Vauvauinti

Pakko vähän purkaa! Olisin niin halunnut päästä vauvauintiin naperoni kanssa, mutta yllätys yllätys kaikki paikat täynnä, omassa kaupungissa ja läheisissä naapurikunnissa. Ja tiedän monia monia muitakin jotka ovat jääneet paikatta. Miksei voida järjestää useampaa kurssia kun kysyntää riittää! Ääh, ärsyttää!
17799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Sillon kuin poju oli pienempi, olisin halunnut lähteä vauvauntiin. Mutta ainoat päivä lauanta ja sunnuntai aamuna klo8. Viikonloppuna olisi muutakin tekemistä. Isäkin silloin paikalla, hän ei viikolla hirveesti kerkeä olemaan pojan kanssa!!!!! Arkena meillä ei olisi mitään kiirettä, joten silloin olisi hyvin aikaa pojan kanssa käydä niissä

Äänestä
  • se takia viikonloppuna,että isätkin pääsevät. Meillä ainakin taitaa suurimmalla osalla olla molemmat vanhemmat mukana uimassa.
    Ja koska ois hyväksi sitä vauvauintia jatkaa ainakin sihen asti,kun vauva täyttää vuoden,niin la tai su aamut parhaita. Aika suuri osa kuitenkin äideistä,jotka alkuun pääsevät arkena,palaavat takaisin työelämään ennen kuin vauva täyttää sen vuoden.
    Ja taidetaan se uimahalli viikonloppuna avatakin myöhempään,niin saa siellä rauhallisemmin olla .

    Äänestä

  • on ilmeisesti kirjoitti:

    se takia viikonloppuna,että isätkin pääsevät. Meillä ainakin taitaa suurimmalla osalla olla molemmat vanhemmat mukana uimassa.
    Ja koska ois hyväksi sitä vauvauintia jatkaa ainakin sihen asti,kun vauva täyttää vuoden,niin la tai su aamut parhaita. Aika suuri osa kuitenkin äideistä,jotka alkuun pääsevät arkena,palaavat takaisin työelämään ennen kuin vauva täyttää sen vuoden.
    Ja taidetaan se uimahalli viikonloppuna avatakin myöhempään,niin saa siellä rauhallisemmin olla .

    varmaan isä lähtisi mukaan, jo suinti olisi myöhemmin. Hän on sellainen iltavirkku että ei osaa kovin aikaisin mennä nukkumaan ja viikonloppuna sitten haluaa nukkua vähän pitempään, että saa kuitattua univelat

    Äänestä

  • meilläkin kirjoitti:

    iltavirkku ja aamutorkku,mutta uimaan nousen ihan mielelläni. Varsinkin nyt kun se alkukankeuksista päästyä on selvästi alkanut olemaan vauvan mielestä hauskaa.
    Ja on tosiaan kiva,että muita uimareita ei silloin vielä ole,niin meteliin hallissa vähemmässä. Sitä meteliä ja kaikumista monet vauvat vierastaa.

    Äänestä

  • meilläkin kirjoitti:

    varmaan isä lähtisi mukaan, jo suinti olisi myöhemmin. Hän on sellainen iltavirkku että ei osaa kovin aikaisin mennä nukkumaan ja viikonloppuna sitten haluaa nukkua vähän pitempään, että saa kuitattua univelat

    ei ole muut uimarit päässeet siellä ennen vauvaryhmiä pulikoimaan.

    Äänestä

  • se vesi puhtaamapaa,kun kirjoitti:

    ei ole muut uimarit päässeet siellä ennen vauvaryhmiä pulikoimaan.

    Vauvauintia varten veden tulee olla erityisen puhdasta ja lisäksi lämmitettyä ( 32 C). Altaan vesi puhdistetaan yön aikana, minkä vuoksi se on puhtaimmillaan nimenomaan aamulla! Tiesithän, että sukellusten aikana vauva nielee pienen määrän vettä. Uintiympäristö on myös uusi ja usein jännittävä (uimahallissa kaikuu kovasti), minkä vuoksi kaikki muu ylimääräinen häly ja liikenne pyritään minimoimaan. Tämänkin vuoksi uinnit järjestetään yleensä ennen hallin avaamista muulle yleisölle. Vuvauinti on koko perheen yhteinen leikkituokio, eli molemmat vanhemmat ovat enemmän kuin tervetulleita uimaan. Meillä ainakin sekä äiti että isä osallistuvat uintiin kuten suurimmassa osassa muitakin uimariperheitä :)

    Äänestä

  • Möllö kirjoitti:

    hallissa vesi kiertää puolen tunnin aikana kokonaan puhdistumassa. Eli on onneksi seuraavillekin ryhmille niin puhdasta kun voi olla.Mutta ensimmäiselle ryhmälle toki puhtainta.

    Äänestä

me haettiin kolme eri kertaa vauvauintiin, ja joka kerta jäätiin paikatta!!! Ekan kerran kun vauva oli sen vaadittavat 3 kk vanha, sitten oisko ollu 5 kk iässä seuraavaan ryhmään ja viimeisen kerran puolen vuoden iässä viimeiseen mahdolliseen ryhmään iän puolesta, ja siis mihinkään noista ei päästy!!! Paikathan arvotaan (jos hakijoita on enemmän kuin paikkoja), eli meillä oli älyttömän huonoa säkää :( Tai siis ilmeisesti niihin on niin kova tunku, että ryhmiä saisi olla enemmän tms.

