkin tapauksessa on parempi, että tiedät. Voit sitten olla rauhallisin mielin.

Usein syöpä ei oireile ennenkuin se on jo aika iso. Kun huomaat oireita, on korkea aika mennä tutkimuksiin.

Älä odota enää päivääkään. Soita ja varaa aika.

Äänestä

Mene lääkäriin niin saat rauhan.
Useimmiten ei pateissa ole kuitenkaan kyse syövästä. Ja se syövän ketale voi kehittyä ilman mitään kipuja, aivan hiipimällä.
Eikun heti vaan aikaa tilaamaan.

Äänestä

Kun asia selviää, niin saat helpotuksen turhasta epäilystä tai sitten "asiaa" aletaan parentelemaan nopeammin...tuulta päin vaan.....

Äänestä

Hei Maire!
Minulla ei ollut pattia eikä ollut kipuja, mutta rintasyöpä löytyi. Ja oli hyvä että löytyi heti alkuun ja pääsin hoitoihin. Eihän sitä tiedä, mikä se sinun pattisi on, joten mene oman mielenrauhasi vuoksi heti vaan lääkäriin. Olet nuori, joten kannattaa hoidattaa itseään. Kipi Kapi lääkäriin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*Maire* kirjoitti:

Hei! Olen jo jonkin aikaa seurannut tätä palstaa ja ajattelin nyt itse kirjoittaa tänne. Olen nettiä selannut ristiin rastiin ja etsinyt tietoa rintasyövästä. Pelottaa ottaa yhteyttä lääkäriin jos siellä löytyykin jotain.

Itselläni on oireena toisessa kainalossa patti joka on silmällä havaittavissa ja kainaloa sekä saman puolen rintaa särkee ajoittain mutta kuitenkin päivittäin. Oireita minulla on ollut muutaman kuukauden ajan mutta nyt kivut muuttuivat joka päiväisiksi. Olen 26-vuotias ja lapseton eikä suvussamme ole ollut syöpää..

Kuten jo aiemmin kerroin olen todella peloissani ja asia pyörii koko ajan mielessäni. Silti en saa aikaiseksi tilata lääkäriä. Olisi kiva lukea teidän mielipiteitä ketkä ovat olleet samanlaisessa tilanteessa...

Talviterveisin: **Maire**

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu