Iän myötä on jo lukunäkö heikentynyt,joten tarvitsen lukulasit,joten hankin ne optikolta. Mutta kuinkas kävikään? Tarkennus on niin suppealle etäisyysalueelle,kuin 30cm-40cm. Nyt tulee niskat kipeäksi,kun ei ole pelivaraa näönpulesta sen enempää. Nyt pitää olla naama kiinni tietokonepäättellä ja kirjoissa.Välillä pitää heitää kakkulat helvettiin ja venytellä niskoja. Niin että vaatikaa näköalueeseen pidemmät toleranssialueet lukulaseja hankkiessanne. Romuihin menee nämäkin.
OPTIKOTKIN
KIEROILEE
81295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Taidat tarvita monitehot. Niillä näkee kaikille etäisyyksille. Palaapas takaisin optikon pakeille.
Jospa silmälääkäri vähän puolustelisi optikkoa ettei mene vain "haukkumiseksi"...
Vähistä tiedoista voisi arvata että lukuvahvuutta on noin 2,5 D josta voisi päätellä että kommentoija on ehkä yli 60-vuotias? Vaihtoehtoja toki on mutta tavallisella lukulasilla etäisyysalueeksi jää henkilön iän takia tuohon noin 10 senttiin. Oma silmä ei enää auta tarkennuksessa ja tarkka lähialue määräytyy lasin vahvuudesta. Lasit on kai tarkoitettu siis lukemiseen. Voi olla että vähempi olisi riittänyt jos etäisyys ei tunnu hyvältä, arvauksella 2,0 veisi lukualueen joitakin senttejä kauemmas joka voisi niskalle olla parempi. Takaisin optikolle kertomaan (ei haukkumaan) mikä laseissa ei toimi tyydyttävästi, löydätte varmaan paremman ratkaisun. Yli 55-vuotiaalla pelkkä lukulasi ei välttämättä toimi päätteellä jossa pitäisi nähdä näppäimen 40 cm päästä ja ruutu 60-70 cm päästä, tarvitaan esim. syväterävä lähilasi.
Yleensä pulmana on ettei asiakkaan koko näkötarve tule kerralle selväksi ja lasit suunnitellaan kattamaan esille tulleet tarpeet. Uusi käynti varmaan auttaa asiaa.
En usko että kieroilusta olisi kyse, sehän olisi huonoa liikeajattelua. Kerro miten kävi.
Ja likimain kaikki oikein. Ikäni on 57.5 ja lukulasit optikko laittoi 2.00 ja vähän hajataittoa. Luotin siihen, mutta 1,50 tasavahvuisilla "tiimalaseilla"ei niskat jäykisty, eikä tule päänsärkyä,koska etäisyys on oikea. Hajataiton vuoksi vain halusin kunnon lukulasit. Tuli vain liian lähelle. Monitehojakin olen koittanut,mutta en tottonut niihin. Pitänee eläkeläisen tyytyä vain halpoihin "tiimalaseihin". Tulee muuten liian kalliiksi joka etäisyydelle hankkia laseja. Pitäis optikonkin kysyä,mille etäisyydelle lasinsa haluaa,ettei vain yleisten normien mukaan. Kiitoksia kommentista.
30-40 cm on ehkä vähän tavallista lyhyempi lukuetäiyys ellei siihen ole aiemmin jo tottunut. Ehkä 40-50 cm on käyttökelpoisempi ja periaatteessa tuolla 2,0 D lähilisällä 50 cm pitäisi vielä onnistua. Yleistävä laskukaava 57,5 iällä antaisi lähilisäksi 2,2 D joten ainakaan siihen nähden ei ole mennyt liikaa. Mutta todellisuudessa on liikaa jos niska ei kestä...
Optikko varmaan auttaa, ehkä keksitte jotain. Ei kannata vielä luovuttaa vaan käydä kysymässä neuvoa.
Silmälasilinssin jonka takimmainen pintataittovoima on 1.00dpt. polttoväli on metri.
Vastaavasti 2.00 linssin 50cm. Edelleen 2.50 linssissä 40cm.
Dioptriamäärä on verrannollinen metriin. Dioptriamäärä jaettuna 100cm kertoo polttovälin metreinä.
Esim: Mikä on 3.00 dpt linssin polttoväli?
Vastaus: 3/100=33,3=> etäisyys on 33,3cm.
So simple !
(aloittaja) Katsoin linssivahvuuden optikon antamasta kortista 2.00. Itse en noista lukemista osaa perustella. On nämä sit vahvemmat kuin kortissa lukee. Mittasin itse mittanauhalla näköetäisyyden ja on n.30-40cm ja sumentumisraja alkaa just niistä mitoista. Enempää ei ole pelivaraa. Taitaa sit olla 3.00.Että voi perskules.
Itse asiassa tarkkaan sanottuna ei ole kyse linssivahvuudesta, vaan lukulisän määrästä (add). Eli addin käänteisluvusta saadaan teoreettinen 1-teholukulasien ns. kaukopiste (=teoreettinen pisin etäisyys johon lukulasilla näkee tarkasti).
Tarkoitan sitä, että lukulasivahvuus voi olla vaikka -5,0 dpt tai 5,0 dpt lukulisän ollessa esim. sama 2,0 dpt. Eli addilla 2,0 kaukopiste on n. 50cm ja addilla 2,5 teoreettinen kaukopiste on n. 40cm. Kaukovahvuuden ollessa -0, add ja lukulasivahvuus ovat tällöin samat.
Ongelman ratkaisu on 'lieventää' lukulisää ('miedommat lukulasit') tahi vaihtaa ne ns. syväteräviin linsseihin, joilla näkee hieman kauemmas.
Kannattaa palata optikon pakeilla miettimään eri ratkaisuvaihtoehtoja. Ei saa jäädä tuleen makaamaan...
Tai oisko kaukorefraktio ollut kuitenkin -0,5 D? Siihen 2,0 lähilisä vie tekstin liian lähelle. Ehkä lähilisä vois olla 2,0 mutta korjattais pohjalta mahdollinen -0,5 pois?
Ei ole tosin vaikea päätyä samaan lopputulokseen että vahvuutta jostain päästä pois...
Mutta kuten kaikki kannustavat, takaisin vaan kertomaan ongelma.