Mutta ymmärrän kyllä, meitäkin otti niiiiiiin päähän!!!

Äänestä
  • karjut koneesi ääressä, mutta voi sinne uimahalliin mennä ilman ohjattua uintiakin.

    Äänestä

  • meppe kirjoitti:

    karjut koneesi ääressä, mutta voi sinne uimahalliin mennä ilman ohjattua uintiakin.

    noin ollaan kyllä ajateltukin, että mentäs sinne ilman ohjausta.. mitenkähän se käytännössä onnistuisi, onko kellään kokemusta vauvan kanssa käynneistä ilman ohjausta ? Eikös veden pitäisi olla kuitenkin "normaalia" lämpimämpää, ja miten me sitten opetetaan vauvaa, kun ei ole hajuakaan miten se kuuluu tehdä, vai räpiköidäänkö siellä vaan miten sattuu ? :))

    Äänestä

Harmillista:( me asutaan paikkakunnlla jossa
15000 asukasta ja koskaan en ole ollut sillai uimassa että meitä ois ollu enempää ku ehkä 8 vauvaa... Lauantaisin on enemmän porukkaa kun keskiviikkoisin. keskiviikkoisin meitä on yleensä max 5 vauvaa.. ollaan käyty siitä lähtien ku poika tuli 4kk:) (nyt poika 6kk)
Mukavaa on ollu ja sukellettukin on:)

harmillista kyllä, kun on sitten joillakin paikkakunnilla niin tungosta, että ei pääse:(

Äänestä

mukaan vauvauintiin. Ryhmiä on monta. Väkeä käykin yli 50 kilometrinkin päästä.
Voisiko johonkin valittaa,että niitä paikkoja siellä teillä päin voisi lisätä?

Äänestä
  • Ei mahdu täälläkään yhteenkään ryhmään. Lähikunnatkin ovat täynnä ja ei auta kun etsiä kauempaa joku paikka. Ja kyllähän sitä voisi käydä muutenkin, vesi vain on niin viileää että ei siellä 3kk vauva tarkene. Vauvauinnissa se sentään on lämmitetty.

    Äänestä

  • isossa kaupungissa (Tampere)joten ehkä täällä on vaikeampaa... vois tietty olla et ois päässy johki naapurikuntaan (Nokia, Ylöjärvi yms.) mut ois ollu hankalampi lähtee niin "kauas" :) Laiskuus!!!! Ei vaan, ei tullu kyllä mieleen hakee noihin, kun jotenkin sitä kuvitteli että edes johkin ryhmään pääsee :(

    Äänestä

  • asutaan kirjoitti:

    isossa kaupungissa (Tampere)joten ehkä täällä on vaikeampaa... vois tietty olla et ois päässy johki naapurikuntaan (Nokia, Ylöjärvi yms.) mut ois ollu hankalampi lähtee niin "kauas" :) Laiskuus!!!! Ei vaan, ei tullu kyllä mieleen hakee noihin, kun jotenkin sitä kuvitteli että edes johkin ryhmään pääsee :(

    Siellä käy porukkaa Karkkilasta asti. Matkaa heille tulee ainakin 50 kilometriä.Myös Urjalasta kävijöillä on matkaa ainakin 35-40 km. En tiedä niin,että tulisiko itsekään lähdetyksi kamalan kauas uiskentelemaan vaikka se kivaa onkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Ei mahdu täälläkään yhteenkään ryhmään. Lähikunnatkin ovat täynnä ja ei auta kun etsiä kauempaa joku paikka. Ja kyllähän sitä voisi käydä muutenkin, vesi vain on niin viileää että ei siellä 3kk vauva tarkene. Vauvauinnissa se sentään on lämmitetty.

    jossa aina lämmin vesi. Vauvauintia varten veden tasoa vain lasketaan paljon alemmaksi kuin normaalisti.

    Äänestä

  • asutaan kirjoitti:

    isossa kaupungissa (Tampere)joten ehkä täällä on vaikeampaa... vois tietty olla et ois päässy johki naapurikuntaan (Nokia, Ylöjärvi yms.) mut ois ollu hankalampi lähtee niin "kauas" :) Laiskuus!!!! Ei vaan, ei tullu kyllä mieleen hakee noihin, kun jotenkin sitä kuvitteli että edes johkin ryhmään pääsee :(

    Me asutaan Vesilahdella tosin Nokian naapurissa, eikä siellä Lempäälässä päin, joten meille sopii mainiosti käydä Nokian Edenissä.. (paitsi nyt kun on se vesihommeli :( )

    Mut siis meillä ei ainakaan ollut mitään ongelmia päästä mukaan. Vierinkivi järjestää kyllä uinnit Lapinniemessäkin, eikö sinnekään tosiaan ole ollut tilaa?

    Tosi huono säkä kyllä jos ei ole mukaan mahtunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ärsytys kirjoitti:

Pakko vähän purkaa! Olisin niin halunnut päästä vauvauintiin naperoni kanssa, mutta yllätys yllätys kaikki paikat täynnä, omassa kaupungissa ja läheisissä naapurikunnissa. Ja tiedän monia monia muitakin jotka ovat jääneet paikatta. Miksei voida järjestää useampaa kurssia kun kysyntää riittää! Ääh, ärsyttää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu